NLY:n valtuuskunta valitsi viime marraskuussa hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Markus Hautamäen. NuoriLääkäri haastatteli alkuvuodesta uutta puheenjohtajaa NLY:n nykytilanteesta ja tulevaisuuden suunnasta sekä muista ajankohtaisista lääkärikuntaa koskettavista aiheista.
Järjestötoiminnasta kiinnostunut sisätautien erikoistuva Markus Hautamäki, 29, kertoo päätyneensä NLY:n hallituksen puheenjohtajaksi ajautumisen kautta. Kiinnostus järjestötoimintaan lähti jo opiskeluaikana kandiseurassa Tampereella. Hän toimi Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseurassa muun muassa opintoasiainvastaavana ja varapuheenjohtajana sekä tiedekunnassa opiskelijaedustana. Myös kansallinen toiminta tuli tutuksi opiskeluaikana Suomen Medisiinariliitossa. Sitä kautta Hautamäki sai myös ensikosketuksensa NLY:n toimintaan, kun hän toimi aikanaan Medisiinariliiton edustajana NLY:n koulutusvaliokunnassa ja edunvalvontavaliokunnassa.
Hautamäki valmistui lääkäriksi vuonna 2023 ja valmistumisen yhteydessä hän jatkoi järjestöuraansa NLY:n hallituksessa.
”Opiskeluaikana olin aktiivisesti mukana opiskelijaedunvalvonnassa, niin oli luontainen jatkumo siirtyä edunvalvontatehtäviin NLY:ssä. Edunvalvontavaliokunnan puheenjohtajan paikka oli varattuna, mutta avoinna ollut koulutusvaliokunnan puheenjohtajan paikka sopi myös oikein hyvin”, Hautamäki kertoo.
NLY:n toiminta tempasi Hautamäen mukaansa ja hänellä on kokemusta usean vuoden ajalta hallituksesta ennen puheenjohtajan tehtävää:
”Olin edeltävästi kolme vuotta NLY:n hallituksessa, ensin koulutusvaliokunnan puheenjohtajana ja sitten hallituksen varapuheenjohtajana. Siitä oli looginen jatkumo siirtyä puheenjohtajan pallille, kun paikka aukesi ja olin kiinnostunut tehtävästä.”
NLY:n hallituksen puheenjohtajan tehtävä on puolipäiväinen toimi ja toisen puolen ajasta Hautamäki toimii sisätautien erikoistuvana lääkärinä. Haastatteluhetkellä hän työskentelee joka toinen viikko Tampereella Hatanpään sairaalassa sisätautien osastolla erikoistuvana lääkärinä ja joka toinen viikko NLY:llä.
Hautamäki kertoo, että jo opiskeluaikana heräsi kiinnostus sisätautisiin aloihin. Valmistumisen jälkeen ala tuntui omalta ja hän päätyi erikoistumaan sisätauteihin.
”Sisätautialat ovat mielenkiintoista päättelyä, ehkä jopa tietynlaista salapoliisityötä. Sen takia päädyin kokeilemaan sisätauteja. Se tuntui hyvältä ja sillä tiellä nyt ollaan”, hän kuvailee omaa kokemustaan alasta.
”Koen, että yleissisätaudit ovat tosi hyvä pohja. Ihan sama, mille suunnalle lähtee, niin se avaa mahdollisuuksia. Päädyin vähän tämmöiseen lukiotyyppiseen ratkaisuun, että on 5–6 vuotta aikaa etsiä itseään ja suuntaansa, minkä jälkeen voi sitten pohtia suppeaa erikoisalaa”, Hautamäki kertoo päätymisestään yleissisätautien pariin.
Järjestötoiminnan lisäksi Hautamäki on myös ehtinyt tehdä tutkimusta sisätautien parissa. Hän väitteli vuonna 2024 lääketieteen tohtoriksi väitöskirjan aiheena sepelvaltimotautikohtauspotilaiden ennusteen arviointi riskipisteytyksellä. Tällä hetkellä Hautamäellä ei ole käynnissä aktiivisia omia projekteja, mutta hän on mukana muutamassa projektissa Tampereen yliopistossa kliinisen kardiologian tutkimusryhmässä sekä NLY:n tutkimusryhmässä ohjaamassa syväriohjaajana.
Monet NLY:n edeltävistä puheenjohtajista ovat olleet hallinnollisesti orientoituneita ja joukosta löytyy useampi henkilö, jotka ovat päätyneet erikoistumaan terveydenhuoltoon. Minkälainen kiinnostus sisätautien erikoistuvalla on hallinnollisiin tehtäviin tulevaisuudessa?
