Missä meneekään plastiikkakirurgian ja esteettisen kirurgian raja? Voiko sellaista edes määrittää? Miten plastiikkakirurginen hoito eroaa julkisella ja yksityisellä sektorilla. Muun muassa näitä kysymyksiä NuoriLääkäri lähti selvittämään alan huippuasiantuntijoilta.
Kauneus, raha, julkkikset. Niistä plastiikkakirurgit on tehty.
Tai näin ainakin oma mielikuva oli joskus aikanaan. Vahva mielikuva plastiikkakirurgeista on edelleen voimassa tällä nuorella lääkärillä, vaikka lääketieteen alaa ja kirurgiaa on tullut tarkasteltua pintaa syvemmältä.
Aiemmin plastiikkakirurgia näkyi enemmän televisiossa ja julkisuuden henkilöiden potreteissa
Aiemmin plastiikkakirurgia näkyi enemmän televisiossa ja julkisuuden henkilöiden potreteissa. Nyky-yhteiskunnassa sosiaalisen median kautta on kajoava kauneudenhoito tullut iholle ja tutummaksi. Somettajat ovat tutustuttaneet viimeisen vuosikymmenen aikana seuraajiaan esteettisiin hoitoihin ja tuoneet kasvoille kuvat ja mielikuvat kauneusihanteista, joita myös kajoavin hoidoin halutaan tavoitella.
Kauneuden kääntöpuolena on kuitenkin sen kajoava luonne. Pistoshoidot menevät ihon alle ja kirurgin veitsi on kajoava toimenpide. Millainen rooli lääkärillä, kirurgilla ja plastiikkakirurgilla näissä on? Tätä lähdin selvittämään Helsingin yliopiston plastiikkakirurgian professori Virve Koljoselta.
Esteettinen plastiikkakirurgia – mitä se oikeastaan on?
Plastiikkakirurgia jaetaan yleensä rekonstruktiiviseen kirurgiaan ja esteettiseen kirurgiaan. Tämän lisäksi myös palovammakirurgia on usein nostettu omaksi kokonaisuudeksi.
Kuinka suuri osa plastiikkakirurgian erikoistumisesta sitten keskittyy nimenomaan esteettiseen plastiikkakirurgiaan?
”Normaalien ja vanhenemismuutosten korjaaminen kuluttajan toiveesta.” Tällaisen jyrkän määritelmän mukaista koulutusta Virven mielestä ei ole tarpeeksi.
”Kun me toimimme näkyvällä osalla ihmistä, niin esteettistä plastiikkakirurgiaa ei voi erottaa.”
Virve kuitenkin korostaa, ettei esteettinen plastiikkakirurgia ole vain temppu. Kirurgin ja plastiikkakirurgin koulutuksessa kudoskäsittely on perustaito, johon myös esteettinen plastiikkakirurgia pohjautuu.
Usein erehtyy kuvittelemaan, että esteettistä plastiikkakirurgiaa tehdään vain yksityisellä. Plastiikkakirurgian koulutuksessa opetetaan toimenpiteitä, joita voidaan tehdä toiminnallisista mutta myös esteettisistä syistä. Näitä ovat mm. blefaroplastia (yläluomileikkaus), abdominoplastia ja rintojen reduktioplastia.
”Me opetetaan heti alusta lähtien myöskin sitä esteettistä näkemystä, koska toimitaan ihmisen ulkopinnalla, niin se miltä ihminen näyttää leikkauksen jälkeen on tärkeää.”
Perusasiat pitää siis olla kunnossa – haavan sulku ja kudoskäsittely – mutta kädenjälki on usein näkyvämpää kuin esimerkiksi ortopediassa tai gastrokirurgiassa, joissa leikkauskohde on usein ihon peitossa.
”Me opetetaan ja tehdään julkisella ihan täsmälleen samoja leikkauksia ja toimenpiteitä kuin privaatissa. Niitä kutsutaan siellä esteettiseksi, koska niiden indikaatiot ovat eri.” Virve toteaa.
Erikoistuva lääkäri on samalla työntekijä, mutta samalla koulutettava
Erikoistumiskoulutuksen perusongelmana on erikoistuvan kaksoisrooli työnantajan näkökulmasta. Erikoistuva lääkäri on samalla työntekijä, mutta samalla koulutettava. Työnantajan näkökulmasta ensisijainen rooli on olla työntekijänä ja lapioida peruskauraa. Erikoistuvan näkökulmasta tietysti ensisijaisesti haluaisi saada koulutusta ja edistää osaamisen kertymistä.
