Koulutuspaikkakyselyä on tehty syksystä 2017 alkaen ja neljäs kierros syksyllä 2020 alkoi tarjoilla sitä, mitä kyselyltä on ehkä eniten toivottu: parannuksia koulutuspaikoilla. Vuoden nousijana palkittiin kahdesta viiteen tähteen ponnistanut HUS Malmin sairaala, jonka lisäksi nähtiin monta hienoa kahden tähden nousua. Yksi näistä oli 2018 (NPS -77) ja 2019 (NPS -76) tulostaulukoiden viimeisistä sarakkeista löytynyt HUS Naistenklinikka, jossa NPS nousi jopa 90 pykälää 2020 (NPS 14). Kiinnostus heräsi välittömästi: mikä on muuttunut, ja voisiko siitä ottaa koppia muuallakin?
Kuten Koulutuspaikkakyselyssä menestyneet yksiköt muistavat aina korostaa, on menestys yhteistyön tulosta. Sainkin ilokseni haastateltavaksi neljä muutoksen tekijää ja kokijaa HUSin Naistenklinikalta: linjajohtaja (raskauden seuranta ja synnytyksen jälkeinen hoito) Mervi Väisänen Tommiskan, apulaisylilääkäri/erikoistuvien esimies Riina Jernmanin, operatiivisen linjakouluttajan Ewa Jokisen sekä erikoistuvien vanhimman Aura Pyykösen. Koulutuspaikkakyselyllä on ollut osansa myös Naistenklinikan kehittämistyössä.
”Tähdet otettiin vakavasti, ne motivoivat muutosta, ruvettiin priorisoimaan koulutusta ja erikoistuvien huonovointisuus sai suuren painoarvon”, kuvaa Pyykönen.
Työnjakoa selkiytettiin
”HUS Naistenklinikka on iso yksikkö, jossa erikoistuville on yhteensä 36 sijoituspistettä ja kaikkiaan listoilla pyörii lähes 50 erikoistuvaa erinäiset perhe- ja tutkimusvapaat huomioiden”, kertoo linjajohtaja Väisänen-Tommiska. Erikoisalan toimintoja, etenkin poliklinikoita on myös ripoteltu useisiin maantieteellisiin sijainteihin. Aikaisemmin oli erikoistuvien vanhimman tehtävä suunnitella niin erikoistuvien sijoitus- kuin päivystyslistat, mikä on suuressa yksikössä melkoinen paletti pyöritettäväksi. Väisänen-Tommiska koki haastavaksi, että tällöin erikoistuvien vanhin joutui suunnittelemaan myös omansa koulutuksensa. ”Muutama vuosi sitten oli myös niukempi miehitys, kaikkiin sijoituksiin ei välttämättä päässyt”, kuvaa Jernman aiempaa tilannetta.
Keskeiseksi uudistukseksi kaikki haastateltavat nimeävät sen, että erikoistuvat saivat oman lähiesimiehen, jonka tehtäväksi siirtyi muun muassa sijoituslistojen teko.
Väisänen-Tommiska oli ensimmäinen pestissä, joka siirtyi syksyllä 2020 Jernmanille. ”Suurimmat hommat erikoistuvien esimiehen tehtävässä ovat sijoituslistat ja monet hallinnolliset asiat, joiden hoitamiseen on varattu kaksi hallintopäivää viikoittain”, kertoo Jernman. ”Erikoistuvien vanhin tekee edelleen päivystyslistat ja pyörittää päivystysrumbaa, toimii erikoistuvien edunvalvojana, mutta myös puhemiehenä johdon ja erikoistuvien välillä”, Pyykönen puolestaan kuvaa pestinsä sisältöä. Tehtävän hoitoon olisi tavoitteena varata päivä viikossa, mikä ei aina ihan toteudu, mutta työtaakkaa on toisaalta jaettu nyt kahden erikoistuvan kesken.
