Lääkärin ammatti on vaativa ja usein yksinäinenkin, vaikka ympärillä velloisi kiireinen päivystys. Viime vuosina keskustelu lääkäreiden jaksamisesta on kiihtynyt ja tilanne onneksi myös korjaantunut. Ratkaisuksi tarjotaan usein järjestelmämuutoksia, mutta yksi tehokkaimmista työkaluista on huomattavasti inhimillisempi: mentorointi. Olen saanut toimia sekä mentorina että aktorina, ja uskallan väittää, että tämä vuorovaikutussuhde on ammatillisen kasvun ja työhyvinvoinnin kulmakivi.
Ylipaineventtiili ja maadoittaja
Aktorina eli mentoroitavana olemisessa suurin hyöty on ollut aito vertaistuki. On vapauttavaa istua alas kokeneemman kollegan ja vertaisen kanssa ja huomata, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Tuntemattomalle mentoriryhmälle on usein helpompi puhua suoraan niistä riittämättömyyden tunteista, joita ei välttämättä kehtaa avata omassa työyhteisössään tai kavereiden kesken. Ulkopuolinen mentori ei ole sidoksissa työpaikkasi hierarkioihin, jolloin keskustelu pysyy rehellisenä ja ratkaisukeskeisenä.
Yleensä ryhmät koostuvat eri työyksiköissä työskentelevistä ja eri yliopistoissa opiskelleista jäsenistä, joka antaa mahtavaa perspektiiviä uran eri vaiheissa. Ensimmäisissä kesätöissä voi kohdata tilanteen, jota et osaa hoitaa nykyisillä taidoilla. Mentoroinnin avulla muistan huomanneeni, että osa minulle täysin yksinkertaiset asiat mietityttivät paljon muita ja toisinpäin. Ryhmässä ymmärsimme opintojemme eritahtisuuden ja valmiuden lääkärin työhön, joka toki keskusteluilla jo suoraan parannettiin samalla. Työpaikalla tilanteen kanssa voi joutua olemaan melko yksin, jos ja kun olet ainoa kyseissä roolissa vähäisellä kliinisellä kokemuksella. Asioiden maadoittaminen yleiseen osaamistasoon muiden kanssa auttaa vähentämään turhan stressin ottamista.
Suomessa on enenevässä määrin ulkomailla opiskelleita kollegoita. Omissa mentorointikokemuksissa sillä ei ole ollut mitään väliä, missä on opiskellut vaan tärkeämpää olisi, että aktoreilla olisi keskenään samankaltainen nykyinen työ. Mentorilla tulee olla kokemusta aktoreiden työympäristöstä, mutta valtaosa mentoreista osaa mukautua keskusteluun hyvin, vaikkei juuri nyt työskentelisi samankaltaisessa tehtävässä.
Itselleni suurin oivallus mentoroinnista kandikesinä oli työn ja vapaa-ajan yhdistämisen haasteiden käsittely ja konkreettiset ratkaisuehdotukset sen edistämiseksi. Ensimmäisissä töissä aiheiden pyörittely jatkuu herkästi myös työpäivän ulkopuolelle, ja vaikka se on ammatillisesti mielenkiintoista, se voi olla myös hyvin kuluttavaa.
Ikkuna tulevaisuuden mielenmaisemaan
Vaikka mentorointi mielletään usein tiedon siirtämiseksi kokeneelta nuoremmalle, olen huomannut mentorina toimimisen olevan vähintään yhtä opettavaista itselleni. Se antaa ainutlaatuisen näkymän kandien ja nuorten lääkäreiden mielenmaisemaan. Kuuntelemalla nuoria kollegoita ymmärrän paremmin, mitkä asiat heitä nykyään kuormittavat, kuten potilastietojärjestelmien kankeus tai pelko virheen tekemisestä. Asiat ovat pääosin niitä täysin samoja, joiden kanssa eri sukupolvet ovat painineet, mutta sävyjen ymmärtäminen tuo lisää ymmärrystä, jota voin hyödyntää suoraan omalla työpaikallani. Kun tiedän, mikä kandeja stressaa, voin ohjaajalääkärinä ja kollegana helpottaa heidän polkuaan ja samalla sujuvoittaa koko tiimin työtä. Toisaalta tunnistan nuorista tulevaa uudenlaista painetta ohjaajalääkäreitä kohtaan ja osaan myös sanoittaa asioita seniorilääkäreiden keskuudessa tai organisaation muilla tasoilla paremmin.
Lähes jokainen mentorointiryhmäni on käsitellyt virheen pelkoa ja tietoteknisiä työn haasteita. Epävarmuus työssä on läsnä lähes kaikissa keskusteluissa ja mitä tutumpi ja turvallisempi keskusteluilmapiiri on, sitä enemmän epävarmuus on tapetilla aina kandimentoroinnista johtamisen mentorointiin saakka. Aktorina koen parhaat keskustelut olleen nimenomaan silloin, kun vertainen osaa pureutua itseä mietityttävään asiaan uudenlaisella kulmalla. Toisaalta hektisen arjen keskellä voi olla mielenkiintoista kuulla mentorin kokemuksia joistain tietyistä tilanteista, mutta pääosin mentorien pitämät ”miniluennot” tai pidemmät kertomukset eivät usein aktoreita auta samoin kuin vertaisen tuki.
Mentorointi ei ole pelkkää jutustelua; se on ammatillista kehittymistä ja kollektiivista oppimista. Se purkaa ammattikuntamme sisäistä turhaa itsekritiikkiä ja rakentaa siltaa eri sukupolvien välille. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että etänä tapahtuva mentorointi voi antaa niin paljon ja keskusteluissa on kerta toisensa jälkeen päästy erittäin syvällisiin ja luottamuksellisiin teemoihin ilman fyysistä läsnäoloa. Tärkeintä on, että linjoilla olijat ovat siellä vapaasta tahdostaan ja ovat tilanteissa tosissaan läsnä.
Kehotankin jokaista lääkäriä, uran vaiheesta riippumatta, hakeutumaan mukaan mentorointitoimintaan. Se antaa perspektiiviä, keventää mieltä ja tekee meistä kaikista parempia lääkäreitä toisillemme. Kollegiaalisuus parhaimmillaan on sitä, että annamme aikaamme toisen kasvulle ja huomaamme kasvavamme siinä samalla itse.
Riku Metsälä
Lääkäriliiton valtuuskunnan NLY:n valtuuskuntaryhmän puheenjohtaja
Hae mukaan kesämentorointiin tästä linkistä!
