Punaiset nenät loistavat, värikkäät vaatteet viuhuvat ja klovnimaiset äännähdykset kiitävät huoneen halki sairaalahoidossa olevan lapsen sängyn liepeillä. Olemme seuraamassa sairaalaklovnien toimintaa Helsingin Uudessa Lastensairaalassa, auringon kurkistaessa ääneti pilviverhon takaa. Huone sen sijaan on kaikkea muuta kuin äänetön – meneillään on lapsen ja klovnien yhteinen leikki. Tällä kertaa leikki ei kuitenkaan ole pelkkää leikkiä, vaan klovnitohtorin avulla pikkupotilas autetaan hoitotoimenpiteiden yli, ja jopa lapsen esilääkityksen määrää voi vähentää.
Uusi Lastensairaala kohoaa korkeana ja upean värikkäänä vieressämme. Olemme sopineet klovnitreffit sairaala-alueen lounasravintolaan tarkoituksenamme oppia klovnitoiminnasta sekä seurata klovnien toimintaa itse teossa. Oikeiden henkilöiden paikalle saapumista ei tarvitse arvailla, sillä vastassa on sen verran värikäs ilmestys. Kikka Kuusi ja Matkimus Tutkailija, alias Elina Väänänen ja Joona Lindberg ilmestyvät luoksemme värikkäät ja tuunatut lääkärintakit liehuen.
Klovnin taitoja: pöljäily, tsik-tsakkaaminen, höpötuntologia ja töttöröinti
Käy heti ilmi, että upea asukokonaisuus ja ulkomuoto ovat aina kunkin klovnin takana olevan ammattilaisen oman suunnittelun tulosta, kuten myös rooli – se on aina oma. Sairaalaklovnien nettisivuilla onkin kuvia toinen toistaan värikkäämmistä ja iloisemmista klovnihahmoista, joilla jokaisella on myös mieleenpainuvan hurmaava nimi. Löytyypä sivuilta myös esittelyt kunkin klovnin taidoista: pöljäily, tsik-tsakkaaminen, höpötuntologia ja töttöröinti.
Lounaan äärellä selviää, että Lindberg ja Väänänen päätyivät molemmat klovnitoimintaan kollegoiden johdattelemana. Lindbergin ystävä toimi sairaalaklovnina ja pyysi Lindbergiäkin mukaan. Kului kuitenkin pari vuotta, kunnes ajatus oli kypsynyt tarpeeksi. ”Ehkä nyt olen valmis tähän!” Lindberg muistelee hymyillen. Klovnina toimiminen vei kaikessa kiehtovuudessaan nopeasti mennessään, ja Lindberg tekeekin nykyisin työtään vakituisena 100 % työajalla. Lasten parissa klovnina toimimisen lisäksi reilu osa, noin neljännes työajasta, kuluu muun muassa lähiesihenkilönä toimimiseen sekä vastuuklovnitehtäviin; tehtävät sisältävät esimerkiksi kaupunkitapaamisten suunnittelua, kehitysprojekteja, kouluttamista ja yhteydenpitoa sairaalaan ja muihin tahoihin.
Lindbergin mukaan sairaalaklovnina toimimisessa parhaita puolia on se, että siinä missä teatterissa näyttelijä on vain esiintyjä ja yleisö vain katsoja, klovnina toimiessa kohtaaminen on yhteinen leikki. Vuorovaikutus on työn suola.
Väänänen vahvistaa Lindbergin mietteet ja kertoo seuranneensa itsekin ensin kollegoiden tekemistä pohtien ”olisipa tuota kiva kokeilla!” Hieno puoli työssä on Väänäsen mukaan lisäksi se, että sairaalaklovnit tekevät monista muista näyttelijäntöistä poiketen roolityötä päivätyönä.
Onneksi fyysinen kieli on universaalia ja pöristelyn ja saippuakuplien päälle ymmärtävät kaikki
Työkielenä puhutaan klovnia
Lounaan jälkeen suunnistamme yhdessä kohti Uutta Lastensairaalaa. Ollessamme vielä matkalla vastaan tulee yllättäen alakouluikäinen poika tikkari suussa ja Superman-paita päällä – ja yhtäkkiä paikalla ovatkin Lindbergin ja Väänäsen sijaan sairaalaklovnit Matkimus ja Kikka, jotka heittävät lapselle yläfemman, maiskuttavat leikisti tikkaria ja puhuvat klovnia. Roolityöhön hypätään salamannopeasti.
