Kun vaihdoin pari vuotta sitten tekniikan tohtorin hatun metsästämisen lääketieteen opiskelijan haalareihin, moni kysyi miksi. Miksi hypätä vakaalta uralta takaisin koulunpenkille? Alalle, joka on parhaillaan myrskyn silmässä? Kysymys on aiheellinen. Meitä tulevia lääkäreitä varjostavat sote-uudistuksen budjetit, resurssipula ja rakenteelliset myllerrykset. Kaiken tämän taustalla kummittelee teknologinen kehitys, jonka vauhti huimaa päätä ja aiheuttaa monissa meistä aitoa ahdistusta. Pystymmekö pysymään mukana?
Pystymme, ja väitän, että juuri teknologia on se pelastusrengas, joka pitää meidät pinnalla. Ahdistus kumpuaa usein pelosta, että muutumme liukuhihnatyöläisiksi tai kirjausautomaateiksi, jotka syöttävät dataa järjestelmään, samalla kun potilas ja inhimillisyys unohtuvat tekoälyhypen alle. Pelkäämme, että tekoäly diagnosoi meitä paremmin ja nopeammin, tehden meistä tarpeettomia. Mutta entä jos kääntäisimmekin asetelman päälaelleen? Entä jos emme kilpailisikaan koneita vastaan, vaan valjastaisimme ne tekemään sen, missä ihmismieli on rajallinen?
Tekoäly on väsymätön apu, joka jaksaa seuloa tuhansia sivuja potilashistoriaa sekunneissa ja ehdottaa differentiaalidiagnooseja, joita emme itse tulisi ajatelleeksi.
Ihmismielen rajallisuus tulee vastaan viimeistään päivystysyön pikkutunteina. Väsyneenä ja paineen alla kokeneinkin lääkäri voi tehdä virheen. Tässä kohtaa teknologia astuu kuvaan tukena, ei korvaajana. Tekoäly on väsymätön apu, joka jaksaa seuloa tuhansia sivuja potilashistoriaa sekunneissa ja ehdottaa differentiaalidiagnooseja, joita emme itse tulisi ajatelleeksi. Ja mikä parasta: tekoälyä on huomattavasti helpompi konsultoida kuin sitä kuuluisaa kiukkuista takapäivystäjää, joka herätetään uniltaan kello neljä aamulla. Tekoäly ei huokaile, eikä se tuomitse tyhmiä kysymyksiä.
Kun kone hoitaa taustalla datan murskaamisen, meille vapautuu tilaa sille kaikkein tärkeimmälle: ihmisten kohtaamiselle. Lääketiede on pohjimmiltaan – ja tulee aina olemaan – ihminen auttamassa ihmistä. Vaikka järjestelmät muuttuvat ja rahoitusmallit paukkuvat, potilaan tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi ei katoa mihinkään. Kone voi antaa todennäköisyyslaskelman diagnoosista, mutta se ei osaa lohduttaa, se ei osaa tulkita potilaan pelokasta katsetta eikä se osaa pitää kädestä, kun uutiset ovat huonoja.
Nämä inhimilliset hetket ovat niitä, joissa lääkäri on korvaamaton. Teknologian tehtävä on poistaa meiltä rutiinin kuorma, jotta voimme keskittyä olemaan läsnä. Meillä on nyt opiskelevana sukupolvena ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi lääkärin työ muotoutuu. Nokian vanha slogan ”Connecting People” sopii yllättävän hyvin myös tulevaisuuden terveydenhuoltoon, mutta pienellä päivityksellä. Teknologia yhdistää tiedon ja taidon, jotta me voimme muodostaa yhteyden potilaaseen. Se on silta, ei muuri.
Älä siis pelkää muutosvauhtia tai uusia sovelluksia. Ota ne haltuun uteliaisuudella. Kun seuraavan kerran tuskailet kaatuvan potilastietojärjestelmän kanssa, muista: teknologia kehittyy, mutta sinun empatiakykysi on se käyttöliittymä ja arvo, joka ei koskaan vanhene.
Henri Terho
TaSLO SML edustaja
