Julkisen terveydenhuollon toiminta on tasapainoilua valtiontalouden muutosten, poliittisten päätösten, lainsäädännön asettamien velvollisuuksien sekä erinäisten demografisten muutosten välillä. Näistä talous ja väestörakenne ovat ruohonjuuritasolla ne konkreettiset rajoittavat tekijät, joiden pillin mukaan mennään jopa laissa määriteltyjen velvoitteiden kustannuksella.
Julkisen terveydenhuollon verkosto on viime vuosina ollut kovan myllerryksen alla. Terveydenhuollon toimipisteiden määrässä ja toimintalaajuudessa on tehty muutoksia, joista voidaan olla montaa mieltä. Mikä päätös on perustunut puhtaasti poliittiseen peliin, mikä taas tutkittuun tietoon?
Alkuvuoden STM:n sairaalaverkkoselvityksen innoittamana selvitin tuotantotalouden kandidaatintyössäni, mitä kirjallisuus kertoo sairaaloiden sijaintipäätösten kriteereistä. Selvisi, että yleisimmin käytetyt kriteerikokonaisuudet sairaaloiden sijaintipäätöstä tehtäessä olivat uuden toimipisteen saavutettavuus, alueen väestöprofiili sekä nykyinen terveydenhuollon infrastruktuuri. Kuulostaa järkevältä, sillä hädän hetkellä sairaala tulisi olla helposti saavutettavissa.
Palveluiden sovittaminen kysyntään voidaan tehdä palvelun laadun ja määrän tai väestövastuualueen koon muutoksilla.
Sairaalaan kohdistuva kysyntä ja sairaalan vaikutusalueen väestömäärä kulkevat käsi kädessä. Palveluiden sovittaminen kysyntään voidaan tehdä palvelun laadun ja määrän tai väestövastuualueen koon muutoksilla. Huomiota tulee toki kiinnittää siihen, millä tavoin potilaat pääsevät tarvitsemiensa palveluiden luokse. Sairaalan sijaintipäätöksiä tehtäessä onkin syytä pohtia systeemisiä vaikutuksia, kuten epäsuoria raha- ja ei-rahamääräisiä kustannuksia niin yhteiskunnalle kuin yksilölle.
Onko sairaalan saavutettavuudella yhteyttä sitten kuolleisuuteen tai sairastavuuteen? Mediassa on retosteltu sairaaloiden yöpäivystysten loppumisen aiheuttavan jopa kuolemia, mutta esimerkiksi Tanskassa ei todettu sairaalapäivystysten keskittämisellä ja täten matka-ajan pidentymisellä yhteyttä väestön kuolleisuuteen. Toisaalta eräässä kiinalaisessa tutkimuksessa todettiin pidempi elinaika heillä, joille terveydenhuollon palvelut olivat paremmin saavutettavissa.
Yllättävää kandityössäni oli, että vain vähemmistössä tutkimuksista käytettiin työvoiman saatavuuskriteeriä. Koska sairaalapalvelut ovat palvelualan asiantuntijapalveluita, on palvelutuotanto riippuvainen osaavan henkilökunnan alueellisesta saatavuudesta. Siksi työntekijöiden saatavuus rajoittaa sitä, minne terveydenhuollon yksiköitä voidaan sijoittaa ja missä paikoissa toimintaa on tuotantotaloudellisesti järkevää ylläpitää.
Terveydenhuollon verkoston suunnitteluun ja toimipisteiden sijaintipäätöksiin vaikuttaa moni asia. Vaikka sijaintikriteerit ovat arkijärjellä ajateltuna itsestään selviä, muuttuva toimintaympäristö aiheuttaa toteutuksessa haasteita. Kun rahaa ja työntekijöitä ei ole, miten valita esimerkiksi palveluiden saavutettavuuden ja palveluvalikoiman väliltä? Onneksi tai epäonneksi asia on poliitikkojen käsissä.
Tatu Han
Terveyspoliittisen valiokunnan jäsen
