Käsidesien käyttö on tullut kaikille hyvin arkipäiväiseksi koronavirusepidemian myötä, joten Nuori Lääkäri -lehti päätti testata erilaisia sekä ammattilaisille että kuluttajille suunnattuja tuotteita.
Testissä arvioimme käsidesin hajua, koostumusta, käsituntumaa, levittymistä ja miellyttävyyttä sekä hajun vaikutusta ruokahaluun, sillä moni käyttää käsidesiä ennen ruokailua tai kauppareissua.
Käsidesit testattiin sokkoutettuna ja arvioitiin arvosanoin 1–5, joista 1 on huonoin ja 5 paras. Raadin ennakkosuosikki LV voitti selkeästi.
Testijoukkoon valikoitui perinteisten alkoholin hajuisten tuotteiden lisäksi piparmintun ja koivun tuoksua.
Käsihuuhteen tulee sisältää THL:n mukaan vähintään 70 % alkoholia (mm. bakteeriresistenssiongelman vuoksi). Testijoukosta vain yksi alitti tämän luvun. Kyseessä oli Ruohonjuuresta ostettu Umbrella Corpin käsidesi.
Raadin jäsenet pitivät erityisesti koivun tuoksusta yksittäisenä käsidesin piirteenä.
Raati vinkkaa, että hygieniasta huolehtimisen lisäksi käsidesi sopii myös finnien kuivattamiseen.
Raadin jäsenet:
Jenna Broman, neurologiaan erikoistuva lääkäri
Sonja Aukee, radiologiaan erikoistuva lääkäri
Sokkotestin tulokset ja käsidesien tiedot
1. Avalon
Hinta: 5,36 €
Koko: 500 ml
Etanolia: 76.9 t-%
Sokkotestin pisteet: 4,25
Raadin kommentit: Haju puhdas viina, smooth, levittyi, haju ei haitannut ruokahalua
2. Savett
Hinta: 3,99 €
Koko: 250 ml
Etanolia: 70 %
Erityishuomioita: geeli
Sokkotestin pisteet: 2,625
Raadin kommentit: Uimalelutuoksu / tussinhaju, kuivuu nopeasti, tahmaa
3. Lumene
Hinta: 9,90 €
Koko: 250 ml
Etanolia: 70 p-%
Erityishuomioita: geeli, koivuntuoksu, vegaaninen
Sokkotestin pisteet: 3,5
Raadin kommentit: Hyvä koivun tuoksu, nahkea ja tahmea, kuivuu nopeasti
4. Erisan pro
Hinta: 15,90 €
Koko: 500 ml
Etanolia: 80 t-%
Sokkotestin pisteet: 3,5
Raadin kommentit: Viinanhajuinen, litkumainen / vetinen, valuu käsistä, levittyy hyvin
5. LV – Raadin suosikki!
Hinta: 7,12 €
Koko: 500 mlEtanolia: 80 t-%
Erityishuomioita: avainlipputuote
Sokkotestin pisteet: 4,875
Raadin kommentit: Mieto viinan haju, pehmeä, liukuvoidemainen
6. Desix
Hinta: 8,49 €
Koko: 400 ml
Etanolia: 73.5 %
Sokkotestin pisteet: 2,75
Raadin kommentit: Hirveä haju, voimakas sprii / permanenttitussi, pehmeä, smooth
7. Kyrö
Hinta: 6,90 €
Koko: 400 ml
Etanolia: 72 t-%
Erityishuomioita: testin paras geelimäinen tuote
Sokkotestin pisteet: 3,875
Raadin kommentit: Viinan haju, levittyi hyvin, vähän tahmea
8. Antibac
Hinta: 4,20 €
Koko: 100 ml
Etanolia: 70 %
Sokkotestin pisteet: 2,875
Raadin kommentit: Vähän huono viinan haju, tahmea
9. Umbrellacorp. (Ruohonjuuri)
Hinta: 5,90 €
Koko: 100 ml
Etanolia: 68.5 t-%
Erityishuomioita: geelimäinen
Sokkotestin pisteet: 2
Raadin kommentit: Eltaantunut haju, nahkea ja tahmea, käytön jälkeen ei halua koskea mihinkään
10. Atopic
Hinta: 14,90 €
Koko: 200 ml
Etanolia: 71 %
Erityishuomioita: Vegaaninen, farmaseutin suosittelema
Sokkotestin pisteet: 4,125
Raadin kommentit: Minttuviinan haju, hajun puolesta sopii käytettäväksi ennen jälkiruokaa, litkumainen ja levittyvä, kuivumisaika hyvä