Edellä mainittujen tehtävien lisäksi olennainen ja tärkeä muutos oli neljän linjakouluttajan (operatiivisen, polikliinisen ja kahden obstetrisen) nimeäminen 2018. Vuodesta 2021 linjakouluttajat ovat yliopiston ja klinikan yhteisiä kouluttajalääkäreitä. Myös päivystyksen työnjakoa muokattiin etu- ja takapäivystäjän tehtävien osalta, mikä on parantanut etupäivystämisen mielekkyyttä. Nykyisin on käytössä myös konsulttipuhelimet, joissa numero pysyy samana ja jokaisessa sijoituspisteessä tavoittaa oikean konsultin. ”Aina saa apua”, summaa Pyykönen, joka kuvaa asiallisten konsultointimahdollisuuksien olevan yksi keskeisin tekijä oman työn hyvin hoitamiselle.
Koulutukseen tuli suunnitelmallisuutta ja henkilökohtaisuutta
Syksyllä 2017 Naistenklinikalle Hyvinkäältä siirtynyt operatiiviseen linjan kouluttaja Ewa Jokinen näkee, että aiemmin ohjausta vaivasi kasvottomuus ja struktuurin puute. Hänet Hyvinkäältä Helsinkiin houkutteli nimenomaan palo kehittää erikoisalan operatiivista koulutusta. Linjakouluttajana hän on päässyt luomaan leikkauskoulutuksen oppimistavoitteet mukaan lukien simulaatiokoulutuksen, jota operatiivisen jakson erikoistuvilla on puoli päivää viikossa. Jokisella on kaksi päivää viikossa varattuna koulutuksen toteuttamiseen ja kehittämiseen, mikä sisältää simulaatiokoulutuksen lisäksi koulutusjakson alku- ja loppukeskustelut sekä viikoittaisen meetingin erikoistuvien kanssa.
Kysyttäessä, miltä koulutuksen kehittäminen on tuntunut, Jokinen vastaa: ”Palkitsevalta, kun saa erikoistuvilta palautetta ja kiitosta. Toki on myös raskasta joutua tai päästä luomaan nollasta simulaatiokoulutusta.”
Aiemmin obstetrisen eli synnytykset–linjan vastuukouluttajana toiminut Riina Jernman kokee, että linjakouluttajien nimeämisen myötä erikoistuviin lääkäreihin on päässyt tutustumaan paremmin. ”Meillä on loistava joukko erikoistuvia”, hän hehkuttaa. Samoilla linjoilla on Jokinen, joka kokee erityisen palkitsevaksi osaksi työtään, kun pääsee kontaktiin nuoremman sukupolven kanssa.
”Säännölliset kokoukset erikoistuvien kanssa, materiaalipankin ylläpitäminen, vastaanottojen arviointi ja seuraaminen, kehityskeskustelut”, listaa Riina Jernman aiempia linjakouluttajan tehtäviään, jotka ovat valtaosin siirtyneet kouluttajalääkäreille. Erikoistuvien kanssa käydyt säännölliset keskustelut ovat parantaneet aiemmin itseohjautuvan koulutuksen suunnitelmallisuutta ja henkilökohtaisuutta.
”On varattu aikaa tavoitteiden asettamiselle ja palautteen antamiselle”, kiteyttää myös aiemmin obstetrisen linjan kouluttajana toiminut Väisänen-Tommiska.
HUS Naistenklinikalla kokoontuu nykyisin noin puolentoista kuukauden välein linjakouluttajien työryhmä, johon kuuluvat myös professorit sekä erikoistuvien vanhin. ”Työryhmässä suunnitellaan kiertoa, koulutusta ja arviointia sekä uudenlaisen erikoislääkärikoulutuksen jalkauttamista,” tiivistää Pyykönen. Sekä Jernman että Jokinen ovat linjakouluttajina osallistuneet myös kansallisten osaamistavoitteiden ja lokikirjojen suunnitteluun, minkä pohjalta parhaillaan kehitetään naistentautien ja synnytysten erikoisalan EPO:ja osana osaamisperustaiseen erikoislääkärikoulutukseen siirtymistä. ”Kansallisesta keskustelusta saa mukavasti tukea suppean osaamisalueen koulutuksen kehittämiseen, voi jakaa ideoita puolin ja toisin”, kuvailee Jokinen.
