Toimijat
Keskitymme erikoistuvien lääkärien edunvalvontaan. Kaiken tekemisemme tavoitteena on parantaa lääkärien arkea ja siten varmistaa Suomeen paras mahdollinen terveydenhuoltojärjestelmä. Toimimme kollegiaalisuuden, asiantuntijuuden ja ennakkoluulottomuuden puolesta.
Hallitus 2024
Hallituksen puheenjohtajana vuonna 2025 toimii Lauri Heiskanen Tampereelta ja varapuheenjohtajana Markus Hautamäki Tampereelta.
Hallituksen jäsenet ja valtuuskunnan puheenjohtajiston tavoitat osoitteista etunimi.sukunimi@nly.fi.
Hallitus on NLY:n valtuuskunnan valitsema yhdistyksen työrukkanen. Alueellinen ja ammatillinen edustus on pyritty saamaan kattavaksi.
Hallitus kokoontuu kuukausittain lukuunottamatta kesätaukoa. Lisäksi keväisin ja syksyisin pidetään viikonlopun mittainen suunnitteluseminaari. Hallitus raportoi toiminnastaan valtuuskunnalle, joka valitsee hallituksen seuraavaksi toimintavuodeksi syyskokouksessaan.
Lue lisää
Hallituksen kokouksissa käydään läpi ajankohtaiset asiat paikallisosastoissa sekä Lääkäriliitossa käsiteltävänä olevat asiat, joihin tarvittaessa otetaan kantaa. Pääpaino on kuitenkin koulutus- ja palkkaedunvalvonnan asioiden käsittelyssä koulutustilaisuuksien järjestämistä unohtamatta.
Hallitustyöskentelystä kiinnostuneet voivat hakea mukaan syksyllä järjestettävässä yleisessä haussa. Hausta tiedotetaan NLY:n uutiskirjeessä ja lehdessä.
Hallituksen toimintaan osallistuvat tarkkailijoina
- NLY:n valtuuskunnan puheenjohtaja Jesper Perälä
- NLY:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja Roosa Kolehmainen
- Nuori Lääkäri -lehden päätoimittaja Samuli Kääriä
- Lääkäriliiton hallituksen NLY-taustainen jäsen Maaret Laakso
- Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Matias Rantanen
- Lääkäriliiton valtuuskunnan NLY:n valtuuskuntaryhmän puheenjohtaja Riku Metsälä
- Suomen Medisiinariliiton puheenjohtaja Matin Moradi
Valtuuskunta 2024–2027
NLY:n valtuuskuntaan kuuluu 30 vaaleilla valittua varsinaista jäsentä sekä maksimissaan yhtä monta varajäsentä. Vaalijärjestyksen 17 § mukaan varajäsenen tulee olla siitä vaaliliitosta tai vaalirenkaasta mistä jäsen on tullut valituksi.
Vuoden 2024 vaaleissa TAYSin vaalirenkaassa oli 13 ehdokasta, joista 8 tuli valituksi varsinaiseksi jäseneksi. Näin ollen TAYSIn vaalirekaasta tuli valittua vain 5 varajäsentä, joten valtuuskunnan 2024-2027 kokoonpanossa on 30 jäsentä ja 27 varajäsentä.
Valtuuskunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa päättämään yhdistyksen budjetista ja toimintasuunnitelmasta sekä tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Valtuuskunta valitsee myös yhdistyksen hallituksen. Hallitus alistaa suuret linjanvedot sekä taloudelliset päätökset valtuuskunnalle. Valtuuskunnan jäsenen ollessa hallituksen jäsen nousee valtuuskunnan jäseneksi varajäsen samasta vaaliliitosta.
Uusi valtuuskunta valintaan kolmen vuoden välein vaalilla, jossa äänioikeutettuja ovat NLY:n jäsenet.
