Kello on puoli neljä yöllä, kun herään jatkuvaan kovaan matalan hyrinän ja astioiden kilinän yhteiseen epävireiseen sointuun. Sänky, sohva ja kaapistot heiluvat harmonisesti. Maanjäristys! Reilu kymmenen sekuntia maanjäristystä keskellä yötä tuntuu pitkältä ajalta, kun on vastikään käynyt turvallisuuskurssin maanjäristyksiin varautumisesta yhdessä maailman tunnetuimmista yliopistoista. Ironista kyllä, tämä maanjäristys tapahtui sen jälkeen, kun Lumijoella Suomessa oli jyrissyt.
Muuttaminen Suomen sisällä työn perässä on tällä hetkellä politiikassa kuuma peruna. Ulkomaille muuttamisessa onkin jo runsaasti erinäisiä sudenkuoppia, varsinkin ETA-alueen ulkopuolelle, kun vielä työlupakin pitäisi saada. Yhdysvallat ei tee tässä poikkeusta. Nykyisen presidentin aikakaudella maahanpääsyä on hankaloitettu ja ulkomaalaisten työluvat ovat kiven alla. Siitä huolimatta pitkän hakuprosessin jälkeen pakkasimme matkalaukut ja muutimme vaimoni ja tyttäremme kanssa Amerikan Yhdysvaltoihin, Palo Altoon Kaliforniaan 2 vuodeksi tekemään postdoc tutkimusta viime syyskuussa. Parasta.
Miten postdoc tutkijaksi Yhdysvaltoihin oikein pääsee? Matkan suunnittelu alkoi syksyllä 2016 kun tohtoriksi väitteleminenkin oli vielä edessä. Jo pitkään haaveiltuani postdocista ulkomailla huomasin kiinnostuksiani ja kokemuksiani vastaavan työtarjouksen Stanfordissa, Kaliforniassa. Pikainen google maps -stalkkaus ja kiinnostuksen tuplaantuminen – palmuja ja aurinkoa!
Anestesiologian professori haki postdoceja tutkimaan geeniterapiaa iskeemisen keskushermostovaurion hoidossa. Tuosta alkoi ensin työnhakuprosessi, minkä päämääränä oli tuoda ilmi oma osaamistaso, motivaatio ja tulevaisuuden suunnitelmat suosituskirjeineen. Kun puhelinhaastattelun jälkeen sain jalan oven väliin, alkoi apurahan hakeminen. Proffa olisi halunnut, että aloitan heti. Oli rahoituskin, mutta minulla vielä väitöstilaisuus edessä ja vastasyntynyt tytär kainalossa. Muutto sai odottaa ja proffa otti heti sisään kaksi muuta postdocia, kun tarvitsi tekijät; nykyiset kollegani. Keskustelimme puhelimitse intresseistäni ja ideastani, sekä kirjoitimme apurahahakemuksen yhdessä Suomeen. Postdocpooli ja Suomen Kulttuurirahasto näki tutkimuksen tärkeyden, metodiikan toimivuuden ja potentiaalin, ja sitä kautta rahoitus onnistui. Ensikontaktista muuttoon meni siis vuosi. Vuoden alusta muuttoon kaikki elämä tähtäsi vain postdociin – raha sukanvarteen ja tavarat myyntiin!
Työkokemusta minulla on lääkäröinnistä useista työpisteistä muutaman vuoden ajalta. Yhdysvalloissa olen kyllä tittelillä MD, Ph.D, mutta minulla ei ole täällä lupaa harjoittaa lääkärin ammattia. Tätä varten pitäisi käydä sisäänpääsykokeet paikalliseen lääkikseen. Lienee lääkäreillä ja erikoislääkäreillä joitakin porsaanreikiä tästä käytännöstä, mene ja tiedä. Mahdollisesti jonkinasteisen professuurin saaminen toimii porttina kliiniseen maailmaan. Sen sijaan saan nauttia täysin rinnoin neurotiedemiehen vapauksista ja vastuista. Teoriassa työaika on 40h/viikko, lomaa kertyy 1 päivä kuukaudessa. Käytännössä proffaa kiinnostaa aikaansaannokset, ei työtunnit. Toki on oltava sähköpostin ja tekstiviestin päässä jatkuvasti, mutta vapautta on työn suhteen erittäin runsaasti. Välillä saattaa mennä 3 viikkoa putkeen joka päivä labrassa, mutta toisaalta juuri olimme viikon Havaijilla lomalla.