Yliopisto asettaa opinto-oppaassa erikoisalojen koulutuksen raamit. Plastiikkakirurgian koulutuksen suhteen esteettisen plastiikkakirurgian osalta on kirjattu 2–4 viikkoa työskentelyä esteettisen plastiikkakirurgian yksikössä. Käytännössä tämä toteutuu yksityisen puolella. Helsingissä viikkoja on toistaiseksi usein vain yksi.
”Tavoitteet tulee sieltä yliopiston puolelta ja se toteutus on sitten palvelutuotannon puolella”, Virve tarkentaa.
Teoreettisen koulutuksen osalta pohjoismaiset pakolliset kurssit ovat myös osa plastiikkakirurgian erikoistumista. Yksi osa on esteettistä plastiikkakirurgiaa. Neljän päivän koulutuksessa saa syventyä asiaan laajemmin.
Onko vastavalmistunut plastiikkakirurgi sitten valmis menemään suoraan tekemään pelkkää privaattia?
”Näen, että erikoislääkärikoulutuksen tehtävänä on tuottaa turvallinen kirurgi, joka osaa diagnostiikkaa ja leikkaustoimintaa, tunnistaa mahdolliset komplikaatiot ja osaa hoitaa ne. Kun saa erikoislääkärin paperit, niin voi lähteä suppeutumaan ja perehtymään siihen, mikä itseänsä kiinnostaa. Olipa se palovammakirurgia tai esteettinen kirurgia.”
Virve myös vertaa omaa urapolkuaan tähän. Valmistumisen jälkeen Virve lähti perehtymään palovammojen hoitoon. Kouluttautuminen vaatii myös oma-aloitteisuutta ja välillä myös omien rahojen käyttöä. Työnantaja ei kaikkia tarvittavia koulutuksia kustanna.
Yksityinen ja julkinen – missä menee rajat?
Miten oikein tehdä linjanveto siitä, mikä on julkisen terveydenhuollon tarjoama toimenpide ja mitä ihminen saa vain itse maksamalla? Samoja toimenpiteitä voidaan tietysti tehdä terveydellisistä syistä, mutta ihminen voi haluta saman toimenpiteen joko nopeammin tai indikaatiolla, jonka vuoksi julkisella ei toimenpidettä tehdä.
STM on hakenut terveydenhuollon kasvaviin kuluihin säästökohteita. Erikoissairaanhoidon palveluvalikoiman kaventaminen oli tarkastelussa, mutta haasteeksi muodostui, ettei selkeää linjanvetoa tietyn toimenpiteen suhteen pystytty tekemään. Sama toimenpide julkisella tehdään tietyin indikaatioin sairauteen tai terveyteen liittyen. Sama toimenpide voidaan yksityisellä tehdä omakustanteisesti puhtaasti esteettisistä syistä. Kategorinen kielto tehdä jokin tietty toimenpide julkisessa terveydenhuollossa kuitenkin pistettiin toistaiseksi jäihin STM:n selvitystyössä.
Samantyyppinen pulma on yksityisten palveluntarjoajien toimenpiteiden arvonlisäveron osalta. Verottajan syventävässä vero-ohjeessa ”terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotus” on esteettisten hoitojen osalta linjattu Euroopan unionin tuomioistuimen päätökseen liittyen seuraavasti:
”Arvonlisäverottomia ovat ainoastaan palvelut, joiden tarkoituksena on sairauksien tai terveydellisten poikkeavuuksien diagnosointi, hoitaminen ja parantaminen tai henkilöiden terveyden suojelu, ylläpitäminen tai palauttaminen. Näin ollen, jos palvelun tarkoituksena on hoitaa henkilöitä, jotka tarvitsevat sairauden, vamman tai synnynnäisen fyysisen vajavaisuuden vuoksi esteettisiä plastiikkakirurgisia toimenpiteitä, palvelu on arvonlisäveroton. Jos palvelun tarkoitus on sen sijaan puhtaasti kosmeettinen, palvelu on arvonlisäverollinen.”
Kuka oikein määrittää, oliko toimenpiteen taustalla sairaus tai terveydellinen poikkeus?
Kuka oikein määrittää, oliko toimenpiteen taustalla sairaus tai terveydellinen poikkeus? Verottajan kasvoton työntekijä voi arvioida jälkikäteen toimenpiteen olevan kuitenkin verotettava. Tämä tietysti perustuu lääketieteelliseen asiantuntijuuteen? No ei todellakaan.
