Useat hyvinvointialueet ovat melkoisen säästöpaineen alla. Palveluverkkoja on jo supistettu, ja rekrytointikieltoja on ilmoitettu sekä virkoihin että sijaisuuksiin. Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueet on jo asetettu tarkkailuluokalle. Ne kohtaavat arviointimenettelyn, jonka seurauksena hyvinvointialueita on mahdollista sulauttaa yhteen. (1)
Tämän seurauksena ymmärrettävästi alueiden johdossa vaikuttaisi olevan hieman paniikkia ilmassa. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialue sulki jo kesän ajaksi toimipisteitä ja ilmoitti syksyn aluksi sulkevansa entistä enemmän toimintoja loppuvuoden ajaksi. Joukossa oli kokonaisia terveyskeskuksia. Muutamassa päivässä aluevaltuusto kuitenkin pyörsi päätöksensä ja ilmoitti lomauttavansa koko henkilöstön 1–8 päivän ajaksi.
Kolumnin kirjoitushetkellä lomautuksen ajankohta tai pituus ei ole selvillä, vaikka päätöksestä on jo useampi viikko. Kyseessä vaikuttaisi olevan melkoinen paniikkiratkaisu, sillä potilaiden hoitotarve ei ole vähentynyt – oman työpaikkani ensikäynneille on yli vuoden jono, ja hoitotakuu paukkuu muillakin aloilla reilusti. Lomautukset tuskin tuovat helpotusta tilanteeseen ja lähinnä heikentävät luottamusta työnantajaan.
Erikoistumisaika on monilla tavoilla nuorelle lääkärille muutosten aikaa. Sen aikana tapahtuu kasvaminen erikoislääkäriksi, eli oman erikoisalan ammattilaiseksi. Usein vuosiin mahtuu myös muuttamista työpaikan perässä, ja erikoisalasta riippuen myös paikoillaan junnaamista, kun odotetaan seuraavan paikan vapautumista. Monella myös perheasiat ovat ajankohtaisia eri tavoin, ja mahdollisuus ennakoida työtilannetta tai asuinpaikkaa muutaman vuoden päähän kuulostavat houkuttelevilta.
Osittain erikoistumisen aikainen epävarmuus kumpuaa koulutuksen rakenteesta, mutta työnantajan tempoileva johtaminen sekä muutosten viestiminen kansallisen median kautta eivät helpota tilannetta. Tilanne on mutkikas juuri aloittaneille aluevaltuustoille ja -hallituksille. Siitä huolimatta työntekijän ei pitäisi pohtia sitä, tehdäänkö päätöksiä maagisen kasipallon avulla. Tämän vuoden aikana hallituksen esitykset terveyspolitiikkaan liittyen ovat olleet hyvin sairauskeskeisiä, ja terveydenhuollon rooli ennaltaehkäisijänä vaikuttaa syrjääntyönnetyltä. Onhan se helppo paikka säästää, sillä kovinkaan moni ei kysele ennaltaehkäisyn perään jonottaessaan leikkaukseen tai erikoislääkärille toista vuotta.
Terveydenhuolto tuntuisi kaipaavan jotain isompaa muutosta toimiakseen kestävämmin. Uusi sote-uudistus ei ole lähivuosien ratkaisu peilaten viimeisimmän valmistelun kivuliaisuuteen, mutta jo nykyistä pitkäkestoisempi tähtäin terveydenhuollon ohjaamiseen olisi tervetullut muutos. Vuonna 2023 terveysmenojen osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli kymmenen prosenttia (2), ja silti sotea ohjataan vain hallituskausi kerrallaan. Pitkäkestoista suunnitelmaa siitä, miltä Suomen sote näyttää esimerkiksi 20 vuoden kuluttua, ei yksittäisten ihmisten visioiden lisäksi ole.
On vaikea keksiä toista esimerkkiä näin suuresta kokonaisuudesta, jota ohjattaisiin näin lyhyellä aikajänteellä. Pitkäjänteisempi soten ohjaaminen voisi myös pitkällä tähtäimellä tuoda säästöjä ja johtaa ennen kaikkea parempiin hoitotuloksiin.
Ellen Huttunen
