Uusi vuosi tuo mukanaan uudet tuulet, tai no pikemminkin hieman eltaantuneet löyhähdykset. Nimittäin hyvinvointialueet pääsevät tositoimiin – haalarit niskaan ja äkkiä verstaalle viilaamaan ja höyläämään. Tämän puutyötunnin aiheena on ikivihreä sote-uudistus.
Kaikille alkaa olla tässä vaiheessa selvää, että perusterveydenhuollon niskalenkki on kiristynyt viimeiset parikymmentä vuotta. Uudistuneiden organisaatioiden tavoite oli rakentaa vanhasta järjestelmästä uusi ja uljas versio. Jalustalle uudistuksessa nostettiin vihdoin pimeässä nurkassa nääntyneenä ja hieman pölyisenä kyyhöttävä perusterveydenhuolto, palvelujärjestelmän epäseksikkäin porras, jossa on kaikesta huolimatta saavutettu paras kustannusvaikuttavuus. Nytkö vihdoin tuo ”perusjuttu” saa arvoisensa arvostuksen?
Kun tavoitteet olivat selvillä, lähdettiin pohtimaan, miten ne parhaiten saavutetaan. Tähän tarvittiin ehdottomasti uudet ja innovatiiviset johtajat, siispä aluevaltuustot kävivät kovaan etsintäkilpaan. Onneksi nopeasti tajuttiin, ettei näitä uudella tavalla ajattelevia johtajia tarvitse etsiä kaukaa, sillä sellaisia ovat tietenkin ne samat johtajat, jotka ovat istuneet vanhojen organisaatioiden johdossa jo vuosikymmeniä!
Vuoden nikkaroimisen jälkeen ollaan hyvässä työn tohinassa. Pölyttynyt perusterveydenhuolto nostettiin hellästi esiin, minkä jälkeen siitä puhallettiin pölyt päältä ja hetki sitä katseltiin ennen kuin se viskattiin saunan taakse pakkaseen halkopinon viereen. Ain’ laulain työtäs tee, nips naps yksi lähihoitaja sieltä, toinen sihteeri tuolta. Ei kukaan välttämättä edes huomaa, jos tuosta keskuksesta viedään kaksi sairaanhoitajaa, toisaalta otetaan nyt kerralla reilummin. Josko vaikka tämä koko tönö korvattaisiin? Esimerkiksi liikkuvilla palveluilla!
– Mutta siis mitäs ne liikkuvat palvelut siis konkreettisesti oikein ovat?
– Älä nyt houraile vaan keskity asiaan. Ne on niitä palveluita, jotka liikkuu. Korvataan nyt ne vaan niillä niin säästetään.
Leikkauksia on toki tehty tasapuolisesti myös erikoissairaanhoidosta. Jospa syöpäpotilaat eivät enää tarvitsisi limpparia, vaikka syöpähoitojen rikkomalla suulla ei oikein saa energiaa missään muussakaan muodossa. Säästöjä saattaa tulla vuodessa jopa satoja euroja! Ilmoitetaan äkkiä muutoksesta viisi euroa maksavissa kirjekuorissa!
Pian on terveydenhuoltojärjestelmätuolin jalat höylätty priimakuosiin. Kun tukiranka lähentelee paksuudeltaan hammastikkua, niin opettaja nimeltä STM astuu huoneeseen.
– Eihän tuon noin pitänyt mennä, annoin selkeät ohjeet, nyt se rakenne ensin kuntoon, sanoo opettaja STM.
– Muttakun piti säästää, sanoo hyvinvointialuejohtaja.
– Joo, mutta säästää voi muustakin, kun noista jaloista. Eihän tuohon voi istua, kommentoi STM.
– Nokun mutta tämä erikoispehmustettu päällyste… Hyvinvointialuejohtaja mutisee, ja jatkaa plyysikankaan asettelua kyhäelmän päälle.
Ja näin opettaja STM pohtii voisiko asialle tehdä jotain. Mikäli hyvinvointialueet eivät kykene tekemään hankalia priorisointia vaativia päätöksiä, niin on alueiden autonomiaa kavennettava.
Jos aiotaan pitää yllä peruspalveluita, ei kaikkia paukkuja voida laittaa erikoissairaanhoitoon
Kyse ei ole vain rahasta, oikeastaan suurin ongelma ei edes ole raha vaan henkilöstö. Jos aiotaan pitää yllä peruspalveluita, ei kaikkia paukkuja voida laittaa erikoissairaanhoitoon: ei rahallisesti eikä myöskään henkilöstöresurssin osalta. Olkoon perusterveydenhuolto jatkossa sitten liikkuva, lentävä tai telepaattinen, niin henkilöstöä tarvitaan edelleen. Tämä on pääasia sairaalareformin takana.
Kaikesta tästä voimme päätellä, että palvelureformi on välttämätön ja askel oikeaan suuntaan. Muutoksissa on tietenkin aina omat ongelmansa. Siksi NLY:n ja koko lääkärikunnan on pidettävä tuntosarvet herkkinä, jotta oikeat asiat huomioidaan suunnittelussa. Kuitenkaan muutos ei aina ole pahasta, mikäli tavoitteet ovat oikean suuntaisia. Muutos on välttämätön.
Mikko Airo
Terveyspoliittisen valiokunnan puheenjohtaja
