Työkaverini kertoi hiljattain harrastavansa lääketiedettä myös vapaa-ajallaan. Tällä hän siis tarkoitti, että opiskelee lääketiedettä aktiivisesti myös työajan ulkopuolella.
Totesin, että ihailen suuresti hänen ahkeruuttaan ja innostustaan lääketiedettä kohtaan. Itse kuitenkin vietän vapaa-aikani mieluiten harrastusten ja muiden itselleni tärkeiden asioiden parissa, jotta voin varmistaa riittävän palautumisen ajoittain melko rankastakin työstä.
Onko alan jatkuvassa kehityksessä mahdollista pysyä mukana uhraamatta myös vapaa-ajastaan pientä siivua oman osaamisensa kehittämiseen?
Onko sitten väärin, jos haluaa pyhittää vapaa-aikansa muulle kuin lääketieteelle? Onko alan jatkuvassa kehityksessä mahdollista pysyä mukana uhraamatta myös vapaa-ajastaan pientä siivua oman osaamisensa kehittämiseen? Entä voiko ylipäätään olla hyvä lääkäri, jos ei ole valmis omistautumaan lääketieteelle?
Lääkäriliitto suosittelee, että jokaisen lääkärin tulisi saada vuodessa noin 10 työpäivää ulkopuolista täydennyskoulutusta. Tämän lisäksi työaikaan tulisi sisältyä toimipaikkojen sisäisiä koulutuksia, osaamisen kehittämistä ja omatoimista opiskelua vähintään viisi tuntia viikossa. Ulkopuolisten koulutusten ollessa usein kaksipäiväisiä tarkoittaa tämä noin viittä eri koulutustapahtumaa vuodessa.
Kyseiset määrät ovat vähimmäismääriä eikä niiden ylittyminen varmasti ole ainakaan haitaksi lääkärin ammattitaidon ja osaamisen kehittymiselle. Vuoden 2023 koulutuspaikkakyselyn mukaan vain 5 % lääkäreistä käytti suosituksen mukaiset 5 tuntia viikossa toimipaikkakoulutukseen ja oman osaamisensa kehittämiseen. Ulkoista koulutusta oli suosituksen mukainen määrä vain 19 %:lla vastaajista. Tulokset ovat huolestuttavia ja hyvinvointialueiden jatkuvien säästöpaineiden alla huoli koulutusten vähenemisestä lienee täysin aiheellinen. Onko sittenkin ryhdyttävä opiskelemaan myös vapaa-ajalla varmistaakseen oman osaamisensa jatkossa?
Eräänä ratkaisuna asiaan voisi myös olla jonkinlaisten koulutusmäärien kirjaaminen lakiin. Näin ainakin osa täydennyskoulutuksesta olisi taattu ja turvattu. Nykyiset suositukset ovat vain viitteellisiä, eivätkä varsinaisesti velvoita työnantajaa mihinkään. Mikäli talouden kiristyessä koulutuspäivien määristä aletaan tinkiä, on suunta auttamatta väärä. Ammatillista täydennyskoulutusta ei tule kaataa nuoren lääkärin harteille vapaa-ajalla tapahtuvan itsenäisen opiskelun muodossa. Vapaa-ajalla tapahtuvan opiskelun ja lisäkouluttautumisen ei tulisi olla mikään itsestäänselvyys, vaan sen tulisi tapahtumia oman jaksamisen ja mielenkiinnon sallimissa rajoissa.
Kannustankin jokaista nuorta lääkäriä ottamaan selvää oman erikoisalan koulutuksista ja hakeutumaan niihin mahdollisuuksien mukaan. Usein se tarkoittaa oma-aloitteisesti asian ottamista puheeksi esihenkilön kanssa. Parhaimmillaan ulkopuolinen koulutus on uuden oppimisen ja tiedon syventämisen lisäksi inspiroivaa ja ammatillisesti motivoivaa sekä loistava mahdollisuus verkostoitumiselle.
Anette Turunen
Koulutusvaliokunnan jäsen