Julkisella puolella tehdään useita elämänlaatuun vaikuttavia toimenpiteitä, kuten abdominoplastiaa tai rintojen pienennysleikkauksia. Julkisella puolella kuitenkin on selkeät kriteerit, kuten tupakoimattomuus ja toiminnallinen haitta. Ainakin HUS:in puolella tällaisia elämänlaatuun liittyviä toimenpiteitä ei Koljosen mukaan lähtökohtaisesti tehdä, jos potilas ei lopeta tupakointia.
Lisääntyvissä määrin ainakin omaan someen ja mainoksiin on ilmestynyt useampi kotimainen uudehko yksityinen klinikka, jotka markkinoivat plastiikkakirurgisia palveluita. Erityisesti markkinoinnin keskiössä tuntuu olevan kotimaisten plastiikkakirurgian erikoislääkärien tarjoamien palveluiden korostaminen. Onko kotimaisuus hyvä markkinointivaltti?
Onko suomalaisen koulutuksen saaneen plastiikkakirurgin antama palvelu lähtökohtaisesti laadukasta?
”Ja turvallista. Kyllä, mä olen sitä mieltä”, Virve vahvistaa.
Virven mukaan on myös huomioitavan arvoista se, että kotimaisen yksityissektorin lääkärit ottavat kokonaisriskit huomioon ja myös osaavat kieltäytyä riskitoimenpiteiden sokeasta suorittamisesta. Komplikaatioita ei toivota omien potilaiden kohdalle.
Samaa tiukkaa seulaa ja asiakkaan rahoista kieltäytymistä ei ulkomailla välttämättä ole. Terveysturismia on harrastettu aiemminkin, mutta lähi- tai kaukomaissa haluttujen toimenpiteiden hankkiminen lienee lisääntynyt. Uutisointi näiden toimenpiteiden komplikaatioiden hoidoista on myös viime vuosina lisääntynyt.
Kenen kontolle ulkomailla saatujen hoitojen komplikaatiot oikein osuvat? HUS:issa on linjaus hoitaa akuutit henkeä ja terveyttä uhkaavat komplikaatiot, mutta lähtökohtaisesti muuten hoitovastuu on palvelua tarjonneella taholla. Korjausleikkaukset huonoihin tai epätoivottuihin lopputuloksiin pitää ihmisen itse kustantaa.
Suu- ja leukakirurgia – estetiikkaako sekin?
Johanna Snäll ja Johanna Uittamo ovat Helsingin yliopistossa lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille tuttu kaksikko. Omalta osalta pidän heidän yhtenä hienona saavutuksenaan hammaslääketieteen ja suun alueen opetusta lääketieteen opiskelijoille. Luonnollisesti heitä täytyi – osittain Virven suosituksesta – käydä haastattelemassa kasvojen alueen kirurgiasta ja pistoshoidoista.
Kasvot ovat usein ihmisen näkyvin piirre. Suu- ja leukakirurgia nivoutuu plastiikkakirurgian kanssa yhteistyöhön läheisesti. Yhteistyö on sujuvaa ja erityisiä reviirikiistoja harvemmin syntyy. On erikseen myös mainittava, että Meilahden suu- ja leukakirurgeja konsultoidessa saa keskimäärin aina mukavan konsultaatiokokemuksen.
”Me leikataan kasvojen deformiteetteja tai vammoja. Jos tarkkaan mietitään, niin onko se pelkästään kasvojen toiminnallisuuden palauttaminen tai saavuttaminen, vai onko siinä myös esteettinen aspekti”, Johanna Snäll pohtii.
”Plastiikkakirurgian puolella tulokulma on pehmytkudos, kun meillä se tulokulma on se luu”, Johanna Uittamo lisää.
”Juuri vaikka synnynnäinen deformiteetti, niin kyllähän se on esteettinen vaiva. Ja sitten kun se oikaistaan, niin siinähän huomioidaan profiili, pehmytkudoksen käyttäytyminen sekä huulten ja nenän muoto”, Snäll tähdentää.
”Deformiteettikirurgia on aika isossa roolissa erikoistumiskoulutuksessa”, Uittamo jatkaa.
”Deformiteettia kun korjataan, niin katsotaan kliinisiä kuvia ja koko rakennetta kasvoissa”, Snäll kertoo.
