Eräässä terveyspoliittisen valiokunnan kokouksessa huomasin, että jatkuva puhe terveydenhuollon säästöistä ja kurjuudesta on saanut minut kyynistymään. Valiokuntakollegani huomautti minulle, että perustelin asioita vain rahalla ja kustannussäästöillä, kun asiaa olisi voinut perustella myös terveyden edistämisellä ja potilaiden hyvinvoinnin lisäämisellä.
Minulle on päivänselvää, ettei julkisen terveydenhuollon tarkoitus ole säästää rahaa tai tasapainottaa valtion budjettia. Kuitenkin usein keskustellessani terveyspolitiikasta päädyn perustelemaan asioita säästöjen ja kustannusvaikuttavuuden kautta. Tänä leikkauslistojen ja velkajarrujen täyteisenä aikana tuntuu siltä, ettei nykyään politiikassa millään muulla ole merkitystä kuin valtiontalouden tasapainottamisella. Siksi terveyspoliittisessa keskustelussa potilaiden hoito muuttuu suoritteiksi ja hoitojen hyöty mitataan taloudellisilla mittareilla. Ihmisten kohtaaminen ja auttaminen jäävät pienemmälle huomiolle.
Ymmärrän, että terveydenhuoltoon kohdistuu säästöpaineita, koska se on valtion taloudessa suuri menoerä. Asian voi kääntää myös toisinpäin – terveydenhuoltoon laitetaan paljon rahaa, koska se on tärkeää. Toimiva julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on yksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä. Sen takia on surullista, että jatkuva terveydenhuollon kurjuuspuhe ja vihjailu säästöjen jatkumisesta nakertavat kansalaisten luottamusta terveydenhuoltoon, vaikka järjestelmä edelleen toimii kuitenkin pääasiassa samalla tavalla kuin aiemminkin. Jos kansalaisten luottamus terveydenhuoltojärjestelmään horjuu, rapauttaa se koko hyvinvointivaltiota.
Mitä pitäisi tehdä toisin? Mielestäni olisi tärkeää, että julkisessa keskustelussa ei keskityttäisi vain terveydenhuollon ongelmiin vaan muistettaisiin puhua myös positiivisista asioista. Ehkä olisi hyvä myös muistaa, ettei terveydenhuoltojärjestelmä ole vain menokohde vaan myös terveyden ja hyvinvoinnin edistäjä.
Terveydenhuollon organisaatioissa pitäisi kiinnittää huomiota enemmän potilaiden kohtaamiseen eikä pelkästään säästökohteiden etsimiseen. Kyse ei ole aina pelkästään rahasta vaan myös asenteesta. Esimerkiksi sujuvat hoitopolut ja ymmärrettävä viestintä auttavat siinä, että potilas kokee tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi. Ihmisen pitäisi olla prosessien keskiössä, sillä emmehän me hoida suoritteita tuotantolinjalla.
Viimeisen vuoden aikana olen suorittanut kliinisen farmakologian erikoistusmiskoulutuksen terveyskeskus- ja reunapalveluita. Suora potilastyö on ollut mielekästä vaihtelua diagnostisen alan arkeen. Työn mielekkyys ei ole kuitenkaan tullut siitä, että olisin onnellisena miettinyt, kuinka paljon tuotan arvoa veronmaksajille. Mielekkyys johtuu työn merkityksellisyydestä: potilaiden auttamisesta ja kohtaamisesta. Keskustelkaamme siis rahan sijaan terveydenhuollon todellisesta arvosta.
Anssi Mykkänen
Terveyspoliittisen valiokunnan jäsen
