Tässä kirjoituksessa aion keskittyä pohtimaan suomalaista terveyspolitiikkaa. -Kuulostaa hyvältä, jatka vain!
Kuten kaikki tietävät, maassamme on käynnissä historiallinen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, tiiviisti ilmaistuna sote. Sitä ja siihen liitettyä maakuntauudistusta on väsätty jo vuosien ajan.
Huomattava osa valmisteluajasta on kulunut aluejaon puimiseen. Lopulta Suomeen päätettiin perustaa 18 maakuntaa, joiden kautta sote saa paljon peräänkuulutetut ”isommat hartiat”. Nyt isot kaupungit ovat huolissaan heidän valtansa murenemisesta. Toisaalta maaseudun pienet kunnat pelkäävät palvelujensa menettämistä.
– Mutta hetkonen, tämä kuulostaa kyllä enemmän aluepolitiikalta.
Tavallaan… Mutta uudistuksella on muitakin ulottuvuuksia. Poliitikkojen suusta yksi useimmin kuultuja sanoja on viime aikoina ollut valinnanvapaus. Sotessa se tarkoittaa sitä, että siitä kuuluisasta lompakon paksuudesta riippumatta jokainen kansalainen saa valita, missä sote-keskuksessa asioi.
Aluejaon suhteen keskusta veti pidemmän korren. Kokoomus ja monet asiantuntijoista kannattivat maan jakamista paljon suurempiin alueisiin. Valinnanvapaus puolestaan on kokoomuksen lempilapsi. Tämän on epäilty liittyvän siihen, että yksityisissä terveyspalveluyrityksissä on vahvoja yhteyksiä kokoomukseen. Opposition lempi-ilmaus maakuntien ja valinnanvapauden kytkökselle on lehmänkaupat.
– Miten tämä terveyspolitiikkaan liittyy, tämähän on puoluepolitiikkaa!
Takaisin asiaan siis! Yksi soten suurista tavoitteista on kustannusten hillitseminen. Hallituspuolueet uskovat, että uudistuksen kautta saadaan sote-kulujen kasvusta leikattua pois peräti kolme miljardia. Tämä on välttämätöntä, koska väestömme ikääntyy.
– Talouspolitiikkaa? Ei kiitos.
Viime aikoina on myös uutisoitu siitä, kuinka me suomalaiset olemme poikkeuksellisen innottomia lisääntymään, mikä tulevaisuudessa ennestään vaikeuttaa hyvinvointivaltion palveluiden rahoittamista. Nyt olisikin tärkeää miettiä, miten lasten hankkimisesta tehtäisiin houkuttelevampaa.
– No nyt meni perhepolitiikan puolelle. Onko tällä sotella oikeasti mitään tekemistä terveyspolitiikan kanssa?
On sillä – tai ainakin piti olla! Ihmisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen oli nimittäin alkujaan uudistuksen kaikkein keskeisin tavoite.
– Tämä alkaa jo kuulostaa terveyspolitiikalta. Mutta miten se sote auttaa terveyserojen kaventamisessa?
Se on hyvä kysymys. Huomattava osa eri koulutus- ja ansiotasojen välillä nähtävistä terveyseroista johtuu ylipainosta, päihteiden käytöstä ja liikuntatottumuksista. Soten mahdollisuudet kaventaa terveyseroja näyttävät aika heikoilta.
Ainakaan maantieteellisten rajojen ja hallinnon kerrosten uudistaminen ei auta ihmistä tekemään terveellisempiä valintoja arjessaan. Valinnanvapauskaan tuskin ratkaisee asiaa. Vai onko yksityissektorin lääkärin elintapaohjaus jotenkin tehokkaampaa, kuin julkisen puolen kollegan? Kustannusten hillitseminen voisi auttaa siihen, että palveluita ylipäätään pystyttäisiin tarjoamaan kaikille. Kustannuskehityksestä ollaan kuitenkin montaa mieltä. Soten mahdollisuudet kaventaa terveyseroja näyttävätkin aika heikoilta.
– Pitäisikö tässä vaipua epätoivoon?
Siihen ei ole syytä. THL määrittelee terveyspolitiikan olevan ”julkista, yksityistä ja vapaaehtoistoimintaa, jolla on vaikutusta terveyteen. Sisältää toimintamuotoja, jotka eivät kohdistu vain terveydenhuoltoon.”
Ehkä nämä kaikki edellä käsitellyt ulottuvuudet jotenkin liittyvät terveyspolitiikkaan. Oli miten oli, toivottavasti sote saadaan nyt läpi ja tämä hermoja raastava jahkaamisvaihe jäämään historiaan. Siten päästäisiin jossain vaiheessa terveyspolitiikan ydinkysymysten äärelle.