Suu- ja leukakirurgiassa on Snällin ja Uittamon mukaan paljon strukturoitua tarkastelua. Tarkastellaan kasvokolmannesten suhteita toisiinsa, ovatko silmät samalla tasolla, haetaan ehkä myös epäsymmetriaa, sillä ihmisen kasvot harvoin ovat täysin symmetriset.
Kuinka paljon toiminnallisen haitan korjauksessa sitten ohessa tehdään kasvojen alueella ns. estetiikkaa?
”Kun tiedetään, että kun me tehdään tämä toimenpide, niin se johtaa siihen, että huulten ja nenän asento muuttuu, niin siinä leikkauksessa tehdään tietyt temput niin, että saadaan se säilytettyä”, Snäll kuvaa.
Potilailla saattaa tietysti olla omia näkemyksiä tai vaatimuksia hoitojen suhteen. ”Täytyy tunnistaa, kuinka paljon tulee potilaalta ja kuinka paljon mitä me nähdään”, Snäll kertoo.
Molemmat kuvaavat sitä, kuinka kuitenkin jokaisen lääkärin tai hammaslääkärin tulee hiukan tarkastella itseään, ettei generoi työtä itselleen ja totea, että ”tämä olisi varmaan hyvä korjata”, jos asia ei ole potilasta edes mitenkään häirinnyt.
Hammaslääketieteen puolella hymy ja terveet hampaat ovat keskiössä
Hammaslääketieteen puolella hymy ja terveet hampaat ovat keskiössä. Oikomishoidot omalla tavallaan ovat myös esteettisiä. Rajanveto hoitojen suhteen voi olla hankalaa.
”Mikä on estetiikkaa, mikä on toiminnallisuutta. Ne väistämättä menee lomittain. Menetelmät ovat samoja, kummasta syystä niitä nyt tehtäisikään”, Snäll jatkaa.
Välillä voi olla hankala päättää, missä kohtaa toiminnallisuutta on korjattu riittävästi, ja loppu on omakustanteista yksityisellä.
Välttämättä plastiikkakirurgiaan verrattavaa yksityissektorin tarjontaa ei Snällin ja Uittamon mukaan suu- ja leukakirurgian puolella ole. Terveysturismi keskittyy ehkä enemmän hampaisiin. Yhtenä esimerkkinä he kuitenkin nostavat kasvojen feminisaatiotoimenpiteet, joissa leukaa tai otsaa saatetaan luita myöten muokata. Näitä julkisella puolella ei taida olla tarjolla.
Ammattihenkilölaki – kuka saa tai ei saa tehdä toimenpiteitä?
Onko missään määritelty sitä, kuka kirurgisia toimenpiteitä saa tehdä? ”Laillistettu lääkäri” on ainoa määritelmä, joka on kirjattu lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Laki ei kuitenkaan määrittele tiettyjä toimenpiteitä vain tietyille erikoislääkäreille. Muissa laeissa on säädetty raskauden keskeytyksestä ja steriloinnista, elinluovutuksesta ja oikeuslääketieteellisistä ruumiinavauksista.
Käytännössä siis laillistettu lääkäri voi ja saa tehdä mitä uskaltaa – myös ilman minkäänlaista kirurgin koulutustakin.
Ammattihenkilölain uudistus on ajankohtaisesti poliitikkojen työpöydällä. Perinteisesti ainakin oma näkemys on ollut, että lääkärin autonomia on ollut jopa kummallisen laaja, jos esimerkiksi vertaa hoitajien säännöllisiin näyttöihin ja tentteihin mm. lääkelupien osalta. Lääkärien oikeuksien rajoittaminen on haastava kokonaisuus, ja poliitikot ovatkin hankalassa asemassa pohtimaan asiaa.
”En ole poliitikko”, Virve tähdentää asian suhteen. ”Minun ainut tulokulma on se, että tämän pitää olla turvallista. Poliitikot joutuvat kumartelemaan aina ja olemaan kaikille mieliksi.”
”Kun kumarrat yhteen suuntaan, niin pyllistät toiseen suuntaan. Kun ei ole tehty tällaista rajausta laissa, niin se on kumarrus niiden hämärien toimijoiden suuntaan. Ja niinpä sitten pyllistetään sinne potilaalle päin.”
Asiaa voi tietysti miettiä myös toiseen suuntaan lääkärin ammattioikeuksien osalta. Pitkän uran suppean erikoisalan erikoislääkärinä tehnyt lääkäri on täysin oikeutettu tekemään yleislääketieteen vastaanottoa, vaikka substanssiosaaminen voi olla suoraan edellisen vuosituhannen puolelta verenpaineen, diabeteksen tai sinuiitin hoidon suhteen.
