Peruskoulutusvaiheessa ensimmäisissä harjoitteluissa kuulee usein ohjaavan lääkärin suusta: ”see one, do one, teach one”. Olen usein ollut tilanteessa, jossa minulta on kysytty, olenko tehnyt tai nähnyt toimenpidettä X. Noin kaksi kolmasosaa kerroista olen vastannut kielteisesti. Välillä tilannetta on pahentanut se, että kyseinen toimenpide on ollut sellainen, joka minun kurssistatukseni huomioiden olisi pitänyt jo osata.
Monet toimenpiteet tulevat ensimmäistä kertaa vastaan vasta harjoittelussa tai pahimmillaan työssä. Tilanne on haastava, kun ensimmäisellä kerralla toimenpiteen kohteena on oikea potilas. Paine kasvaa entisestään, jos hoitopaikassa on kiire ja ohjaavalla lääkärillä on itselläkin kädet täynnä potilastöitä. Näissä tilanteissa on kuitenkin tärkeää pystyä takaamaan potilasturvallisuus ja tehdä toimenpide mahdollisimman hyvin ja turvallisesti, vaikka kandi vasta harjoittelee.
Ensisijainen opetusvastuu on yliopistolla, mutta kandi oppii paljon myös amanuenssuurien ja sairaalaharjoitteluiden aikana.
Ensisijainen opetusvastuu on yliopistolla, mutta kandi oppii paljon myös amanuenssuurien ja sairaalaharjoitteluiden aikana. On sattumanvaraista, mitä kandi pääsee näkemään ja tekemään harjoitteluissa. Joissakin harjoittelupaikoissa kiinnitetään huomiota kandin oppimistavoitteisiin ja viikkoaikataulu suunnitellaan tavoitteet huomioiden. Toisissa paikoissa kandi saa itse etsiä itselleen tekemistä ja miettiä, mitä hänen tulisi harjoittelun aikana oppia.
Harjoitteluiden ylivoimainen etu ryhmäopetukseen verrattuna on se, että yksi ohjaava lääkäri ohjaa samaan aikaan vain yhtä tai korkeintaan kahta kandia. Tämä mahdollistaa rauhallisen ja henkilökohtaisen opetuksen.
On luonnollista, että koulun penkillä ei pääse harjoittelemaan kaikkia käytännön taitoja, mutta käytännön opetusta tulisi olla riittävästi, jotta asiat eivät tule ensimmäistä kertaa vastaan vasta työelämässä. Kliinisen vaiheen opinnoissa kandit pääsevät säännöllisesti harjoittelemaan käytännön lääkärintyötä ryhmäopetusten muodossa. Ryhmätöissä on kuitenkin rajalliset mahdollisuudet harjoitella kädentaitoja, sillä yhdessä ryhmässä voi olla neljästä kymmeneen kandia.
Kaikkia asioita ei ole mahdollista myöskään sisällyttää lukujärjestykseen, jolloin tärkeimmät asiat käydään läpi. Osa asioista jää väistämättä itsenäisen opiskelun varaan. Tästä syystä harjoittelupaikassa saatavan opetuksen rooli korostuu.
Oma kokemukseni luomen poistosta on esimerkki käytännön opetuksen haasteista. Toimenpidettä harjoitellessa pääsin harjoittelemaan veneviillon tekemistä. Loput toimenpiteestä suoritti kolme muuta kandia. Amanuenssuurin aikana pääsin kuitenkin paikkaamaan oppimisvajettani puudutuksen osalta, mutta edelleen muut vaiheet suoritti ohjaava lääkäri ajan säästämiseksi.
Lääketieteen peruskoulutuksen sisäänottomääriä on nostettu vuosien ajan ja trendi näyttää jatkuvan. Suuremmat opiskelijamäärät tarkoittavat yhä suurempia ryhmäkokoja. Yliopistot ovat kiitettävästi onnistuneet järjestämään laadukasta koulutusta, vaikka alati kasvavat ryhmäkoot tätä haastavat.Yliopiston ja harjoittelupaikkojen yhteistyötä tulisikin tiivistää kandin oppimistavoitteiden saavuttamiseksi. Laadukas lääketieteen koulutus vaatii yhteistyötä yliopistojen ja harjoittelupaikkojen välillä, jotta opiskelijat voivat saavuttaa tarvittavat käytännön taidot turvallisesti ja tehokkaasti. On tärkeää, että jokainen kandi saa mahdollisuuden oppia ja harjoitella monipuolisesti, jotta he voivat kohdata työelämän haasteet valmiina ja itsevarmoina.
Matin Moradi
SML:n puheenjohtaja
