Opiskeluaikoina pohdimme turhankin aktiivisesti, kuinka päästä suosituimmille erikoisaloille. Näin jälkeenpäin opiskelukavereita tavatessa olen ilokseni huomannut ihmisten löytäneen paikkansa työelämässä. Osa päätyi eri erikoisalalle, kuin mistä opiskeluaikoina haaveili – osa meistä ei oikein osannut rajata omaa kiinnostusta yhteen erikoisalaan, kun medisiina kokonaisuudessaan oli niin mielenkiintoista.
Opiskeluvaiheessa harvalle meistä työelämän realiteetit olivat kovin hyvin selvillä; mitä esimerkiksi paljon päivystämistä sisältävän erikoisalan valitseminen käytännössä tarkoitti. Valmistumisen jälkeen itse muiden joukossa haalin paljonkin päivystyksiä, opintolainat kun piti maksaa ja päivystäminen oli myös työnä mielenkiintoista ja tapahtumarikasta. Nykyisin olen oppinut arvostamaan enemmän vapaita iltoja ja viikonloppuja, enkä näinollen ole enää haalinut ylimääräisiä päivystyksiä. Sama taisi tapahtua monelle muullekin, sillä kurssiltamme moni on erikoistunut tai erikoistumassa yleis/työterveyslääketieteeseen – opiskeluaikojen kirurgipuheista huolimatta. Myös konservatiiviset erikoisalat muodostuivat suositummiksi kuin opiskeluaikoina olivat.
Oman käsitykseni mukaan itse kukin teki kuitenkin itse päätöksensä muuttaa omia tulevaisuuden suunnitelmiaan; yksi innostui terveyskeskuksessa yleislääketieteestä sekä hyvistä etenemismahdollisuuksista ylilääkäriksi ja ylemmäs hallintoon, toinen ymmärsi työ- ja perhe-elämän olevan helpommin yhteen sovitettavissa yleislääkärinä kuin päivystysvelvollisena erikoislääkärinä sairaalatyössä. Joku innostui geeniteknologian mahdollistamista personoiduista hoidoista ja päätyikin syöpälääketieteen pariin, toista taas väitöskirja ahdistutti pelkkänä ajatuksenakin ja päätyi työterveyshuoltoon. Joku pohti muutaman erikoisalan välillä ja päättyi erikoisalaan, jossa on lääkäripulaa – muilla haavealoilla lääkäreitä kun oli enemmän kuin tarpeeksi, ja työpaikka erikoistumisen jälkeen kiven alla. Käsittääkseni kuitenkin lähes jokainen päätyi haave-erikoisalalleen – oli kyseessä sitten opiskeluaikainen haave tai myöhemmin kirkastunut ymmärrys oman elämän suunnasta.
Erikoislääkärimäärään nähden suhteessa suosituimmille erikoisaloille – kuten plastiikka- tai neurokirurgialle – haluavan täytyi aloittaa väitöskirjatyö viimeistään erikoistumisvaiheessa. Uudistuvassa erikoislääkärikoulutuksen valintamenettelyssä työkokemuksesta sekä tieteellisestä tutkimuksesta saa pisteitä erikoistuvia valittaessa. Vaikka uudistus saattaa kuulostaa radikaalilta, on se omasta mielestäni vain aiempien toimintatapojen tuomista näkyväksi; aiemminkin suosituimmilla erikoisaloilla edellytettiin tieteellistä meritoitumista, myös aiempaa työkokemusta omalta erikoisalalta pidettiin tärkeänä. Valtaosalla erikoisaloista ei väitöskirjaa ole kuitenkaan edellytetty, eikä jatkossakaan varmasti vaadita täysiä pisteitä hakumenettelyssä.
Ohjeeni tiedekuntien luentosalien penkkejä kuluttaville nuorille kollegoille onkin; haaveile ja pohdi itsellesi sopivaa uraa, mutta ota myös huomioon itse kunkin erikoisalan realiteetit. Kannattaa kokeilla useampaa erikoisalaa ennen päätöstä ja muistaa, että suunnitelmia voi hyvin vaihtaa vielä kesken erikoistumisen – tai myöhemminkin työuralla. Valitsemalla erikoisalan, valitset myös työajat, työn jouston, mahdollisesti tieteellisen työn (joka ei toivottavasti pääty pelkkään väitöskirjaan), hallinnollisella uralla etenemisen helppouden tai vaikeuden sekä työtilanteen.
Pauli Vähämurto
Nuori Lääkäri -lehden päätoimittaja