Etä- ja digiopetuksesta on tullut jo tuttu juttu lähestulkoon kaikille opiskelijoille ala-asteelta yliopistoihin asti. Myös lääketieteen opinnoissa se on pakon sanelemana alkanut vakiinnuttamaan asemaansa, jota se ei ennen pandemiaa ollut juuri saanut. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska kädentaitojen oppiminen kuvia ja videoita katsomalla on haastavaa. Kuitenkin digipedagogiikalla on suuri potentiaali lääketieteen perus- ja miksei erikoistumisopinnoissakin, kunhan sen soveltamiskohteet ovat selkeät ja tarkoituksenmukaiset.
Osa tykkää etäluennoista, osa ei. Itse olen kokenut etäluennot varsin toimivaksi opetusmuodoksi. Samaa voi sanoa enemmän tai vähemmän samalla tavalla järjestetyistä pienryhmäopetuksista ja seminaareista. Digiopetuksen hyviin puoliin voidaan lukea saavutettavuus, joustavuus sekä opetusten taltiointi myöhäisempää seuraamista varten, mikäli se potilastietosuojan kannalta on mahdollista. Huonoja puolia ovat vähäisempi vuorovaikutus, keskittymisen herpaantuminen pois opetuksesta sekä opetuksen vaihteleva laatu.
Opetuksen laadun vaihtelu on ymmärrettävää, sillä hyvin harva opettaja oli saanut ennen pandemiaa opastusta etäopetuksen järjestämisessä. Tässä vaiheessa olisikin viimeistään korkea aika jakaa hyviä ja toimivia etäopetuskeinoja yli kurssi- ja oppiainerajojen, jotta opetus ei kärsi vain puutteellisten digipedagogisten taitojen vuoksi. Toisaalta vaihtelihan opetuksen laatu jo ennen koronaakin.
Haastavampaa digipedagogiikan yhdistäminen on potilastyöhön sekä toimenpiteiden opettamiseen. Tikkien ompelu tai astrupin ottaminen eivät onnistu etänä, jolloin tiettyjen käytännön suoritteiden opetus tulee järjestyä jatkossakin fyysisesti opetushoitajien ja -lääkärien ohjaamana.
Viime ja tämän vuoden aikana on keskusteltu lääkärin työn tulevaisuudesta. Koronapandemian aikana etävastaanoton pitäminen on yleistynyt. On oletettavaa, että etävastaanottojen rooli ja merkitys tulevat korostumaan vuosi vuodelta, vaikka nykyinen tilanne saikin niiden kysynnän räjähtämään läpi katon. Tämän olettaman valossa olisi hyvä tuoda myös perusopetuksen puolelle etävastaanottotyöhön valmentavaa opastusta, jossa käydään läpi sen haasteita ja toisaalta hyviä puolia. Olisi valitettavaa, jos koulutustaakka etätyöskentelyn osalta jäisi täysin työnantajille, sillä tämänkaltaisen opetuksen järjestäminen yliopistossa olisi suhteellisen luontevaa.
Erityistä huolta herättää poikkeustilanteesta johtuva perusopetuksen alkuvaiheen etäpainotteisuus. Vaikka jatkossakin olisi kiva nähdä enemmän etänä järjestyvää opetusta, ei tämän tulisi olla uusi normi kaikessa opetuksessa. Etäopetus on parhaimmillaan hyvä lisä ja vaihtoehtoinen opetusmuoto joillekin koulutuksen osa-alueille, mutta pahimmillaan se kattaisi lähes kaiken prekliinisistä opinnoista. Läsnäolo-opetuksissa vuorovaikutus on kuitenkin lähtökohtaisesti toimivampaa kuin ruudun takana kysymyksiin vastailu. Lisäksi muiden vuosikurssilaisten tapaaminen vain Zoomin tai Teamsin välityksellä ei luo hedelmällistä alustaa kestävien kaverisuhteiden luomiselle.
Tavoitteena tulee olla löytää oikeat kohteet etäopetukselle.
Mikäli mitään oppeja pandemiasta ei siirtyisi “normaaliajan” opetukseen, voisi reilusti sanoa lapsen menneen pesuveden mukana.
Arttu Lahtiharju
Pääsihteeri, Suomen Medisiinariliitto