Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Meille mahtuisi erikoistumaan
Etusivu > Meille mahtuisi erikoistumaan

Meille mahtuisi erikoistumaan

Erikoislääkärikoulutuksen hakumenettelyn uudistaminen aiheutti muutama vuosi sitten huolta nuorissa lääkäreissä ja lääketieteen opiskelijoissa. Lääkisten käytävillä käytiin vakavamielisiä keskusteluita siitä, montako vuotta työkokemusta väitöskirjan päälle pitää tehdä, jotta voi olettaa pääsevänsä kirurgian runkokoulutukseen. Oli aito huoli siitä, että paikkoja ei riitä kaikille, vaan lääkärit ovat jatkossa Ruotsin mallin mukaisesti vuosia odottamassa erikoistumispaikkaa.

Todellisuus on sittemmin osoittautunut toisenlaiseksi. Esimerkiksi viime syksyn hakukierroksella oli jaossa 923 erikoistumispaikkaa, joita tavoitteli 717 hakijaa. Paikkoja jäi auki useita jopa niin kutsutuille hakupainealoille. Juuri päättyneessä kevään täydennyshakukierroksessa ei tungoksesta voi puhua sielläkään. Vihreitä soluja on hakutilastoexcelissä (1) huomattavasti enemmän kuin kilpailusta kertovia punaisia.

Samaan aikaan kun lääkäreitä valmistuu Suomessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ei tunkua jatkokoulutukseen tunnu olevan samassa suhteessa.

Samasta ilmiöstä kertoo erikoistuvien lääkärien puskaradio. Useissa keskussairaaloissa erikoistuvista on pulaa jopa aloilla, joilla aikaisemmin on totuttu useamman vuoden jonottamiseen. Suosituimmilla aloilla tekijöitä vielä riittää, mutta monet konservatiiviset alat tuntuvat olevan ongelmissa. ”Meille mahtuisi erikoistumaan”, todetaan monessa keskustelussa.

Erikoistumiskoulutusuudistuksen koordinaattori Johanna Rellman on useissa yhteyksissä nostanut esille huolen erityisesti psykiatristen ja diagnostisten alojen erikoislääkärikoulutuksen volyymistä. Erikoislääkärikoulutuksen uudistamisen keskeinen tavoite oli ohjata hakijoita hakupainealoilta myös muille aloille. Uudistus on ollut välttämätön ja ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Hyvä on silti pohtia, riittääkö pelkkä hakuprosessin uudistaminen.

Tarkasteluun olisikin syytä vihdoinkin nostaa sairaalassa erikoistumisen houkuttelevuus ylipäätään. Kuuden vuoden erikoistumiskoulutus kun on monen näkökulmasta nykyisellään aika huono diili: sairaalassa palkka on selvästi heikompi kuin perusterveydenhuollossa tai yksityisellä, työajat eivät jousta ja usein kaiken päälle tulee vielä raskas päivystysvelvollisuus.

Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi Koulutuspaikkakyselyssä suurimmat yliopistosairaalat tuntuvat saavan säännönmukaisesti huonoimmat tulokset. Se sopii kovin huonosti yhteen sen kanssa, että nuori sukupolvi arvostaa yhä enemmän vapaa-aikaa, työn sisältöä ja palautumista.

Valmistuvista lääkäreistä moni haluaa erikoistua, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Siksi järjestelmää kehitettäessä pitää jatkossa huomioida se, että valintaa ei tehdä vain sairaalan erikoisalojen välillä. Yhä useammalle keskeinen valinta on sairaalan ja muiden töiden välillä.

Jos klinikkasi on vuosia kyntänyt Koulutuspaikkakyselyn yhden tähden porukassa, on siitä syytä vähitellen huolestua. Eikä haitaksi varmasti olisi sekään, että sairaalaerikoistuvien palkka vastaisi työn vaatimaa sitoutumista.

 

Joel Kontiainen
Edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja

 

(1) Tilastotietoa | Lääketieteelliset.fi (laaketieteelliset.fi)