Elämme varsin hurjia aikoja mitä tulee kansallisen tason terveyspoliittiseen päätöksentekoon. Maaseutukunnissa terveyspalveluita karsitaan ja keskitetään kaupunkeihin. Välimatkat pitenevät ja hoitoon hakeutuminen vaikeutuu, mikä viime kädessä eriarvoistaa potilaiden asemaa. Kun terveydenhuollon ammattikuntaa on lomautettu ja määräaikaisuuksia jätetty jatkamatta, on palveluiden saavutettavuus entistäkin huonompaa.
Vaivojen komplisoituessa niiden hoitaminen myös koituu yhteiskunnalle kalliimmaksi. Voidaankin kysyä, onko asiallista puhua järkevistä säästöistä, jos niistä seuraa terveyden asettaminen vaakalaudalle. Edellä mainittujen asioiden lisäksi palveluiden kurjistamista on myös hoitotakuun pidentäminen kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Tämä on liittojen mukaan omiaan johtamaan koko hoitotakuun vesittymiseen.
Itseäni prekliinikkona tilanne huolestuttaa jo ennen työelämään siirtymistä. Kollegoilta kuulee jatkuvasti, miten lääkkeiden ALV:n nostaminen on käynyt kipeästi. Potilaat joutuvat valitsemaan joko ruoan tai lääkkeiden ostamisen väliltä. Tilanne ei ole kansanterveydellisesti kestävä.
Vaalien alla tulevat päättäjät poikkeuksetta puhuvat palveluiden parantamisen puolesta, mutta useat heistä tekevät tyystin päinvastaisia päätöksiä valtaan päästyään. Erään hallituspuolueen lääkäriedustajat puhuivat pitkään käyttöhuoneiden hyötyjen puolesta päätyen kuitenkin äänestämään käyttöhuoneiden kokeilemista vastaan eduskunnassa.
Tarvitaan vähemmän asioiden polemisointia ja puoluekuria, ja sitäkin enemmän tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa. On tutkittu ja todettu, että käyttöhuoneet siistivät kaupunkiympäristöä särmäisjätteestä, ehkäisevät yliannostuskuolemia ja auttavat käyttäjiä avun piiriin. Päätökset on tehty tutkitun tiedon kanssa vastakkaisessa linjassa, toisin sanoen ammattietiikkamme vastaisesti. Investoinnin mahdottomuus usein perustellaan siitä koituvilla kustannuksilla ja että rahaa ‘ei ole’. Kyse on aina valinnoista resurssien kohdentamisessa. Pitäisikin kysyä, mitä kyseisten investointien tekemättömyys kustantaa yhteiskunnalle. Kenen etua valvotaan, kun tieteellisesti perustelluista soteinvestoinneista pidättäydytään?
Viimeisimpien leikkausten kohteena ovat vanhukset ja vammaiset, joilla jo valmiiksi on vähän ja joiden poliittinen asema on erityisen haavoittuvainen. Olemme kohta pisteessä, jossa emme terveydenhuollon ammattilaisina pysty tarjoamaan potilaille heidän tarvitsemaansa hoitoa. Jatkuva resurssien leikkaaminen tulee merkitsemään entistä hankoloituneempia hoitoketjuja ja pitkittyneempiä hoidon aloituksia. Jos arvoihimme ei enää kuulu resurssien kohdistaminen yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin, emme voi tosiasiallisesti puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.
Emme ryhtyneet alalle toimiaksemme terveydenhuollon portinvartijoina, vaan pikemminkin parantavan hoidon antajina sitä tarvitseville
Emme ryhtyneet alalle toimiaksemme terveydenhuollon portinvartijoina, vaan pikemminkin parantavan hoidon antajina sitä tarvitseville. Toimikaamme siis sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa jokainen saa tarvitsemansa hoidon. Yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään terveyteen ovat demokratian ydin.
Kun aikanaan vannon lääkärinvalan, on sen perimmäisenä pyrkimyksenä edistää terveyttä ja vähentää kärsimystä. Haluaisin ajatella tämän ohjesäännön ulottuvan myös muuhun kuin ammatilliseen toimenkuvaani. Ajattelen sen ohjaavan myös toimintaani erottamattomana osana poliittista yhteiskuntaa. Haluan tulevana lääkärinä nähdä sellaisen yhteiskunnan, jossa kaikista pidetään huolta ja jossa erityistä huomiota kiinnitetään valmiiksi heikommassa asemassa oleviin. Onkin lääkärin sosiaalisella vastuulla torjua kurjistamispolitiikkaa kaikin keinoin.
Maria Rossi
