Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Kohti nykyaikaa – Myös työnhaussa!
Etusivu > Kohti nykyaikaa – Myös työnhaussa!

Kohti nykyaikaa – Myös työnhaussa!

16 sähköpostia ja 2 puhelua, siinä allekirjoittaneen saldo tämän tekstin kirjoittamista edeltävältä viikolta. Valtaosa meistä pystyy todennäköisesti samaistumaan tilanteeseen, jossa lakupatukka ja arvonta lääkäripäivillä kuulosti houkuttelevalta vaihtoehdolta ja nyt rekrytoijat eri vuokrafirmoista lähestyvät viikoittain jopa kirouksenomaisesti. Tilanne on suorastaan absurdi ja sote-sektorille lähes ainutlaatuinen ominaisuus, josta monella muulla alalla ollaan jopa kateellisia. Ilmiö on kuitenkin näin YEKiä suorittavan/erikoistuvan lääkärin näkökulmasta tarkasteltuna haastava.

Työnhaku on sote-kentällä pirstaloitunutta. Perusterveydenhuollon puolella pakkaa sekoittaa lähinnä vuokrafirmat, mutta erityisesti erikoissairaanhoidon puolella toiminta on hajanaista. Valtaosa erikoistuvista lääkäreistä ei työskentele virassa vaan viran sijaisina, ja viratkin kaivetaan monesti esiin pöytälaatikosta julkiseen hakuun laittamisen sijasta. Vain murto-osa paikoista pääty julkiseen hakuun esimerkiksi Kuntarekryn kautta, mutta soittamalla ylilääkärille, jonka yhteystiedot löydät (jos löydät) klikkauksen päässä hyvinvointialueen palapelimaisen verkkosivun syövereistä, saatat kuitenkin saada työjakson alkamaan jo seuraavalle viikolle. NLY on ottanut kantaa erikoistuvien työnhakuun jo 2019 valtuuskunnan mietinnössään, jossa vaadittiin valtakunnallista sähköistä järjestelmää omaan erikoistumispolkuun sopivien avoimien työjaksojen tarkasteluun läpinäkyvästi ja hyvän julkisen haun ja rekrytoinnin käytänteitä noudattaen [1]. Tarve vastaavanlaiselle järjestelmälle on tiedostettu myös valtakunnallisesti, kun STM:n alainen erikoislääkärikoulutuksen koordinaatiojaosto lisäsi järjestelmän kehittämisen vuosien 2023–2027 erikoislääkärikoulutuksen valtakunnalliseen toimenpideohjelmaan [2]. Prosessi on ottanut nyt ison askeleen eteenpäin, kun Tähtisairaala (TAYS kehitysyhtiö) on vuoden 2023 aikana kehittänyt verkkoselainpohjaisen EVAL-sovelluksen, jonka on määrä helpottaa sekä työn hakua, että työntekijöiden rekryä.

Myös NLY on ollut mukana sovelluksen kehittämisessä. NLY:n toiveena oli kehittää sovelluksesta helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen kokonaisuus, jossa työjaksojen selailu itseä kiinnostavan erikoisalan, paikkakunnan tai ajankohdan mukaan olisi mahdollista ja siten helpottaisi erikoistuvan elämäntilanteeseen parhaiten sopivien paikkojen löytämistä ja niiden hakua. Erikoistuminen on kriittistä aikaa jokaisen erikoistuvan lääkärin uralla ja linjaa erikoistuvan tulevaisuutta pitkälle valmistumisen jälkeenkin. Siksi myös erikoistumisen aikaiseen työnhakuun panostaminen on erityisen tärkeää. Sovelluksen kehittäminen ja käyttöönotto onkin tärkeä ensimmäinen askel tällä saralla ja tukee NLY:n strategisia tavoitteita erikoistuvan lääkärin arjen helpottamiseksi.

Ennen käyttöönottoa sovellusta pilottiin 10 tamperelaisen nuoren kollegan toimesta ja entisestään hyvää pohjaa saatiin kehitettyä yhä enemmän nuorten lääkärien tarpeita vastaavaksi. Nyt sovellus on lanseerattu käyttöön Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella ja se on käyttäjillensä ilmainen. Seuraavassa vaiheessa sovellusta pyritään laajentamaan valtakunnalliseen käyttöön. Tämän mahdollistamiseksi suosittelenkin jokaiselle sovellukseen tutustumista ja kehitysehdotusten jättämistä sovelluksen ylläpitäjille sellaisten ilmetessä. Sovellukseen voi tutustua osoitteessa www.evalit.fi

Markus Hautamäki
LL, Koulutusvaliokunnan puheenjohtaja

Viitteet:
1. NLY:n mietintö koulutusväylistä (2019). Nuori Lääkäri. 2019;3. https://www.nly.fi/nlyn-mietinto-koulutusvaylista/. 4.6.2019.
2. Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen valtakunnallinen toimenpideohjelma vuosille 2023–2027 (2023). STM. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:1.

Artikkelia korjattu 22.11.2023