Terveydenhuollossa palautteen antaminen on aina ollut vaikeaa. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että juuri palaute on ammatillisen kasvun peruspilari – se erottaa kehittymisen pelkästä toistamisesta. Palautteen puute näkyy paitsi yksilön oppimisessa myös koko työpaikan toiminnassa: virheet toistuvat, toimintatavat eivät kehity, ja luottamus kollegoiden välillä saattaa heikentyä.
Lääkärikoulutuksessa puhutaan jatkuvasta oppimisesta, mutta oppiminen ilman palautetta on kuin ajaisi autolla ilman rattia – auto kulkee kyllä eteenpäin, mutta hetken kuluttua onnettomuus on väistämättä edessä. Silti palautetta annetaan usein vasta, kun virhe on jo tapahtunut – kun auto on jo katollaan. Silloin virheestä huomauttaminen auton kuskille on lähes yhdentekevää. Palaute aiheuttaa lähinnä katumuksen tunnetta ja häpeää.
Palautteen antamista saatetaan vältellä, koska pelätään toisen loukkaamista tai varpaille astumista. Joskus kiire estää riittävän palautteen antamisen. Kiireessäkin kaikilla tulisi olla aikaa antaa palautetta tai mahdollisuus keskustella myöhemmin. Palautteen ei missään nimessä ole tarkoitus mollata, vaan auttaa meitä kaikkia tulemaan yhdessä paremmiksi. Sen antaminen ei kuulu vain ohjaajille – myös opiskelijoilla on oikeus ja velvollisuus antaa palautetta kollegoille. Tuore tieto ja uudet näkökulmat hyödyttävät jokaista.
Olen itse saanut kokea kaikenlaista palautetta. Eräässä tapauksessa olin leikkaussalissa aivan tietämättömänä, ja ystävällinen kirurgi yhdessä instrumenttihoitajan kanssa ohjasivat minua vaihe vaiheelta. Sain osallistua, kysyä ja kokeilla. Palaute tuli heti, riippumatta siitä, teinkö oikein vai väärin. Se loi turvaa ja auttaa oppimaan. Seuraavana päivänä samassa operaatiossa keskityin korjaamaan edelliset virheeni ja olin valmis oppimaan uutta.
Toisessa tilanteessa vanhempi kollega näki virheeni, mutta ei sanonut mitään. Seuraavana päivänä hän kuitenkin kertoi siitä kahvihuoneessa kaikkien edessä. Se tuntui nololta ja epäreilulta – ei niinkään virheen takia, vaan siksi, ettei kukaan pysähtynyt opettamaan silloin, kun olisi ollut hetki oppia. Kahvihuoneessa toisten virheille naureskelu ei ole palautteen antamista eikä sitä voi käyttää oppimistilanteena. Vääränlaisen palautteen pelossa rohkeus itsenäistyä ja tehdä päätöksiä katoaa.
Palautteen antaminen rangaistuksen muodossa on kiusaamista. Ei ole oikein jättää jotakuta “hanttihommiin” tai pois leikkaussalista vain siksi, että tämä on tehnyt virheen. Kaikki oppivat kyllä jotakin tehtyään tarpeeksi monta virhettä, mutta ilman rakentavaa palautetta ja kehittymistä virheitä kertyy aivan turhaan.
On myös muistettava, että jokainen meistä on yksilö ja annamme palautetta kaikki omalla tavallamme. Ammatillisuuteen kuuluu kyky tarkastella omaa toimintaamme kriittisesti. Tämä ei missään nimessä ole helppoa – epävarmuus sekä virheet ovat kuitenkin luonnollinen osa oppimista ja tarjoavat mahdollisuuden kasvaa paremmaksi yksilöksi.
Työn tekeminen ilman palautetta on epävarmaa. Vaikka tekisit kaiken oikein, et voi koskaan olla varma, jos kukaan ei sano sitä ääneen. Pienetkin myönteiset sanat voivat jäädä nuoren lääkärin mieleen vuosiksi. Suurinta kollegiaalisuutta ei ole yletön kehuminen, vaan rehellinen ja rakentava palaute. Tämä palaute on sijoitus niin tulevaisuuden osaamiseen kuin potilasturvallisuuteen.
Venla Kärkkäinen
SML:n ulkomaan asioiden erikoissihteeri