”Ehkä pitkässä juoksussa hallinto jollain tasolla kiinnostaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin kovin vaikea sanoa, mikä on lopullinen taso, johon haluaisin päätyä. Ajatuksena on, että ensin saisin kliinisen erikoislääkärin pätevyyden ja sen jälkeen voi lähteä miettimään asioita pidemmälle”, hän avaa suhtautumistaan hallinnolliseen työhön.
Entä mikä innosti hakemaan NLY:n hallituksen puheenjohtajaksi?
Kaiken pohjalla on halu kehittää ja parantaa nuorten ja erikoistuvien lääkärien asemaa ja arkea
”Kaiken pohjalla on halu kehittää ja parantaa nuorten ja erikoistuvien lääkärien asemaa ja arkea. Kokonaisuudessaan tämä on hirveän mielenkiintoinen tehtävä, jossa pääsee tarkastelemaan terveydenhuollon kenttää uniikista kulmasta ja siitä oppii tosi paljon lisää”, Hautamäki avaa motivaatiotaan.
Uusi puheenjohtaja, uudet tuulet?
Vaikka puheenjohtaja vaihtui, niin Hautamäen mukaan erityisen suuria muutoksia yhdistyksen toimintaan ei ole sen myötä ole luvassa.
”Oma tavoitteeni on, että yhdistys olisi vähintään yhtä hyvässä kunnossa minun jäljiltäni joskus lähtiessäni verrattuna siihen, missä se oli tehtävään astuessani”, Hautamäki kertoo.
Hautamäki kertoo, ettei ole niinkään yksittäistä isoa asiaa, jota tarvitsisi muuttaa, mutta paljon pienempiä kehityskohteita. Yhtenä isompana teemana hän nostaa esille yhdistyksen aktiivien jaksamisen.
”Viime vuosina on pinnalla, että hallitustyö on kuormittavaa. Sitä tehdään oman työn ohella. Tässä kohtaa yksi isoimmista tavoitteista on se, että pyritään keventämään toimijoiden työkuormaa järkevissä määrin niin, ettei se vaikuttaisi merkittävästi meidän yhdistyksemme toimintaan”, hän kertoo.
Kysyttäessä vaikuttamistavoitteista, joita Hautamäki haluaisi NLY:ssä edistää, entinen koulutusvaliokunnan puheenjohtaja nostaa luonnollisesti esiin koulutukseen liittyviä teemoja.
Meidän strategiamme tavoitteena on, että nuoren lääkärin arki on tasapainoista ja siihen pyrimme
”Meidän strategiamme tavoitteena on, että nuoren lääkärin arki on tasapainoista ja siihen pyrimme totta kai. Ylipäätään pyrimme parantamaan koulutus- ja työskentelyolosuhteita. Tällä hetkellä minua huolettaa kovasti terveydenhuollon koulutusbudjetit. Lääkärien kouluttautuminen on ainakin yksi semmoinen iso asia, mitä toivon pystyväni oman kauteni aikana edistämään ja varmistamaan, että kaikki saavat asianmukaisen koulutuksen”, hän kertoo.
Tuoreen puheenjohtajan mukaan tämä vuosi näyttää yhdistyksen näkökulmasta rauhallisesti. Tänä vuonna ei ole tiedossa lääkärijärjestöjen vaaleja tai muita suuria projekteja. Vaikutustyötä tehdään kuitenkin yhdistyksessä aktiivisesti.
”Minulla ei ole tiedossa hirveän suuria lakialoitepommeja, jotka veisivät paljon aikaan, mutta kaikennäköistä pientä kuitenkin riittää. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä säätävää ammattihenkilölakia ollaan päivittämässä ja lääkärien koulutusmäärät ovat taas nousseet puheenaiheeksi”, Hautamäki kertoo tämän vuoden tilanteesta.
Hautamäki kertoo, että Lääkäripäivien avajaispuheenvuorossa opetusministeri Adlercreutz nosti esille, että lääkärien peruskoulutusmääriä pitäisi nostaa jopa 300–500 paikalla vuodessa.
Lääkärien määrä nousee, kuinka käy jäsenmäärän?
Vaikka lääkärien koulutusmääriä on nostettu, se ei ole kuitenkaan näkynyt vielä NLY:n jäsenmäärässä, vaan jäsenmäärä on pysynyt ennallaan tai ollut jopa hieman laskusuuntainen. Minkä takia nuorten lääkärien kannattaa olla NLY:n jäseniä?
