Toimijat
Keskitymme erikoistuvien lääkärien edunvalvontaan. Kaiken tekemisemme tavoitteena on parantaa lääkärien arkea ja siten varmistaa Suomeen paras mahdollinen terveydenhuoltojärjestelmä. Toimimme kollegiaalisuuden, asiantuntijuuden ja ennakkoluulottomuuden puolesta.

Hallitus 2023
Hallituksen puheenjohtajana vuonna 2023 toimii Riku Metsälä Tampereelta ja varapuheenjohtajana Katariina Seittenranta Turusta.
Hallituksen jäsenet ja valtuuskunnan puheenjohtajiston tavoitat osoitteista etunimi.sukunimi@nly.fi.
Hallitus on NLY:n valtuuskunnan valitsema yhdistyksen työrukkanen. Alueellinen ja ammatillinen edustus on pyritty saamaan kattavaksi.
Hallitus kokoontuu kuukausittain lukuunottamatta kesätaukoa. Lisäksi keväisin ja syksyisin pidetään viikonlopun mittainen suunnitteluseminaari. Hallitus raportoi toiminnastaan valtuuskunnalle, joka valitsee hallituksen seuraavaksi toimintavuodeksi syyskokouksessaan.
Lue lisää
Hallituksen kokouksissa käydään läpi ajankohtaiset asiat paikallisosastoissa sekä Lääkäriliitossa käsiteltävänä olevat asiat, joihin tarvittaessa otetaan kantaa. Pääpaino on kuitenkin koulutus- ja palkkaedunvalvonnan asioiden käsittelyssä koulutustilaisuuksien järjestämistä unohtamatta.
Hallitustyöskentelystä kiinnostuneet voivat hakea mukaan syksyllä järjestettävässä yleisessä haussa. Hausta tiedotetaan NLY:n uutiskirjeessä ja lehdessä.

Riku Metsälä
Puheenjohtaja
Tampere

Katariina Seittenranta
Varapuheenjohtaja
Turku

Lauri Heiskanen
Taloudenhoitaja, Nuori Lääkäri Oy:n yhteyshenkilö
Rovaniemi

Nea Välimäki
Viestintävastaava
Helsinki

Rebekka Laitinen
Vuosijuhlavastaava
Helsinki

Joel Kontiainen
Edunvalvonta- valiokunnan puheenjohtaja
Tampere

Mikko Airo
Terveyspoliittisen
valiokunnan puheenjohtaja Tampere

Markus Hautamäki
Koulutusvaliokunnan puheenjohtaja
Tampere

Lauri Husa
Kansainväliset asiat – International affairs
Helsinki / Kotka

Lassi Karppi
Paikallisosastovastaava
Kuopio

Mikael Mauno
Hallituksen sihteeri
Helsinki
Työryhmät ja projektivastaavat

Sara Kaartinen
Tutkimusryhmän johtaja
Helsinki

Krista Korja
Koulutuspaikka- kyseluvastaava
Tampere

Maria Lagus
Koulutuspaikka- kyseluvastaava
Tampere

Elisa Jääskeläinen
NuoriLääkäriPäivien vastuuhenkilö Tampere

Niklas Mäkelä
Viestinnän projektivastaava
Hallituksen toimintaan osallistuvat tarkkailijoina
NLY:n valtuuskunnan puheenjohtaja Laura Seppälä | NLY:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja Maaret Laakso | Nuori Lääkäri -lehden päätoimittaja Anssi Mykkänen | Lääkäriliiton hallituksen NLY-taustaiset jäsenet Marie Måsabacka, Sara Kaartinen | Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Matias Rantanen | Lääkäriliiton valtuuskunnan NLY:n valtuuskuntaryhmän puheenjohtaja Jesper Perälä | Suomen Medisiinariliiton puheenjohtaja Perttu Laamanen