Klovneria on monitahoinen käsite, mutta sen ydin on, miten oma klovni toteutuu. ”Klovnin ydin on omassa persoonallisuudessa. Klovni voi kuitenkin ottaa eri rooleja ja leikitellä niillä.”, Väänänen selittää. Lindberg jatkaa kertoen, että jokainen sairaalaklovnina työskentelevä on kehittänyt itselleen klovnihahmon. Oma historia näkyy ja sitä hyödynnetään klovnina. Tämän lisäksi Sairaalaklovnit ry tarjoaa klovnikoulutusta klovneilleen. ”Klovni toimii kaikissa tilanteissa ja voi olla mitä tahansa: se on ihmisyyden peili – sekin on ihminen, tunteva ihminen.” Lindberg kertoo. ”Klovni syntyy joka hetkessä, kun kohtaa ihmisiä. Se on minä, mutta se on silti nimenomaan Matkimus Tutkailija, joka sitä maailmaa siinä tutkailee. Matkimus Tutkailija voi olla mitä vaan. Vaikka vampyyri.” hän jatkaa.
Vuorovaikutuksen mestarit
Uuden Lastensairaalan seinät ovat täynnä muumihahmoja ja muumien mietelauseita. Yläkerroksen hisseillä kuuluu jälleen kimeä ääni, kun Kikka ja Matkimus toivottelevat vastaan tulevalle lapselle innoissaan ”Hyvää juhannusta! Eikun… Eikun joulua? Eikun muumilomaa! HYVÄÄ MUUMILOMAA!!” Lapsi kotiutuu hymyssä suin vilkuttaen.
Hassun kielen ja ilveilyn ei kuitenkaan saa antaa hämätä. Roolin takana on peruspellen sijaan kaksi rautaista taituria: Väänänen ja Lindberg ovat ammattinäyttelijöitä, jotka ovat esiintyneet muun muassa lukuisten teatterien lavoilla. Teatterin staattiset katsojat ovat vaihtuneet eri ikäisiin ja sairaisiin lapsiin, joiden ilahtuminen on klovnille parasta palautetta – tässä työssä vuorovaikutus on läsnä joka hetkessä.
Väänänen ja Lindberg ovat toisilleen entuudestaan tuttuja, mutta klovniparina he eivät ole ennen tätä päivää toimineet. Sitä tosin ei arvaisi millään, sillä toiminta on välittömästi täysin luontevaa ja sujuvaa. Ammattitaito ohjaa tekemistä: lapsen luo mennään rohkeasti, ilman loppuunhiottua käsikirjoitusta, improvisoiden ja tilannetta kuunnellen.
Ensimmäinen pieni potilas on alle kaksivuotias lapsi, jonka kanssa ei ole myöskään yhteistä kieltä. Saapuessamme huoneeseen taapero näyttää heti kiinnostuneelta hakeutuen kuitenkin vielä äidin helmoihin. Onneksi fyysinen kieli on universaalia ja pöristelyn ja saippuakuplien päälle ymmärtävät kaikki. Eikä aikaakaan, kun lapsi kipuaa pois äidin sylistä ja riemastuneet kiljahdukset kajahtavat huoneessa. Äiti nauraa onnellisen näköisenä vieressä vaippapöksyn rikkoessa kilpaa kuplia leikkinallen kanssa. Ukulele soi ja pehmonalle laulaa ”murmurmur”. Sanoja ei tilanteessa tarvita lainkaan. Kikan ja Matkimuksen olemus puhuu puolestaan.
”Kun siihen yhteiseen leikkiin uppoutuu, onhan se tosi kivaa kun se lähtee virtaamaan!” Väänänen sanoo huoneesta poistuttuamme. Lindberg komppaa: “Tässä työssä pääsee oikeasti sekoittamaan työn ja leikin.”