Kun meillä on mahdollisimman hyvä osuus nuorista lääkäreistä edustettuna, se antaa meille vankemman selkänojan ja leveämmät hartiat tehdä edunvalvontatyötä
”NLY tekee edunvalvontatyötä ja pyrkii parantamaan nuorten lääkärien asemaa. Kun meillä on mahdollisimman hyvä osuus nuorista lääkäreistä edustettuna, se antaa meille vankemman selkänojan ja leveämmät hartiat tehdä edunvalvontatyötä”, Hautamäki nostaa esille ensimmäisenä.
Toisena syynä hän mainitsee hyvät jäsenpalvelut: ”Meillä on lehti, paikallisosastot ja järjestämme paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja koulutuksia. Myös niiden takia kannattaa kuulua yhdistykseen.”
Hautamäen mukaan NLY:n jäsenmäärän kasvattaminen ja jäsenhankinta on yksi hallituksen strategisista tavoitteista tälle vuodelle.
”Säännöllisesti käy ilmi, että valmistuvilla kursseilla ei välttämättä edes tiedetä, mikä on NLY. Kevään aikana on tarkoitus suunnitella, millä toimilla saadaan paremmin NLY nuorten kollegoiden tietoisuuteen ja jäsenmäärä nousuun”, hän taustoittaa tilannetta.
Onko terveydenhuolto kriisissä?
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on ollut viime aikoina paljon esillä, mutta ei positiivisessa valossa. Uutisoinnin perusteella saa kuvan, että terveydenhuolto on kriisissä. Entä miltä tilanne näyttää uuden puheenjohtajan mielestä?
”No minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että terveydenhuolto ei ole kriisissä. Kyllä kyselytutkimuksista taitaa selvitä, että saatuun hoitoon ollaan yhtä tyytyväisiä kuin aikaisemminkin, mutta luotto terveydenhuoltojärjestelmään on viime aikoina romahtanut.”
Hautamäki ajattelee, että tärkein asia luottamuksen edistämiseen on yleinen keskustelukulttuuri. Myös nuoret lääkärit voivat vaikuttaa arjen kliinisessä työssä olemalla avoimia ja panostamalla potilaiden kanssa kommunikointiin.
”On tärkeää puhua potilaiden kanssa ja kertoa, miksi hoito etenee milläkin tavalla ja pyrkiä vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman hyvin”, hän avaa.
Hautamäki nostaa esille, että jokaisen terveydenhuollon toimijan tulisi miettiä asiaa omassa viestinnässään, jotta luottamusta järjestelmään voidaan parantaa.
”Julkisessa keskustelussa pitäisi pyrkiä pitämään keskustelu rakentavana ja tuomaan esille myös terveydenhuollon onnistumisia sekä järjestelmän hyviä puolia eikä keskittyä vain katastrofiajatteluun”, hän kertoo ja jatkaa, ”Totta kai epäkohdista täytyy puhua ja avata suunsa, mutta myös onnistumisia ja hyviä asioida pitää tuoda ilmi, ettei keskitytä vain epäkohtiin.”
Mukaan NLY:n toimintaan
Lopuksi terveisinä lehden lukijoille. Hautamäki haluaa toivottaa ensinnäkin kaikki liittymään yhdistyksen jäseneksi* ja tulemaan mukaan yhdistyksen toimintaan.
Aktiivisille ja hyville tyypeille riittää aina tilaa
”Paikallisosastot järjestävät paljon hyviä tapahtumia, joihin voi lähteä matalalla kynnyksellä mukaan. Käykää kokeilemassa ja tutustumassa. Jos homma nappaa ja löytyy mielenkiintoisia ihmisiä, niin toimintaan voi lähteä mukaan aktiivisemminkin. Aktiivisille ja hyville tyypeille riittää aina tilaa.”
Hautamäen mukaan paikallisosastot ovat monelle hyvä ensikosketus NLY:n toimintaan, mutta mikään ei estä lähtemästä suoraan järjestön muuhun toimintaan mukaan.
”Meidän valiokunnat ovat myös matalan kynnyksen toimintaa ja sinne otetaan kyllä mielellään uusia tekijöitä mukaan. Haku NLY:n valiokuntiin järjestetään seuraavan kerran syksyllä.”
Markus Hautamäki
Lääketieteen lisensiaatti 2023,
Lääketieteen tohtori 2024, Tampereen yliopisto
Sisätautien erikoistuva lääkäri, TAYS
NLY:n hallituksen puheenjohtaja 2026
Harrastuksena urheilu monissa eri muodoissa ja LP-levyt
Perheeseen kuuluu vaimo ja lapsi
Teksti: Anssi Mykkänen
Kuva: Rosa Hautamäki