Valtuuskunta 2021–2024
Valtuuskunta on NLY:n ylintä päätäntävaltaa käyttävä elin. Siihen kuuluu 30 valittua NLY:n jäsentä sekä 30 varajäsentä. Valtuuskunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa päättämään yhdistyksen budjetista ja toimintasuunnitelmasta sekä tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Valtuuskunta valitsee myös yhdistyksen hallituksen. Hallitus alistaa suuret linjanvedot sekä taloudelliset päätökset valtuuskunnalle. Valtuuskunnan jäsenen ollessa hallituksen jäsen nousee valtuuskunnan jäseneksi varajäsen samasta vaaliliitosta.
Uusi valtuuskunta valintaan kolmen vuoden välein vaalilla, jossa äänioikeutettuja ovat NLY:n jäsenet. Valtuuskunnan tuorein vaali on järjestetty keväällä 2021.
Valtuuskunnan puheenjohtaja kaudella 2021-2024 on Laura Seppälä (laura.seppala@nly.fi) ja varapuheenjohtaja Maaret Laakso.
Valtuuskunnan jäsenet 2021-2024
- Aukee Sonja
- Iirola Minna
- Jääskeläinen Elisa
- Kaartinen Sara
- Kentala Rasmus
- Kivivuori Mikko
- Kähkölä Johannes
- Laakso Maaret
- Mahdavi Hajar
- Metsälä Riku
- Mönttinen Tiia
- Paterno Jussi
- Perälä Jesper
- Pesonen Terhi
- Pesälä Roosa
- Rantanen Matias
- Rantanen Mimi
- Ritamäki Noora
- Ryhänen Ilari
- Ruotsalainen Tino
- Saarinen Irena
- Sanmark Johan
- Saukkola Anni
- Savo Anna
- Seppälä Laura
- Tamminen Leena
- Teeriaho Isa
- Vasara Henri
- Viita-aho Liisa
- Vikström Jacob
Valtuuskunnan varajäsenet 2021-2024
- Aakula Matilda
- Aittomäki Viljami
- Byman Saga
- Hakalahti Heini
- Hartikainen Martta
- Huusela Mimosa
- Jylhä-Vuorio Pyry
- Kuoppala Mari
- Kurtelius Lassi
- Seittenranta, os. Kökkö Katariina
- Laitala Lassi
- Launio Sara
- Lehtisalo Minna
- Lumela Miikka
- Nihtinen Eero
- Nurminen Nelli
- Ojanperä Martta
- Palokangas Eelis
- Pan Emily
- Pekki Henna
- Peltola Lotta
- Pohjolainen Maiju
- Posa Matias
- Puharinen Heidi
- Puurunen Veli-Pekka
- Sarmala Sofia
- Sundqvist Henry
- Vartiainen Anni
- Virtanen Janne
- Välimäki Nea
Valiokunnat
NLY:llä on kolme valiokuntaa: koulutusvaliokunta, edunvalvontavaliokunta ja terveyspoliittinen valiokunta. Kaikille NLY:n jäsenille avoin haku valiokuntiin on vuosittain marraskuussa, ja NLY:n hallitus valitsee valiokuntien jäsenet. Valiokuntiin otetaan 10–15 aktiivista NLY:n jäsentä eri puolilta Suomea. Hallitus antaa valiokunnille valmistelutehtäviä koulutukseen, työolosuhteisiin, palkkaedunvalvontaan ja terveyspolitiikkaan liittyen.
Edunvalvontavaliokunta
Edunvalvontavaliokunnan jäsenet vuonna 2023 ovat:
- Joel Kontiainen (puheenjohtaja)
- Jacob Vikström
- Hannes Aapola
- Hanna Kilpi
- Krista Korja
- Rita Kortelainen
- Lotta Oksanen
- Vili Pehkonen
- Heini Sanéz Tähtisalo
- Nikolas Sinisalo
- Iiris Särkilahti
- Rikhard Mäki-Heikkilä
- Xenia Kuparinen
- Nea Välimäki
Koulutusvaliokunta
Koulutusvaliokunnan jäsenet vuonna 2023 ovat:
- Markus Hautamäki (puheenjohtaja)
- Sara Kaartinen
- Mikko Kivivuori
- Roosa Kolehmainen
- Minna Lehtisalo
- Hajar Mahdavi
- Mikael Mauno
- Susanna Muukka
- Eelis Palokangas
- Heidi Puharinen
- Nelli Roininen
- Laura Salmi
- Henri Vasara
- Jani Virkkala
- Saga Byman
- Tapani Laine
Terveyspoliittinen valiokunta
Terveyspoliittisen valiokunnan jäsenet vuonna 2023 ovat:
- Mikko Airo (puheenjohtaja)
- Jari Autti
- Onni-Pekka Fonsell
- Kristiina Karikko
- Samuli Kääriä
- Sanna Lakoma
- Arber Mehmeti
- Anssi Mykkänen
- Ilari Ryhänen
- Henna Räisänen
- Sofia Syväoja
- Jenni Hekkanen
- Arttu Lahtiharju
- Rebecca Suomi
Tule mukaan NLY:n toimintaan
Paikallistoiminta
NLY paikallistoiminta järjestää koulutusta ja vapaa-ajan toimintaa sekä seuraa paikallisesti edunvalvonta-asioita. Paikallistoimintaa on 11 eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Toiminta laajenee vuosittain.
Valiokunnat
NLY:llä on kolme valiokuntaa: koulutusvaliokunta, edunvalvontavaliokunta ja terveyspoliittinen valiokunta. Hallitus antaa valiokunnille valmistelutehtäviä koulutukseen, työolosuhteisiin, palkkaedunvalvontaan ja terveyspolitiikkaan liittyen.
Valiokunnat valmistelevat asiat ja esittävät ne hallitukselle ja sitä kautta jatkokäyttöön NLY:n valtuuskunnalle, Suomen Lääkäriliittoon, lähetettäväksi ministeriöille tai suoraan jäsenistölle.
Kaikille NLY:n jäsenille avoin haku valiokuntiin on vuosittain marraskuussa, ja NLY:n hallitus valitsee valiokuntien jäsenet. Valiokuntiin otetaan 10–15 aktiivista NLY:n jäsentä eri puolilta Suomea.
Vuonna 2023 valiokuntien puheenjohtajina toimivat Joel Kontiainen (Edunvalvonta), Mikko Airo (terveyspolitiikka) ja Markus Hautamäki (koulutus). Puheenjohtajiston tavoitat osoitteista etunimi.sukunimi@nly.fi.
Hallitus
Hallitus kokoontuu kuukausittain lukuunottamatta kesätaukoa. Lisäksi keväisin ja syksyisin pidetään viikonlopun mittainen suunnitteluseminaari. Hallitus raportoi toiminnastaan valtuuskunnalle, joka valitsee hallituksen seuraavaksi toimintavuodeksi syyskokouksessaan.
Hallitustyöskentelystä kiinnostuneet voivat hakea mukaan syksyllä järjestettävässä yleisessä haussa.
Vuonna 2023 hallituksen puheenjohtajana toimii Riku Metsälä ja varapuheenjohtajana Katariina Seittenranta.
Hallituksen jäsenet tavoitat osoitteista etunimi.sukunimi@nly.fi.
Valtuuskunta
Valtuuskunta on NLY:n ylintä päätäntävaltaa käyttävä elin. Siihen kuuluu 30 valittua NLY:n jäsentä sekä 30 varajäsentä. Valtuuskunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa päättämään yhdistyksen budjetista ja toimintasuunnitelmasta sekä tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Valtuuskunta valitsee myös yhdistyksen hallituksen.
Valtuuskunnan puheenjohtaja kaudella 2021-2024 on Laura Seppälä (laura.seppala@nly.fi) ja varapuheenjohtaja Maaret Laakso.