Erityistä valvontaa lääkärin ammattiosaamisen suhteen ei käytännössä valmistumisen jälkeen välttämättä ole. YEK-jaksosta valmistutaan käytännössä vain työjaksojen jälkeen. Erikoislääkärikoulutuksessa on nykyään osaamisperustaisuus, mutta osaamisen karttuminen valmistumisen jälkeen on tietyllä tapaa jokaisen omalla vastuulla.
Vastavalmistunut lääkäri voi tehdä töitä koko työuran kartuttamatta ammattiosaamista, ja silti laillistettuna lääkärinä voi tehdä melkein mitä vain – jos mitään suuria virheitä ei tapahdu tai niistä ei jää kiinni.
Pistoshoidot – indikaation mukaista hoitoa?
Esteettisistä hoidoista keskustellessa tulee esteettisen plastiikkakirurgian lisäksi ottaa huomioon erilaiset pistoshoidot. Kauneudenhoidossa on liuta myös muita enemmän tai vähemmän kajoavia hoitoja. Niihin tässä jutussa ei sen enempää pureuduta.
Katukuvassa, somessa ja televisiossa perinteisemmän plastiikkakirurgian lisäksi ja ohella on entistä enemmän tullut trendiksi erilaiset pistoshoidot. Täyteainehoidot ja botox-pistokset ovat kokeneet buumin.
Pistoshoitoihin kytkeytyy kuitenkin neula ja ruisku, jotka mielletään yleensä terveydenhuollon ammattilaisen työvälineiksi.
Valvira (nykyinen Lupa- ja valvontavirasto) on linjannut injektiohoidoista, että botuliinitoksiinihoidon antamisesta vastaa lääkäri. Itse pistämisen voi tehdä asianmukaisen koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattihenkilö (terveyden- tai sairaanhoitaja tai kätilö).
Valviran linjauksena on kuitenkin, että pistäminen on kaikissa tilanteissa lääkärin vastuulla. Mikäli pistäjä ei ole lääkäri, tulee palveluyksikössä olla pistämistilanteessa välittömästi tavoitettavissa paikalle. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, ja toteutuuko linjaus kaikissa pistoksia antavissa yksiköissä? Ja täytyy vielä painottaa, että Valvira on linjannut vain botuliinitoksiinihoidon suhteen.
Toukokuussa 2025 Kela julkaisi tiedotuksen botuliinitoksiinin määräämisestä. Sairausvakuutuslain mukaiset lääkekorvaukset ovat kasvaneet n. 140 % vuodesta 2019 vuoteen 2024 (1,2 miljoonaa euroa -> 2,9 miljoonaa euroa). Botuliinitoksiinin valmisteyhteenvedon mukaiset indikaatiot ovat mm. hyperhidroosi ja erilaiset neurologiset vaivat. Huomioitavaa on, että esim. bruksismia ei ole mainittu indikaationa valmisteyhteenvedoissa. Käypä hoito -suosituksen mukaisesti botuliinitoksiinin käytöstä ei ole riittävää näyttöä, eikä hammaslääkärin kirjoittamasta botuliinitoksiinista saa Kelan päätöksellä peruskorvausta.
Viidessä vuodessa tuskin on ilmestynyt hoitoresistentin liikahikoilun epidemiaa, jota avopuolella hoidettaisiin botuliinitoksiinilla. Miljoonaluokan väärinkäyttö lääkekorvausten suhteen vaikuttaisi siis olevan kyseessä. Toki kyseessä ei välttämättä ole ainoa lääkekorvausten väärinkäyttö tässä maassa, mutta kyse on kuitenkin huomattavista verovaroin maksettavista kustannuksista.
Uittamo ja Snäll tuovat myös esille koulutuksellisen näkökulman siitä, pitäisikö hammaslääkärikoulutuksessa opettaa pistoshoitojen komplikaatioita.
”Varsinaisia pistoshoitoja ei opeteta hammaslääketieteen eikä erikoishammaslääkärin koulutuksessa, paitsi koskien botoxia”, Uittamo kertoo.
Hammaslääkärin peruskoulutukseen tietysti kuuluu suun ja kasvojen alueen anatomia tarkemmin ja syvemmin kuin lääketieteen kollegoilla. Peruskoulutuksessa opetetaan suun alueen puudutuksista ja niiden komplikaatioista, mutta pistoshoitoja ei siis erikseen opeteta.