Johto antoi tukensa muutokselle
Kaikki haastateltavat kuvaavat, että muutoksen ja oman roolin hoitamisen kannalta keskeistä ovat hyvät yhteistyökumppanit sekä johdon ja esimiesten tuki. ”Organisaation puolelta muutoksen tekeminen on onnistunut hyvin”, toteaa Jokinen. Jernman kiittelee erityisesti ajallista resurssia, jota vastuulliseen kouluttamistyöhön niin suunnittelun kuin toteutuksen osalta tarvitaan. Väisänen-Tommiska kuvailee muutoksen tekemistä seuraavasti: ”Työtä se on, yksi eteen ja kaksi taakse, muutoksen johtaminen on aina vähän vastustajien kohtaamista. Gynekologit ovat kuitenkin etukenossa tekemässä, ja hyvä pöhinä on kohti muutosta.”
Kova draivi ja koulutuksen noste näkyy myös erikoistuvien keskuudessa, jossa on Pyykösen sanoin ”käsinkosketeltavasti positiivinen ilmapiiri”. Toisaalta hän on todennut, että koulutuksen eteen tehdyt muutokset ovat osin voineet lisätä erikoislääkäreiden kuormitusta esimerkiksi lisääntyneiden konsultaatioiden muodossa.
”Myös senioreista on pidettävä huolta”, toteaa Väisänen-Tommiska. Hän toimii päivätyönsä ohella muun muassa Lääkärikouluttajien toimikunnan puheenjohtajana ja on perehtynyt paljon palautteen antamiseen. Väisänen-Tommiska on järjestänyt omalla ajalla Teamsissa säännöllisiä kokoontumisia kouluttamisesta kiinnostuneille kollegoille muun muassa palautekäytännöistä. Hän kokee, että kouluttajien koulutuksessa on paljolti samaa kuin johtamisopinnoissa. Naistenklinikassa erikoistuvien koulutuksen eteen tehdyn työn arvostus näkyy osaltaan myös mahdollisuutena edetä esimiestyöhön.
Kannustuksen sanoja muille koulutuspaikoille
Kouluttajana ja erikoistuvien esimiehenä Jernman kannustaa koulutuspaikkoja:
”Kannattaa kuunnella erilaisia kehitysehdotuksia ja miettiä, mitkä ehdotuksista voi toteuttaa. Muutoksille pitää myös antaa aikaa, harvoin tapahtuu nopeasti.”
Naistenklinikallakin systemaattinen muutostyö on käynnistynyt siis jo 2018, mutta vasta 2020 syksyllä tulokset näkyivät esimerkiksi Koulutuspaikkakyselyssä. Pyykönen sparraa erikoistuvia: ”Muutos on aina mahdollinen, epäkohtia kannattaa havainnollistaa ja tuoda ratkaisuja purnaamisen sijaan.”
Jokinen suuntaa viestinsä erityisesti kouluttajille: ”Tärkeää on kouluttajan oma kiinnostus kouluttamiseen. Kyseessä on vahvasti vuorovaikutteinen työ, jossa oma oppiminen yhdessä erikoistuvien kanssa on todella hienoa.” Hän nimeää kantavaksi voimaksi myös monitahoisen yhteistyön niin erikoisalan sisällä kuin erikoisalojen välillä.
Väisänen-Tommiska on samoilla linjoilla ja lisää listaan muiden ammattilaisten lisäksi myös potilaat olennaisena osana koulutuksen kehittämistä. Hän korostaa myös palautekulttuurin luomisen tärkeyttä ja myös positiivisten palautteiden läpikäymistä. Väisänen-Tommiskan pääviesti kollegoille, oikeastaan mihin tahansa kehittämistyöhön, on: ”Näe itsesi onnistumassa! Tulevaisuuden tekemistä on, että miettii, miten minä tämän haluaisin, ja menee mielessään jo sitä kohti.”
Teksti: Sara Kaartinen, LT
Kuvassa juttuun haastateltu HUS Naistenklinikan erikoistuvien vanhin Aura Pyykönen.