Toiminta tähtää toimenpiteeseen liittyvien pelottavien ja hankalien vaiheiden helpottamiseen
Ei mitään turhaa pelleilyä
Nykyään jo maailmanlaajuisesti toimivat punanenät rantautuivat Suomeen Yhdysvalloista jo yli 20 vuotta sitten. Sairaalaklovnitoiminta alkoi silloisella Lastenklinikalla Helsingissä vuonna 2002. Nykyisellään klovneja on jo kolmisenkymmentä – jokaisella on oma tarina, taskut täynnä leikin taikaa ja joskus saippuakupliakin. Lisäksi klovnit ovat vuosien saatossa nivoutuneet jopa osaksi hoitotiimiä, ja toiminta nähdään nykyään tärkeänä osana lapsen hoitopolkua. Klovnit ovat ajan kuluessa laajentaneet estradiaan valtakunnalliseksi, ja tänä päivänä toiminta on vakiintunutta kaikilla yliopistollisten sairaaloiden lastenosastoilla. Lisäksi klovneja voi tavata joissain keskussairaaloissa. Ovatpa punanenät ilahduttaneet viime vuosina lasten lisäksi myös muistisairaita vanhuksia lukuisissa eri yksiköissä.
Rahoitus toiminnalle ja hankkeille puolestaan saadaan monesta eri lähteestä, joista suurin on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Sairaalat ohjaavat osan Lastenklinikoiden Kummit ry:n eli tutummin Kummien virkistysrahoista sairaalaklovnitoimintaan, ja toimintaa tukevat myös useat eri säätiöt ja rahastot. Varainhankinnan kautta toimintaa mahdollistavat lisäksi useat yritykset ja yksityishenkilöt.
Ennen jäätelöä on kuitenkin tiedossa vielä karusellilääke ja kämmenselässä olevan uniperhosen kautta annettava valkoinen unimaito.
Klovnitohtori mukana leikkaussalissa
Klovnit kiertävät sairaaloissa lasten parissa niin vuodeosastolla kuin polillakin. Viime vuosina hoitohenkilökunnan kanssa tehtävä yhteistyö on kuitenkin ollut entistä tiiviimpää. Helsingissä ”perinteisen” sairaalaklovnitoiminnan lisäksi rinnalle on kehitetty yhteistyössä Uuden Lastensairaalan leikkaus- ja anestesiaosaston kanssa ainutlaatuinen toimenpiteeseen valmistava toimenpideklovneria. Se tarkoittaa hoitotoimenpiteissä avustamista – klovni voi tulla lapsipotilaan mukana leikkaussaliin aina nukutukseen asti. Projekti kuului muun muassa Opetus ja kulttuuriministeriön kärkihankerahoituksen piiriin. Klovnien toiminta on hyvin vakiintunutta osastolla, mutta toiminnan laajuus on riippuvainen rahoituksesta.
Uuden Lastensairaalan anestesialääkäri Jani Sipari oli mukana, kun yhteistyöprojekti käynnistettiin vuonna 2017. Toimenpideklovnerialla pyritään auttamaan lasta päivän kriittisessä vaiheessa, ja klovni pysyy lapselle vakaana ja turvallisena kiintopisteenä. Sipari muistelee, kuinka alkuvaiheessa kokoustettiin anestesialääkärien ja sairaalaklovnien kanssa ja käytiin läpi eri asioita, kuten leikkaussalihenkilöstön kannalta kriittisiä, tarkistuslistan läpikäymisen kaltaisia tärkeitä vaiheita, jotka klovnien tulisi työssään huomioida. Projektin myötä sairaalaklovnit ovatkin hitsautuneet aidosti osaksi hoitotiimiä, ja toisinaan järjestetään yhä aamukokouksia klovnien kanssa. ”Nykyään toimenpiteissä avustava klovni toimii hyvin itsenäisesti. Toiminta tähtää toimenpiteeseen liittyvien pelottavien ja hankalien vaiheiden helpottamiseen.” Sipari selittää yhteistyön tuloksia.
