“Työelämässä monet ongelmat ja niihin etsittävät ratkaisut ovat tietysti yhteisiä iästä riippumatta. Muutosten aiheuttamat otsan rypistymiset eivät ehkä kaikilta osin ole sukupolvikysymyksiä, vaan yhteinen tunnelma sekin. Toivon, että nuoremmat sukupolvet voisivat työuransa aikana päästä kokemaan sen, kuinka muutokset parantavat työoloja ja helpottavat työntekoa, eli koituvat potilaan eduksi.”
Näin kirjoitti yhdistyksestämme hiljattain hyvässä hengessä eronnut kollega. Nuo sanat kuvaavat erinomaisesti sitä, mitä itsekin ajattelen (ja toivoisin muidenkin ajattelevan) muutoksista: Ne on parempi nähdä mahdollisuuksina ja visioina jostain hyvästä, ja niiden tulisi myös konkreettisesti muuttaa asioita parempaa kohti. Varsinkin kun kyse on työelämästä.
Miksi ihmeessä koemme kuitenkin muutokset monesti päinvastaisina? Miksi keskusteluissa – olipa sitten kyse omalääkärimallista, uusien digitaalisten työkalujen käyttöönotosta tai työaikajärjestelyistä – korostuvat uudistuksen potentiaaliset ongelmat myös silloin, kun olemme vahvasti yhtä mieltä siitä, että vallitseva tilanne ei ole kestävä?
Omalääkärimallista keskusteltaessa tällainen ajattelutapa tekee minulle erityisen kipeää. Savolaisesta perimästäni huolimatta minulla kun on myös pohjoisnorjalaisen identiteetti. Perheemme muutti Norjaan ollessani 11-vuotias, ja isäni sekä veljeni asuvat siellä edelleen. Molemmilla heistä on ollut sama tuttu omalääkäri lähes koko Norjassa oleskelun ajan. Minullakin oli aikoinaan sama lääkäri kuin veljelläni nyt. Tämä on se perusterveydenhuollon malli, jonka parissa olen saanut kasvaa ja joka on minun päässäni se luonnollisin ja parhaiten toimiva tapa. Suomalainen järjestelmä useine eri toimijoineen on tuntunut viimeiset 20 vuotta lähinnä vieraalta ja kummalliselta.
Sain opiskeluaikana suorittaa kaksi viikkoa perusterveydenhuollon jaksosta Norjassa. Näin kuinka lääkärit tuntevat potilaansa ja vastaanotolle pääsee tarpeen vaatiessa nopeasti. Väliaikoina yhteyttä pidetään esim. paikallisen omakannan viestien välityksellä, usein juuri suoraan lääkärin kanssa viestitellen. Kun omalääkärin potilaista joku joutuukin hänen tietämättään sairaalaan, kuuluu perästä automaattisesti hoitopalaute. Kuvitelkaa maailma, jossa ne kuuluisat “kontrollit omalääkärillä” ihan oikeasti toteutuvat.
Toki Norjassakin on ongelmia, ja osa niistä on samoja kuin meillä. Nuo ongelmat eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö heidän omalääkärimallinsa voisi olla meidän perusterveydenhuoltoamme parempi.
Tästäkin huolimatta ajaudumme helposti nostamaan esiin juuri niitä mahdolliseen uudistukseen liittyviä ongelmia ja uhkia. Tai vaihtoehtoisesti korostamme nykyisen järjestelmämme yksittäisiä hyviä puolia, vaikka emme olekaan siihen tyytyväisiä kokonaisuutena. Sama ilmiö toistuu muidenkin muutosten yhteydessä. Tiedämme, että vallitseva tilanne ei ole toimiva, mutta silti keskitymme liikaa siihen, miksi jokin uudistus ei onnistuisi sen sijaan, että visioisimme, miten hyvin se voisi onnistua?
Ehkä pelkäämme epävarmuutta. Ehkä olemme tottuneet siihen, että uudistukset usein epäonnistuvat jollain tavalla, varsinkin kun terveydenhuollosta on kyse. Mutta mitä tapahtuisi, jos vaihtaisimmekin näkökulmaa? Olisiko siitä jotain haittaa? Voisimmeko siirtää huomiotamme enemmän sinne, missä muutosten positiiviset mahdollisuudet piilevät? Näillä sanoin haluan haastaa teidät kaikki unelmoimaan paremmasta huomisesta ja näkemään lisääntyvissä määrin mahdollisuuksia.
Oma kauteni tulee päätökseen vuodenvaihteessa, kun uusi puheenjohtaja ja hallitus ottavat ohjat. Olemme muutoksen kynnyksellä myös NLY:ssä, kun väki taas vaihtuu. Mututuntumani on, että tämän muutoksen ansiosta etenemme vuonna 2026 aiempaa ketterämmin kohti tasapainoista nuoren lääkärin arkea.
LAURI HEISKANEN
Puheenjohtaja 2025
lauri.heiskanen@nly.fi