Stanfordissa postdocin status rinnastuu opiskelijan statukseen. Tämä on hienoa, sillä pääsemme katsomaan perheemme kanssa kaikki yliopistourheilutapahtumat kuten jalkapallo-ottelut, uintikisat, voimistelutapahtumat, koripallo- ja lentopallo-ottelut ym. ilmaiseksi. Urheilukulttuuri onkin täysin erilainen kuin mihin rakkaassa kotimaassa on tottunut. Väriä pidetään ja kannatus näytetään. Jalkapallo-ottelut ovat koko päivän tapahtumia, missä kokoonnutaan ystävien kanssa pelailemaan, syömään ja juomaan jo aamupäivällä ulos pelin alkaessa illalla. Parhaat kokemukset tapahtumista onkin itse tail gatesta, eikä pelistä.
Myös kuntosalit, kiipeilyseinät, painonnostosali, uimaradat, tenniskentät, rantalentiskentät ja muut ovat ilmaiseksi käytössä. Aamuina yritän käyttää akateemista vapauttani hyväksi ja lapsen vaippojen vaihdon jälkeen suuntaan ensiksi kuntosalille, minkä jälkeen haen Bistrosta Stanfordin parhaan aamupalaburriton ja siirryn labraan. Jos experimentit sen sallii, voinee Tresidderiltä käydä hakemassa lounaaksi vaikka burgeria alueen lukuisista paikoista, tai sitten mennä yhteen monista opiskelijoille tarkoitettuun ruokalaan. Maistuvimman oluen saa Treehousesta happyhour -aikaan työpäivän päätteeksi. Iltasella aikaa voi viettää lähistöllä vaikka kävelemällä pienen hiken tai pelaamalla tennistä, golfia, rantalentistä tai ihastelemalla alueen merkittävää arkkitehtuuria.
Millaista itse työnteko sitten on? Vapautta ja vastuuta. Suuntaviivojen asettamista. Kriittistä keskustelua. Kyllä suomalainen täällä pärjää, vaikka työ onkin täällä enemmän elämäntapa kuin elannon turvaamista varten, kuten Suomessa monesti kuulee ajateltavan. Suomalaiseen kulttuurin sopien aluksi varmistelin monta kertaa, voinko hankkia projektiani varten muutamat reagenssit tai välineet. Pian opin, että resursseja käytetään niin paljon kuin mielekkäästi tarvitaan, että saadaan hyvää dataa. Postdoc vaiheessa proffa lähinnä hyväksyy suuntaviivat ja tutkija tekee kaiken muun. Tämä valmistaa erinomaisesti myös oman laboratorion perustamiseen jatkossa, kun on käsitystä materiaalien, reagenssien, mikroskooppien ym. laitteiden vertailusta ja ostamisesta ja protokollan pystyttämisestä. Koulutuksiin panostetaan ja niihin ohjataan menemään.
Parhaita hetkiä on kuitenkin se aika minkä perheen kanssa voi viettää. Piilaaksossa voi nauttia elämästä onneksi myös kymmenien muiden suomalaisten kanssa. Täältä löytyy perheitä, lyhyellä ja pidemmillä työkomennuksella olevia, start-upeissa työskenteleviä, tutkijoita, opiskelijoita ym. Samanhenkiset suomalaiset täällä ovat merkittävä voimavara, mistä voi olla hyvin kiitollinen, kun omat sukulaiset ja ystävät on 10h aikaeron päässä toisella puolen maapalloa. Todella mieleenpainuvia ovat myös ne harvat kerrat, kun tutut ja ystävät käyvät Suomesta kylässä. Tervetuloa, tänne vaan!
Ai niin, entäs ne palmut? Palo Altossa on miellyttävä kesäinen sää lähes vuoden ympäri. Palmun alla iltasella on mukava katsella, kun Havaijilta laskeutuu kone. Voi vaikka arvuutella meneekö se mille lähistön kolmesta kansainvälisestä lentokentästä. Kaikella on tosin hintansa. Elinkustannuksia katsoen Bay Arean, kuten San Franciscon lahden ympäristöä kutsutaan, kustannustaso on yksi maailman korkeimmista. Valitsimme, että asumme kampuksen vieressä käyttäen hyväksi kaikkea yliopiston ilmaisia palveluita, mutta maksamme siitä noin tonnin kuukaudessa enemmän kuin tunnin päästä junalla kulkiessa. Valintoja. Valitsin myös aikanaan olla laboratoriossa tekemässä tutkimusta, kun muut viettivät vappua, juhannusta, joulua tai muuta juhlaa. Kaikella on hintansa. Valintoja.
Oiva Arvola
Postdoctoral Scholar
Anesthesiology, Perioperative and Pain Medicine
Stanford University
California, USA
