Nykyään uransa alkutaipaleella olevalta kandilta tai vastavalmistuneelta lääkäriltä odotetaan enenevissä määrin hallittavaa tietoa ja erilaisia taitoja. Jatkuvasti laajeneva lääketiede ja lääkärin monipuolistuva työnkuva saavat nuoren kollegan tasapainoilemaan työnsä eri osa-alueiden välillä. Tämän kaiken rinnalla on vielä suuri vastuu potilaasta. Jääkö nuoren lääkärin vastuu tähän?
Valmistuvan lääkärin osaamistavoitteissa on lueteltu tavoitteita myös ammatillisten arvojen ja ammatillisen toiminnan suhteen. Tavoitteissa korostuu juridinen vastuu sekä vastuu potilasturvallisuudesta ja laadunhallinnasta, mutta myös vastuu omasta hyvinvoinnista ja elinikäisestä oppimisesta. (1) Perinteisten velvollisuuksien lisäksi muuttuva maailma asettaa nuoren kollegan ainutlaatuiseen asemaan. Lääkärikunnalta odotetaan entistä isompaa roolia yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja tällä rintamalla nuorella lääkärillä on kaikki työkalut menestymiseen. Lääketiede ja terveys eivät ole enää rajoittuneet oppineille tai alan ammattilaisille, vaan tieto on ihan kaikkien saatavilla. Kuitenkin tietynlainen vastuu narratiivista ja tutkitun tiedon jakamisesta on yhä meillä.
Potilaisiin kohdistuvan suunnattoman vastuun lisäksi nuorella lääkärillä on myös vastuu omasta oppimisestaan. Digitalisaatio, eksponentiaalisesti kehittyvä lääketiede ja huippuedistyneet työkalut lisäävät elinikäisen oppimisen tärkeyttä mutta myös tarvetta suurten tietomäärien hallitsemiselle. Muun muassa lääkärin toimintaympäristön muutoksia ennakoivan Lääkäri 2030 -hankkeen materiaaleissa todetaan, että tulevaisuuden lääkärin osaamisessa korostuu tiedonhallinnan ja päätöksenteon apuvälineiden tuntemus. (2) Vastuu elinikäisestä oppimisesta on ilmeinen, mutta onko se vastuista tärkein?
Väistämättäkin tulee tunne siitä, että elämässä on vastuita ja velvollisuuksia äärettömyyksiin. Yhteiskunnan ja työnantajan asettamat odotukset ovat todella suuret ja ”täydellisyyden” tavoittelu tarkoittaa lähinnä sitä, että työ on elämäntapa. Tämä kaikki voi tuntua uuvuttavalta etenkin ajoittaisen epätäydellisyyden ja epävarmuuden tunteen saattelemana.
Näin sen ei kuitenkaan tarvitse olla. Toisinaan on hyvä muistuttaa itselleen, että nuorella lääkärillä on vastuu pitää huolta myös omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Omien rajojensa tunteminen ja armollisuus itseään kohtaan ovat taitoja, jotka kantavat elämässä pitkälle. Työelämän haasteiden ja arjen kiireiden keskellä jokaisella on myös vastuu ja mahdollisuus elää omannäköisensä elämä.
Lähteet:
(1) Valmistuvan lääkärin osaamistavoitteet
(2) Lääkäri 2030
Nsar Sori, LK
SML:n hallituksen varapuheenjohtaja