Kesäkiertue
Kesäkiertue 2024: Helsinki
Olympiastadion Paavo Nurmen tie 1, HelsinkiHelsingissä pääsemme osallistumaan Olympiastadionin Katolta maan alle -erikoiskierrokselle! Tällä opastetulla kierroksella tehdään erikoiskäynti Olympiastadionin A-katsomon katolle. Kattovierailun jälkeen kierroksella sukelletaan maanalaiseen stadionmaailmaan ja tähtien käytävään. Kierroksen lopuksi on mahdollisuus vierailla Olympiastadionin tornissa. Ilmoittaudu mukaan täältä! Huomioithan, että kierros sisältää kulkemista jyrkissä portaissa. Iltaa voi jatkaa epävirallisesti kierroksen päätyttyä. Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu.
Kesäkiertue 2024: Jyväskylä
Vuorilammen savusauna Laajavuorentie 15, JyväskyläViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Mukava ilta luvassa kollegojen kanssa savusaunan, paljun ja ruuan merkeissä. Pyyhkeet ja pefletit talon puolesta, oma uikkari ja… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Jyväskylä
Kesäkiertue 2024: Kokkola
Villa Elba Sannanrannantie 60, KokkolaViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Kokkolassa vietetään kesäistä maanantai-iltaa yhdessä kollegoiden kanssa pizzabuffan ja saunomisen merkissä Villa Elban Elban Helmessä. NLY kustantaa saunan… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Kokkola
Kesäkiertue 2024: Kuopio
Luoto Aallonmurtaja, Makasiinikatu 5, KuopioViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Kuopiossa pääsemme saunomaan upeassa Luoto-saunassa ja pulahtamaan raikkaaseen Kallaveteen. Luvassa myös erikoisruokavaliot huomioivaa pientä naposteltavaa ja leppoisaa yhdessäoloa.… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Kuopio
Kesäkiertue 2024: Vaasa
Penthouse Sauna Hovioikeudenpuistikko 19, VaasaViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaalapaikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on MediApu. Tule viettämään mukavaa iltaa kollegoiden kanssa Penthouse saunalle. Tarjolla pizzaa ja mukavaa seuraa. Ota mukaan oma pyyhe ja peseytymistarvikkeet… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Vaasa
Kesäkiertue 2024: Seinäjoki
EPOP Wake Lampitie, SeinäjokiViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Seinäjoella Sauna ja vesiurheilupalvelut eli wakeboarding ja suppailu ovat pääasialliset aktiviteetit! Pakkauslistalle riittää pyyhe, uima-asu sekä säänmukainen vaatetus… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Seinäjoki
Kesäkiertue 2024: Joensuu
Vainoniemen huvila Vainoniementie 3, JoensuuViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. NLY Joensuun porukka viettää iltaa upeissa puitteissa Vainionimen huvilalla! Luvassa on ruokaa, saunomista, uimista ja säävarauksella pihapelejä. Ilmoittaudu… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Joensuu
Kesäkiertue 2024: Mikkeli
Linnasauna Linnankatu 5, MikkeliViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Mikkelissä vietetään saunailtaa kollegoiden seurassa ennen juhannuksen rientoja. Tarjolla on pientä purtavaa ja virvokkeita :) Ilmoittaudu mukaan täältä!
Kesäkiertue 2024: Lappeenranta
Padel Myllysaari ja EKHVAn rantasauna LappeenrantaViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaalapaikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Lappeenrannassa päästään pelaamaan padelia ja viettämään kesäiltaa saunan, ruuan ja hyvän seuran kera! Padel Myllysaaren kentillä, osoite Ainonkatu 22.… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Lappeenranta
Kesäkiertue 2024: Rovaniemi
Kelojokka Ylikörköntie 215, RovaniemiViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. NLY Lapin perinteinen kesäsauna Rovaniemellä to 27.6. Kelojokassa. Luvassa rentoa yhdessäoloa, ruokaa, sauna ja uintia. Yhteiskuljetus Pohjanhovin edestä… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Rovaniemi
Kesäkiertue 2024: Tampere
Kolmen Sport Vanha Hervannantie 332, LempääläViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. NLY Tampereen porukka lähtee pelaamaan paintballia ja saunomaan hyvässä seurassa. Ilmottautuessasi ilmottaudut sekä paintballiin että saunomaan. Huomioithan että yhteiskuljetusta… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Tampere
Kesäkiertue 2024: Turku
SuperPark Kongressikuja 1, TurkuViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. NLY Turku goes SuperPark! Tämän vuoden kesäkiertuetapahtuma yhdessä MediAvun kanssa suuntaa SuperParkin syövereihin, joten luvassa on vauhdikasta menoa… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Turku
Kesäkiertue 2024: Oulu
Koivurannan saunalautta Kasarmintie 31, OuluViime vuonna suuren suosion saanut NLY:n kesäkiertue on tulossa jälleen monilla yliopisto- ja keskussairaala paikkakunnilla. Viime kesänä muun muassa saunottiin, melottiin, “luettiin palkkakuittia” ja pelattiin padelia. Mukavaa yhdessä tekemistä siis luvassa jälleen! Yhteistyökumppanimme tänä vuonna on Mediapu. Oulussa päivää vietetään Koivurannan saunalautalla, joten luvassa on leppoisaa yhdessäoloa! Tarjolla on pientä naposteltavaa ja saunalautalta voit omakustanteisesti… Lue lisää »Kesäkiertue 2024: Oulu