Valtuuskunnan jäsenet 2024-2027
- Hautamäki Markus
- Heiskanen Lauri
- Kaartinen Sara
- Karjalainen Sinikka
- Kivivuori Mikko
- Kolehmainen Roosa
- Korja Krista
- Kortelainen Rita
- Laakso Maaret
- Laine Tapani
- Lehtinen Antti
- Mattila Eeva
- Mauno Mikael
- Metsälä Riku
- Nousiainen Niko
- Olshin Milla
- Perälä Jesper
- Ruotsalainen Tino
- Saarinen Perttu
- Sanmark Johan
- Saukkola Anni
- Seittenranta Katariina
- Sundqvist Henry
- Suomi Rebecca
- Tarvainen Aaro
- Toivonen Noora
- Toppari Linda
- Vartiainen Anni
- Vasara Henri
- Välimäki Nea
Valtuuskunnan varajäsenet 2024-2027
- Airo Mikko
- Alexanova Anna
- Anttila Tuomas
- Ekström Niina
- Karppi Lassi
- Korteniemi Jenni
- Kuoppala Mari
- Lagus Maria
- Lahtiharju Arttu
- Lehmuskoski Ronja
- Lehtisalo Minna
- Lehtonen Jussi
- Mykkänen Anssi
- Nihtinen Eero
- Nuuttila Simo
- Palokangas Eelis
- Posa Matias
- Puharinen Heidi
- Räisänen Henna
- Seitakari Laura
- Stenberg Jalmari
- Tapio Pyry
- Vartiainen Heini
- Verkasalo Veera
- Virkkala Jani
- Vuorre Ossi
- Vähämäki Jaakko
Valiokunnat
NLY:llä on kolme valiokuntaa: koulutusvaliokunta, edunvalvontavaliokunta ja terveyspoliittinen valiokunta. Kaikille NLY:n jäsenille avoin haku valiokuntiin on vuosittain marraskuussa, ja NLY:n hallitus valitsee valiokuntien jäsenet. Valiokuntiin otetaan 10–15 aktiivista NLY:n jäsentä eri puolilta Suomea. Hallitus antaa valiokunnille valmistelutehtäviä koulutukseen, työolosuhteisiin, palkkaedunvalvontaan ja terveyspolitiikkaan liittyen.
Edunvalvontavaliokunta
Edunvalvontavaliokunnan jäsenet vuonna 2024 ovat:
- Joel Kontiainen (puheenjohtaja)
- Krista Korja
- Hannes Aapola
- Hanna Kilpi
- Mikael Mauno
- Arttu Leppäkynnäs
- Lotta Oksanen
- Vili Pehkonen
- Heini Sanéz
- Mikko Kivivuori
- Lassi Karppi
- Lauri Heiskanen
- Julia Mäntylä
- Nea Välimäki
Koulutusvaliokunta
Koulutusvaliokunnan jäsenet vuonna 2024 ovat:
- Markus Hautamäki (puheenjohtaja)
- Heta Urpala
- Rita Kortelainen
- Laura Salmi
- Sara Kaartinen
- Henri Vasara
- Otso Arponen
- Nea Ojala
- Jani Virkkala
- Saga Byman
- Heini Vartiainen
- Susanna Muukka
- Anette Turunen
- Katariina Seittenranta
- Pentti Pesonen
Terveyspoliittinen valiokunta
Terveyspoliittisen valiokunnan jäsenet vuonna 2024 ovat:
- Mikko Airo (puheenjohtaja)
- Samuli Kääriä
- Heidi Puharinen
- Tatu Han
- Jalmari Stenberg
- Kristiina Karikko
- Rebecca Suomi
- Anssi Mykkänen
- Aaro Tarvainen
- Sanna Lakoma
- Mimi Rantanen
- Simo Nuuttila
- Onni-Pekka Fonsell
- Ellen Huttunen
Edunvalvonnan toimijat
Nuorten Lääkärien Yhdistyksen mielipiteen päättää NLY:n valtuuskunta, johon kuuluu 40 vaaleilla valittua nuorta lääkäriä. Hallitus soveltaa valtuuskunnan päätöksiä käytäntöön ja ratkaisee NLY:n kannan yksittäisessä tilanteessa.
Käytännön edunvalvontatyötä NLY:ssä tekevät edunvalvontavaliokunta, terveyspoliittinen valiokunta ja koulutusvaliokunta.
Edunvalvontavaliokunta
Edunvalvontavaliokunta (EVA) seuraa lääkärisopimuksen neuvotteluita ja ottaa kantaa muun muassa palkkaukseen, työaikalainsäädäntöön ja päivystysmääräyksiin.
Terveyspoliittinen valiokunta
Terveyspoliittinen valiokunta (TerPo) seuraa terveyspolitiikkaa ja ottaa kantaa sote-järjestelmän muutoksiin sekä yleiseen terveyspolitiikkaan.
Koulutusvaliokunta
Koulutusvaliokunta (Kova) seuraa lääkäreihin liittyvää koulutuspolitiikkaa ja ottaa kantaa muun muassa erikoislääkärikoulutukseen, koulutusmääriin ja täydennyskoulutukseen liittyviin kysymyksiin.