Nuorten Lääkärien Yhdistys julkaisi maaliskuussa kannanoton otsikolla Hallitus leikkaa terveydenhuollon osaamisesta. Kannanotossa tuotiin esiin yhdistyksen huolta siitä, mihin erikoislääkärikoulutuksesta leikkaaminen tulevaisuudessa johtaisi – se olisi omiaan syventämään jo ennestään yltyvää erikoislääkäripulaa.
Ammatillisessa jatkokoulutuksessa olevista lääkäreistä maksetaan työnantajille nk. EVO-rahoja, joilla on tarkoitus kattaa nuorten lääkäreiden kouluttamisesta aiheutuvia kustannuksia. Käytännössä summalla on mahdollistettu esimerkiksi toimipaikan ulkopuolisiin koulutuksiin osallistuminen. Lääkäriliitto suosittaakin kymmentä ulkopuolista täydennyskoulutuspäivää vuodessa jokaiselle lääkärille. Lisäksi erikoislääkärikoulutuksessa vaaditaan erikoisalasta riippuva määrä teoriakoulutustunteja, joita kerrytetään ulkopuolisista koulutuksista. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutettavilla tämä tuntimäärä on 120 tuntia.
Ulkopuolisen täydennyskoulutuksen lisäksi työpaikat tarjoavat vaihtelevan määrän toimipaikkakoulutusta viikoittain, ja webinaareja on saatavissa niin firmojen järjestäminä kuin Oppiportistakin. Lisäksi peruskoulutuksen aikana jokaisen lääkärin tulisi oppia hyvin kattavasti kaikkien erikoisalojen ydinasioita. Mitä virkaa ulkopuolisella täydennyskoulutuksella sitten on näiden ohella – eikö lääkärin valmistuessaan tulisi olla jo valmis?
Olen varma, että potilaani saisivat huonompaa hoitoa ilman saamiani lisäoppeja
Valmistuessaan lääkäri on valmis oppimaan lisää. Viimeisen reilun vuoden aikana olen itse oppinut koulutuspäivissä paljon tärkeitä yleislääkärin kädentaitoja – ompelemaan akuutteja haavoja, tulkitsemaan valtimoverinäytteitä, tekemään vieriultraäänitutkimuksia. Olen oivaltanut paljon uutta hormonikorvaushoidosta, lääkärinä kriisialueella toimimisesta, raskauskomplikaatioista ja neurologisista kohtausoireista. Sovinpa koulutuspäivillä taannoin yhden reunapalvelujaksonkin. Koulutuspäivien jälkipuinnilla on myös paikkansa – jokainen erikoistuva työpaikallani pääsee jakamaan itselleen parhaan oivalluksen menneestä koulutuksesta. Oppimalla lisää oma ammatillinen itsetunto ja mielenkiinto kasvavat, ja se ylläpitää yhtä lääkärin ammatin keskeistä piirrettä – läpi uran tapahtuvaa oppimista. Olen varma, että potilaani saisivat huonompaa hoitoa ilman näitä saamiani lisäoppeja.
Lääketiede on alati päivittyvä tieteenala. Kun asetan itseni potilaan asemaan, toivoisin itseäni hoitamaan mahdollisimman osaavan ja asiastaan innostuneen lääkärin. Kun asetan itseni nuorta kollegaa opastavan lääkärin asemaan, toivoisin olevani mahdollisimman monipuolisesti osaava ja ajan hermolla viimeisimmistä hoitosuosituksista. Kun asetan itseni omaan, nuoren lääkärin asemaani, haluan, että mahdollisuuteni päivittää tietojani, oppia uutta ja verkostoitua turvattaisiin myös jatkossa. Täydennyskoulutus on potilasturvallisuuden ja jokaisen lääkärin riittävän ammattitaidon turvaamista. Se on myös ehto tulevaisuuden osaavan erikoislääkäriresurssin turvaamiselle.
Mistään näistä ei voida tinkiä.
Rita Kortelainen
Koulutusvaliokunnan jäsen
