Tämän numeron pääteemana on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät kysymykset lääkärin professiossa. Sivuille mahtuu toki paljon muutakin, ja toisaalta koko aiheesta saadaan tässä numerossa vain pintaraapaisu. Suhteessa aiheen merkittävyyteen lääkärin arjessa voidaan tuskin sanoa, että yksi teemanumero on aiheen liioittelua. Mutta miksi tästä puhutaan?
Pääkirjoitusta kirjoitettaessa vietetään kansainvälistä homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää. Lehden julkaisuhetkellä puolestaan pitäisi olla kansallinen Helsinki Pride -viikko aivan lähellä, mutta koronaepidemian vuoksi tapahtuma on siirretty syksyyn. Tällaisia päiviä ja tapahtumia tarvitaan, sillä niin maailmalla kuin Suomessakin on vielä työtä tehtäväksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisen kohtelun eteen.
Tämän numeron henkilökuvassa esiteltävä LK Sakris Kupila on monella tapaa kiinnostava kollega. Hänen merkittävät tehtävänsä ihmisoikeustyössä antavat poikkeuksellisen perspektiivin ymmärtää lääkärin työn suhdetta näihin kysymyksiin.
Kupila kertoo haastattelussa havaintojaan tasa-arvon toteutumiseen liittyvistä ongelmista esimerkiksi lääketieteen opetuksessa. Havaitut ongelmat on aina syytä ottaa vakavasti, selvittää perusteellisesti opetuksesta vastaavien tahojen kanssa ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet opetuksen järjestelyissä näiden välttämiseksi.
Huonoista kokemuksista kerrotaan myös lääkärien vastaanotoilta. Ne leviävät tehokkaasti nakertaen luottamusta lääkärikuntaa kohtaan ja vähentävät samalla hoitokomplianssia. Tässä numerossa kerrotaan myös moninaisuuden kohtaamisesta ja käsittelystä lääkäri-potilassuhteessa.
Arvioiden mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluu 5-15 % väestöstä. Lääkärikunnassakin puhutaan siis noin 1500 – 4500 kollegasta. Väestötasolla noin puolet vähemmistöihin kuuluvista salaa seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä työyhteisössä. Se, kuinka luottamukselliseksi ja avoimeksi kollegakunta koetaan, on meistä itsestämme kiinni.
Kupilan haastattelussa sivutaan kollegiaalisuuteen liittyviä haasteita puhuttaessa lääkärikunnan eri keskustelupalstojen ilmapiireistä. Näillä foorumeilla osa keskustelijoista käyttää melko rajuakin kieltä puhuessaan moninaisuudesta. Erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kollegamme voivat kokea tekstit ahdistaviksi ja kollegiaalisuutta rapauttaviksi.
Väistämättä joskus tulee mietittyä, käytettäisiinkö vastaavaa kieltä terveyskeskuksen aulassa tai lehtikirjoituksissa. On nimittäin kiistaton fakta, että tuhansien kollegojen suljetutkin palstat ovat todellisuudessa täysin julkisia. Meidän tulisi muistaa suhtautua potilaisiimme ja toisiimme kunnioittavasti myös vastaanottohuoneen ulkopuolella.
Uskoaksemme sekä opetuksessa, vastaanotolla kuin nettifoorumeillakin kyse on usein ilkeyden sijaan ymmärryksen puutteesta. Toivommekin, että tietoisuuden lisääminen esimerkiksi tämän lehden sivuilla tai Lääkäriliiton jäsenille suunnatun Pride-toiminnan kautta vähentäisi tällaisia kokemuksia jatkossa.
Nuorten Lääkärien Yhdistys ja Nuori Lääkäri -lehti ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Ihmisyyden ja ihmisoikeuksien puolustaminen on kautta historian ollut hyvin oleellinen osa lääkäriyttä.
Lehden teemanumero tai muut NLY:n aiheeseen liittyvät toimet eivät heikennä kykyämme keskittyä yhdintehtäviimme, eli edunvalvontaan, koulutukseen ja nuoren lääkärin hyvinvointiin. Pikemminkin koemme, että yhdenvertainen kohtelu työelämässä ja koulutuksessa sekä kollegiaalinen suhtautuminen toisiimme ovat omiaan lisäämään jokaisen nuoren lääkärin hyvinvointia.
Nämä ovat pieniä tekoja paremman huomisen puolesta potilaillemme, mutta myös toisillemme.
Minna Lehtisalo
Päätoimittaja
Jesper Perälä
Puheenjohtaja