Sairaalaklovneina toimivat Väänänen ja Lindberg kuvailevat toimenpideklovnerian olevan tarkkaa tasapainoilua. Klovni ei luonnollisesti saa olla toimenpiteessä tiellä, mutta pitää pystyä ottamaan sopivasti hoitavan tiimin antamaa tilaa, jotta klovni voi parhaiten olla lapsen tukena. Lapsen luottamus kasvaa pikku hiljaa tilanteen edetessä, ja tavoitteena voi olla potilaasta riippuen huomion vieminen pois toimenpiteestä, taikka nimenomaan lapsen huomioiminen tilanteeseen sopivalla tavalla. Sipari kuvailee, kuinka klovnin avulla voidaan luoda lapselle positiivinen kokemus siitä, että klovni on ollut koko toimenpidepäivän ajan läsnä.
Leikissä valta on lapsella
Yhteinen leikki on joka tilanteessa erilaista. Astuessamme uuteen huoneeseen on seuraava potilas jo lähempänä teini-ikää. Lisäksi huoneessa on äiti mutta myös pojan mummo, josta tulee Matkimuksen ja Kikan teatterissa nopeasti ”ragemummo”. Myös ovi muuttuu seinäksi, ja kaikki mahdolliset nappulat käydään leikisti läpi ovenavauspainikkeen löytämiseksi, pojan opastaessa klovneja etsinnässään.
Seuraavaksi klovnit kouluttavat sairaalasängyllä makaavaa pehmokoiraa nuoren vakavailmeisen potilaan tulkatessa heille koiran reaktioita: ”Se murisee teille.” Klovnit reagoivat salamannopeasti ja ilme mutristuu. ”Voivoi, se ei ole hyvä juttu!! Mitä jos laulaisin sille kauniisti?”, Matkimus ehdottaa.
Äiti ja mummo pidättelevät naurua tarkoituksellisen epävireisen aarian kajahtaessa ja Kikan tanssiessa sulokkaasti vieressä silkkihuivia heiluttaen. ”Saammeko yrittää koiran kouluttamista uudelleen?” klovnit kysyvät vielä anelevasti. Tomera potilas on kuitenkin päättäväinen: ”Ette. Ei uutta mahdollisuutta.” Lapsi on selvästi tyytyväinen ja viihtyy hallitessaan klovnien toimintaa. Lopulta seinäksi muuttunut ovi saadaan auki, ja tie käytävälle vapautuu Matkimuksen vielä ihan vahingossa ottaessa seinäsermin sylissään mukaansa käytävälle.
Väänäsen mukaan klovnien kanssa juju on, että tilanteessa valta on aina lapsella. Se on tärkeää, sillä sairauden hoidosta, toimenpiteistä tai otettavista testeistä lapsi ei koskaan saa itse päättää, mutta klovnien ja lapsen leikissä juuri lapsi on se, joka ohjaa tilannetta eteenpäin.
Lapsesta voi lukuisien tapaamisten myötä tulla klovnille myös ystävä, ja mikäli lapsen terveydessä tulee takapakkia, se voi olla klovnin takana olevalle ammattilaisellekin rankkaa. Tällöin vaatii ammatillista taitoa purkaa huolta aktiivisesti pois, esimerkiksi omahoitajalle. Puhuminen on tärkeää.
Kesken juttelun edellisen nuoren potilaan äiti ilmestyy luoksemme antamaan erikseen kiitoksen Kikalle ja Matkimukselle – lapsi hymyili ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Äiti on ilmiselvästi onnellinen tilanteesta. ”Missään työssä ei tule niin paljon suoraa positiivista palautetta kuin tässä”, Väänänen hymyilee tyytyväisenä. Palaute oli osuva, sillä myös Sairaalaklovnit ry:n nettisivuilla kerrotaan, että ”Sairaalaklovnit saavat lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antavat luvan vapauttavalle naurulle ja leikkimielelle keskellä sairaalan arkipäivää”. Tämä pätee kaiken ikäisiin lapsiin.
“Lääkärit käyttävät klovneja taidokkaasti hyödyksi ja usein leikkivät mukana”
Pitääkö lääkärin leikkiä?
