Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) valmistellaan tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön uudistamista. STM:n mukaan tavoitteena on, että sote-alan ammattilaiset voivat keskittyä omaa osaamistaan vastaavaan työhön. Esimerkiksi mainitaan, että lääkärit voisivat delegoida nykyisiä vastuitaan muulle henkilöstölle ja keskittyä vain kaikkein vaativimpiin tehtäviin.
Ammattihenkilölainsäädännön tulee palvella terveydenhuollon käytännön toimintaa. Siksi on tärkeää ymmärtää, että lääkärien vastuun jakaminen muille ammattihenkilöille sisältää riskejä paitsi potilasturvallisuuden myös terveydenhuollon toimintayksiköiden työnjaon toimivuuden kannalta.
Nykyinen ammattihenkilölaki lähtee siitä, että laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.
Kirjaus on selkeä ja piirtää selvärajaisesti sen, kenelle päätösvalta ja siten vastuu potilaan hoidosta terveydenhuollossa kuuluu. Lainsäädäntö rajoittaa tämän lisäksi aika vähän sitä, miten lääkärin ja muiden ammattihenkilöiden työnjako voidaan järjestää: toimintayksikössä voidaan sopia, että koulutettu hoitaja tekee vaikkapa seulontaultraäänitutkimuksia tai että diabeetikon seurantaa toteuttaa diabeteshoitaja. Vastuun diagnostiikasta ja hoidosta kantaa kuitenkin aina taudinmäärityksestä ja hoidon määräämisestä vastaava lääkäri. On vaikea nähdä, miten sääntelyn nykytilaa lääkärien osalta muutettaisiin laveammaksi siten, että oikeuksien ja vastuun yhteys säilyisi selvänä.
Sen sijaan diagnostiikan siirtäminen pois lääkäreiltä ei todennäköisesti johda mihinkään hyvään. Esimerkkejä on. Ilman lääkärin lähetettä tehtävistä diagnostisista tutkimuksista, kuten koko kehon magneettitutkimuksesta tai silmänpohjakuvista, on tähän saakka ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Epäillä sopii myös sitä, että joku muu tekisi diagnostiikan ja hoidon määräämisen lääkäreitä tehokkaammin.
Esimerkiksi hoitajien rajattu lääkkeenmääräämisoikeus osana oireenmukaisen hoidon toteutusta ei ole lunastanut niitä tehokkuustavoitteita, jotka järjestelmälle aikoinaan asetettiin. Vaikka sairaanhoitajien rajattua lääkkeenmääräämisoikeutta on yritetty hyödyntää osana terveydenhuoltoa jo vuosia, määräsi vuonna 2023 apteekista noudettuja lääkkeitä vain 521 hoitajaa. Keskimäärin yksi hoitaja teki 59 reseptiä vuodessa.
Syy reseptihoitajien vähäiselle käytölle on selvä. Ennen diagnostiikan tekemistä on vaikea tietää, kuka soveltuu hoidettavaksi oireenmukaisesti hoitajan vastaanotolla. Järjestelmä on tehoton, jos käytetään paljon aikaa ja resursseja sen selvittämiseen, kuka soveltuisi hoitajan hoitamaksi siten, että lääkäriä ei tarvita. Siksi prosessi kannattaa yleensä järjestää siten, että potilaan diagnostiikka ja hoidon määrääminen on lääkärin tehtävä. Mikään ei toki estä lääkäriä käyttämästä muita ammattilaisia arvion tekemisen tukena. Esimerkiksi hoidon tarpeen arviolla voi olla tärkeä rooli siinä, kun mietitään, miten nopeasti diagnostiikka tulisi aloittaa.
Toivottavasti uudistus johtaa siihen, että sote-alan ammattilaiset voivat keskittyä omaa osaamistaan vastaavaan työhön. Lääkärin osalta se tarkoittaa taudinmäärityksen tekemistä ja hoidon määräämistä.
Joel Kontiainen
Edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja
