Tämän kolumnin kirjoitushetkellä ”yläkerran Ylilääkärin” suuri juhla, toisin sanoen pääsiäinen, on juuri tullut päätökseen. Se on juhla, jossa muistellaan kärsimystä ja stressiä, mutta myös niiden kautta saavutettua voittoa. Opiskelijapiireissäni stressi nähdään kuitenkin usein mörkönä – asiana, jota tulisi viimeiseen asti välttää ja vieroksua. Mutta voisiko se olla joskus hyödyllistä tai jopa välttämätöntä?
Vanha sananlasku sanoo: ”Mikä ei tapa, se vahvistaa.” Meidän ei kuitenkaan tarvitse mennä aivan letaalille rajapinnalle asti todistaaksemme väitettä. Mietitäänpä kuntosalia: Kun nostelemme rautaa, lihaksemme joutuvat stressitilaan. Tämän hallitun rasituksen seurauksena ne sopeutuvat ja pärjäävät paremmin seuraavalla kerralla.
Kolikon kääntöpuoli on tietysti liiallinen kuormitus. Jos yrittää todistaa ystävälleen lihastensa hypertrofiaa täyttämällä tangon päätyyn asti ilman riittävää palautumista, tuloksena ei ole kasvu vaan repeämä. Siinä missä hallittu rasitus rakentaa, liiallisessa rasituksessa haitat ylittävät hyödyt ja tuloksena on loukkaantuminen.
Toksikologipiireissä ilmiö tunnetaan hormeesina: pieni annos stressoria, joka olisi suurina määrinä haitallista, onkin pieninä pitoisuuksina terveyttä ja kestävyyttä edistävää.
Sama lainalaisuus pätee mielestäni henkiseenkin kestävyyteen. Jos henkilö välttelee kaikkia stressitiloja, hän ei pääse sopeutumaan paineeseen. Kun elämä sitten väistämättä heittää eteen haastavan tilanteen, hän sortuu helpommin. Sen sijaan hallittuja stressitiloja läpikäynyt henkilö pärjää vaikeassakin paikassa ikään kuin ”vanhalla muistilla”. Aivan kuten fyysisellä kuntosalilla, myös mielen puolella liiallinen ja jatkuva stressi johtaa ei-toivottuihin tuloksiin, mutta täydellinen välttely tekee meistä hauraita.
Tarkoittaako tämä sitten, että meidän pitäisi varta vasten etsiä stressiä? Ei tietenkään. Emmehän me juokse bussinkaan eteen vain saadaksemme kunnollisen adrenaliinipiikin. Mutta kun stressiä on mahdoton välttää, se voi parhaimmillaan kääntyä siunaukseksi.
Tästä on hyvänä esimerkkinä psyykkinen paine, jonka aikamääreet ja kilpailu asettavat. Isolla kirkolla ei enää juosta arvosanojen perässä entiseen malliin, mutta se ei estänyt leikkimielisen kilpailun järjestämistä opiskelukaverini kanssa. Pelko häviöstä – ja siitä, mitä häviäjä joutuisi tekemään – sai meidät molemmat opiskelemaan huomattavasti ahkerammin kuin olisimme yksin tehneet. Tässä tapauksessa stressi toimi tehokkaana polttoaineena.
Ymmärrettävä on myös, että jos kilpailu muuttuu leikkimielisestä totiseksi ja ahdistavaksi, haitat alkavat painaa enemmän kuin hyödyt. Kuten aina, stressin kaksipiippuisuus on tässäkin läsnä.
Stressinsietokyky on yksilöllistä. Se, mikä on yhdelle voimaannuttava annos ”lääkettä”, voi olla toiselle lamaannuttavaa myrkkyä. Stressiä on siis hyvä pyrkiä vähentämään, mutta varo, ettet vältä sille altistumista kokonaan. Sopiva annos haastetta on juuri se tekijä, joka pitää koneiston öljyttynä ja mielen virkeänä.
Benjamin Peltonen
SML:n Varapuheenjohtaja
Thoraxin paikallisedustaja