Sairaalaklovnit tekevät usein työtä pareittain, mistä Väänänen ja Lindberg antavat kiitosta: ”Parista saa voimaa! Se on tuplakertaa kivempaa”. Väänänen lisää, että tällöin tilanteisiin tulee usein myös idearikkaampia sisältöä, kun käytössä on kahdet aivot. Lindberg puntaroi nauttivansa yhtä paljon sekä kaksin että yksin työskentelystä. Molemmissa on puolensa; yksin päätöksiä pystyy tekemään nopeammin ja lisäksi on ”herkullinen hetki olla yksin tyhjän päällä”.
Kysyttäessä, saako lääkäri olla leikkimättä klovnin kanssa, vastaus on selvä: ”SAA!” Väänäsen ja Lindbergin kokemusten mukaan lääkärit osaavat nähdä klovnien arvon siitä riippumatta, leikkivätkö itse tilanteessa vai eivät. ”Lääkärit käyttävät klovneja taidokkaasti hyödyksi ja usein leikkivät mukana”, he toteavat. Leikkiminen ei kuitenkaan ole missään nimessä pakollista, jos se ei tunnu omalta. Kun klovnia arvostaa eikä hommaa torppaa, klovni osaa ottaa tilanteen haltuun oikealla tavalla, vaikka lääkäri ei leikkisikään. ”Tiimityö toimii hyvin näinkin. On hienoa, että lääkäri tuo esiin, millainen ihminen on.” Lindberg tiivistää Väänäsen vielä korostaessa tunnetaitojen ja sanoittamisen merkitystä.
Tärkeää onkin siis sujuva toiminta hoitavan henkilökunnan kanssa. Lindberg ja Väänänen kuvaavat, että koko henkilökunta on työkavereita – tiimityö ei pääsisi kehittymään, jos käymässä olisi vain silloin tällöin. ”Työ vaatii sitä, että ollaan usein tekemisissä”, Väänänen tähdentää jatkuvuutta. Se antaa mahdollisuuden kehittyä ja syventää yhteistyötä ja tekemistä. Väänänen on itse toiminut klovnina sekä Helsingin että Kuopion yliopistollisissa keskussairaaloissa. Erona sairaaloiden välillä on hänen mukaansa muun muassa kansainvälisyys; pääkaupunkiseudulla on enemmän muita kuin suomenkielisiä potilaita, jolloin kehonkieli ja eleet korostuvat. Pienemmässä kaupungissa ihmisiin taas ehtii tutustua eri tavalla.
Poliklinikalla kiertäessä klovnin ammattitaito on käytössä myös, kun tunnistetaan lapsia ja perheitä, jotka klovnin tapaamisesta hyötyisivät
Indikaatio sairaalaklovnille
Kuka sitten päättää, kuka lapsista pääsee tapaamaan klovnin? Poliklinikalla kiertäessä klovnin ammattitaito on käytössä myös, kun tunnistetaan lapsia ja perheitä, jotka klovnin tapaamisesta hyötyisivät ja heitä jotka toivovat kohtaamista – ja kaikki nämä kohdataan. Vuodeosastoilla klovnit puolestaan saavat etukäteen potilastiedot koko osastosta, ja myös tieto tapaamispyynnöstä tulee klovneille aina hoitohenkilökunnan kautta. Klovnit käyvät läpi yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa etukäteen, ketkä toivovat klovnin tapaamista, ja huoneeseen saavuttaessa leikki alkaa.
Leikkaus- ja anestesiaosaston klovnitoiminnassa Uudessa Lastensairaalassa on luonnollisesti omat erityispiirteensä. Anestesialääkäri Sipari tietää kertoa, kuinka klovni tekee tiivistä yhteistyötä LEIKO-hoitajien kanssa, ja miten klovnin läsnäolosta hyötyvien potilaiden tunnistaminen alkaa jo edellisenä päivänä. Lindberg ja Väänänen selittävät, että aamulla odotusaulassa tai osastolle tullessa yritetään tavata mahdollisimman monet lapsista ja perheistä. Lisäksi toive klovnin tapaamiseksi voi tulla myös lapselta henkilökunnan välityksellä, ja harvakseltaan toive lukee osastolle tulleen lapsen hoitosuunnitelmaankin kirjattuna.