Johanna Uittamo yhdessä Jaana Rautavan ja Eva Sirenin kanssa kirjoittivat Hammaslääkärilehteen (6–7/2025) mielipidekirjoituksen esteettisiin pistoshoitoihin liittyvästä keskustelusta. Jutussa he tähdentävät juuri sitä, miten botuliinitoksiinille ei ole annettu hammaslääketieteellisiä indikaatioita. Lisäksi tähdennetään sitä, miten terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat entistä enemmän pistoshoitoja saaneita potilaita, ja peruskoulutukseen voisi olla hyvä liittää koulutusta erityisesti komplikaatioiden tunnistamisen osalta.
Valvira ei luokittele täyteainehoitoja terveydenhuollon palveluiksi, eikä sitä myöden myöskään valvo toimintaa
Valvira ei luokittele täyteainehoitoja terveydenhuollon palveluiksi, eikä sitä myöden myöskään valvo toimintaa. Täyteainehoidot eivät ilmeisesti ole lääketieteellistä osaamista edellyttäviä toimenpiteitä. Täyteaineet itsessään eivät ole lääkkeitä, mutta kyllä kovasti kummalliselta tuntuu ajatus, että kuka tahansa voi ja saa lain edessä pistää ihon alle netistä ostettua täyteainetta ilman minkäänlaista valvontaa tai vastuuta ajatella komplikaatioriskejä tai hoitaa komplikaatioita.
Julkisessa terveydenhuollossa ilmiö näyttäytyy enemmänkin komplikaatioiden hoidon kautta. Huuliin pistetty täyteaine onkin infektoitunut, kun aseptiikka on jäänyt vaillinaiseksi. Välttämättä ei ole edes tiedossa, mitä ainetta on pistetty.
Pohdinnassa erityisesti Snällin ja Uittamon kanssa oli myös, pitäisikö yliopiston tarjota maksullisina lisäkoulutuksina erillisiä tutkintoja esteettisiin hoitoihin. Em. Hammaslääkärilehden jutussa oli tuotu esille, kuinka Iso-Britanniassa tarjotaan maisteritutkintoja esteettiseen lääketieteeseen. Pohjakoulutuksena näissä on hammaslääkärin tai lääkärin tutkinto.
Onko sitten terveydenhuollon ammattilainenkaan paras ja järkevin henkilö antamaan kauneushoitoja? Onko yliopistojen tehtävänä kouluttaa lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatteja, jotka työllistyvät esteettisiä hoitoja tarjoaviksi ammattilaisiksi?
Voi myös pohtia sitä, luoko terveydenhuollon ammattilaisen titteli luottamusharhaa siihen, että annettu hoito olisi turvallisempaa, lääketieteellisesti perusteltua tai ammattitaitoista
Voi myös pohtia sitä, luoko terveydenhuollon ammattilaisen titteli luottamusharhaa siihen, että annettu hoito olisi turvallisempaa, lääketieteellisesti perusteltua tai ammattitaitoista. Enemmän kyse on tässä kohtaa medikalisaatiosta.
Terveydenhuollon ammattilaiset tuntuvat aina olevan julkisessa keskustelussa suurennuslasin alla. Kysehän on kutsumusalasta, ja eihän kukaan kutsumustyötä tekevä voi – saati saa – tehdä muuta kuin julkisen terveydenhuollon palveluntarjoajan töitä.
Omat käsitykset esteettisestä plastiikkakirurgiasta ja esteettisistä hoidoista tätä juttua kirjoitettaessa hiukan joutuivat ajatusmyrskyn keskelle. Erityisesti pistoshoidot aiheuttavat edelleen ristiriitaisia tuntemuksia, kun toisaalta terveydenhuollon ammattilainen toisi turvallisuutta ja ammattitaitoa toimenpiteisiin, mutta onko näille ammattilaisille parempaakin tekemistä.
Samanlaista ristiriidan tunnetta liittyy esteettiseen plastiikkakirurgiaan. Kysyntää tuntuu riittävän. Ihmisten kohonneet vaatimukset itsensä ja muiden suhteen, halut, nyky-yhteiskunnan kauneusihanteet ja some korostavat tätä ilmiötä.
Lopputulemana oma kokemus on, että jos tulisi tarve tai halu toteuttaa jokin plastiikkakirurginen toive, hakeutuisin hoitoihin Suomessa.
Teksti: Lauri Salaja
Kuvat: Onni Jaskari