Sipari kertoo tunnistavansa kohtaamisten hyödyn: sekä lasten että vanhempien jännitystä voi lievittää klovnin avulla – klovnit sopivat kaikenikäisille. Väänäsen ja Lindbergin mukaan klovnien harjaantuneen silmän ja taitavan henkilökunnan arvion avulla voidaan yhdessä tunnistaa eniten klovnista hyötyvät lapset, joista yhden kanssa siirrytään leikkaussaliin asti. Anestesialääkäri kuten Sipari puolestaan tapaa sairaalaklovnin vasta leikkaussalissa, mutta on heti selvää, että lapselle klovnin läsnäolosta on paljon apua. ”Esimerkiksi kanylointi on paljon helpompaa, kun lapsen jännitys lieventyy ja huomio on muualla kuin juuri kanyloinnissa”, kertoo Sipari.
Myös lääkäri voi itse pyytää klovnin apua lapsipotilaan tueksi haastavaan tilanteeseen. Klovneilla on lisäksi klovnipuhelin, eräänlainen sairaalan henkilökunnan sisäinen päivystyspuhelin, mitä kautta hoitohenkilökunta voi pyytää sairaalaklovnin paikalle tarvittaessa. Väänänen ja Lindberg kannustavatkin lääkäreitä klovnien hyödyntämiseen, sitä varten he työtään tekevät.
Yhteistyöstä hyötyvät niin lapsi, lääkäri kuin klovnikin
Toimenpideklovnerian kaltainen yhteistyö oli alusta alkaen molemmin puolin toivottua. Lääkärin ja sairaalaklovnin työtehtävät ovat erilaiset, mutta tiimissä toimitaan yhteistyössä. Siparin, Väänäsen ja Lindbergin puheista huokuukin keskinäinen kunnioitus toisten työtä ja panosta kohtaan. ”Klovnit ovat tärkeä osa leikkausosastomme tiimiä”, kehuu Sipari. Hän kertoo Uuden Lastensairaalan anestesialääkärien olevan todella kiitollisia sairaalaklovneille loistavasta yhteistyöstä. Myös klovnit ovat tunnistaneet, että osaston lääkäreillä ja muulla hoitohenkilökunnalla on suuri arvostus klovneja kohtaan. Väänänen kuvailee toimenpideklovnerian olevan klovnien ja koko leikkaus- ja anestesiaosaston henkilökunnan yhteinen, hienosti toimiva projekti.
Yhteistyön mahdollistama lasten ilo saa hymyilemään. ”Itselleni tieto siitä, että lapselle jää positiivisempi kuva sairaalareissusta, lämmittää mieltä”, kertoo Sipari. Lisäksi klovni tarjoaa leikkaus- ja anestesiaosastolla ikätasoisesti nukutukseen liittyvää informaatiota, jota ainakaan anestesialääkäri ei ehdi tarjota potilaalle ja tämän vanhemmille etukäteen.
Kun klovneilta kysyy, mitä he toivovat nuorilta lääkäreiltä, on vastauksena olla avoin kohtaamiselle – ”Siinä voi yllättyä positiivisesti!” tiivistää Lindberg. Hän jatkaa: “Klovni ei käytä auktoriteettia eikä koskaan astu kenenkään varpaille. Leikkiin voi siis lähteä rohkeasti mukaan, mutta pakko ei ole, vaan leikkimisen voi jättää puhtaasti klovneillekin.”
Klovnien toive onkin, että sairaalaklovneihin suhtauduttaisiin ennakkoluulottomasti, jotta yhteistyöstä saataisiin mahdollisimman paljon irti, lasten hyväksi.
Auringonsäteiden tavoittaessa jälleen sairaala-alueen, korvissamme kaikuvat yhä silmät tuikkien saippuakuplia rikkoneen taaperon riemunkiljahdukset. Sairaalaklovnien tunnuslause ei tosiaan ole turhaan ”Pieni ilo on iso asia!” – leikin parantava voima on valtava.
TEKSTI Mea Ylä-Soininmäki-Pyöriä
KUVAT Onni Jaskari
