NuoriLääkäriPäivien iltajuhlassa lokakuussa julkistettiin seitsemättä kertaa Vuoden nuori kliininen tutkija – palkinto, joka myönnetään vuosittain merkittävää kliinistä tutkimustyötä tekevälle lääketieteen lisensiaatille tai tohtorille, jonka valmistumisesta lisensiaatiksi on 10 vuotta tai vähemmän. Palkintoraadissa oli edustettuna NLY:n lisäksi Duodecim sekä Finska Läkaresällskapet, ja palkinnon rahoittaa Lääketeollisuuden tutkimussäätiö. Tänä vuonna palkinnon pokkasi 2019 Tampereen yliopistosta lisensiaatiksi valmistunut ja samana vuonna väitellyt Ilari Kuitunen.
Nykyisellään Ilari Kuitunen erikoistuu lastentauteihin ja työ on vienyt Mikkelin kautta Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Vuonna 2022 hän sai Itä-Suomen yliopistosta lastentautien epidemiologian dosentuurin. Palkinnon luovutushetkellä tieteellisiä tutkimusartikkeleita hänelle on ehtinyt kertyä 120 kappaletta, ja lisäksi tutkimustietoa on hyödynnetty käytännönläheisesti muun muassa antibiootit.fi-palvelun käynnistämisessä.
Peruutuspeiliin katsoen kiinnostavaa onkin, että oliko tuoreella lääketieteen ylioppilaalla pohdinnassa nimenomaan nousujohteinen tutkimusura vai tapahtuiko tässä jonkinlainen hurahdus? ”Ajattelin tutkimusta pelkkänä perustutkimuksena ja pipetointina labrassa, eikä se kiinnostanut lainkaan”, Ilari kertoo.
Osasyynä tähän kapeaan kuvaan lääketieteellisestä tutkimuksesta olivat lukiossa vierailuilla käyneet tutkijat, jotka lähtökohtaisesti esittelivät vain perustutkimusta. Myös opintojen alkuvaiheessa vanhempien opiskelijoiden varoitukset syventävän tutkielman tylsyydestä ja pakollisuudesta kaikuivat korvissa.
Syventävä tutkielma kuitenkin käänsi pään, kun pääsi konkreettisesti näkemään, millaista kliinisen tutkimuksen tekeminen on
Nimenomaan syventävä tutkielma kuitenkin käänsi pään, kun pääsi konkreettisesti näkemään, millaista kliinisen tutkimuksen tekeminen on. ”Minulle sattui erinomaiset ohjaajat syväreihin (professori Outi Tammela, dosentti Riitta Ojala ja dosentti Jukka Uotila), ja arvioimme työssä, miten potilashotellin käyttö synnytyksen jälkeisenä hoitopaikkana perheille oli toiminut ja oliko se turvallista”, Ilari kuvaa. Tulokset julkaistiin Lääkäri-lehdessä. ”Tuntui todella hienolta, kun ensimmäistä kertaa näki oman työnsä julkaistuna”, sittemmin useita juttuja julkaissut tutkija muistelee.
Pian syventävän tutkielman perään löytyikin väitöskirjaprojekti, kun Tekonivelsairaala Coxan porukka etsi väitöskirjatekijää valmiin aineiston projektiin, jossa käsiteltiin nuorten tekonivelpotilaiden lisääntymisterveyttä.
Olin syväreitä varten kerännyt itse aineistoa ja tajusin jo tuolloin, miten arvokasta valmis aineisto oli
”Olin syväreitä varten kerännyt itse aineistoa ja tajusin jo tuolloin, miten arvokasta valmis aineisto oli”, Ilari kertoo ja jatkaa, ”Tavallaan ajattelen, että projektin valinta oli opportunistinen, sillä aineisto oli valmis, mutta aihe oli sopivasti eri erikoisaloja sisältävä, sillä siinä oli ortopedistä, gynekologista ja epidemiologista näkökulmaa paljon.”
Kirjoitustyötä hän sai tehtyä hyvin lääkisaikana, kun oli kahteen otteeseen toipilaana futisvammojen operaatioiden jälkeen. ”Lisäksi oikeastaan vaihdoin Xboxilla pelaamisen tutkimuksen tekemiseen illoissa”, Ilari naurahtaa.
Tutkimusinto ei tyrehtynyt väitöskirjaan, vaan väitösvuotta seurannut pandemia-aika pisti palloon lisävauhtia
Tutkimusinto ei tyrehtynyt väitöskirjaan, vaan väitösvuotta seurannut pandemia-aika pisti palloon lisävauhtia ja -kierteitä. Ilari kertoo osallistuneensa korona-aikana kolmeen yhtäaikaiseen tutkimushankkeeseen, kolmessa eri ryhmässä.
”Alkusysäys tuli professori Ville Mattilan sähköpostista maaliskuisena aamuyönä, kun hän ihmetteli miten päivystyksessä voi olla näin hiljaista”, Ilari kuvailee. Tämän myötä alkoi Tampere-vetoinen hanke, jossa hyödynnettiin 3–4 sairaalan tietoja siitä, miten pandemian aikana aikuispotilaiden akuuttisairastavuus ja leikkaushoidot vertautuivat pandemiaa edeltävään aikaan.
Toisena samanaikaisena hankkeena alkoi Kuopiossa professori Marjo Renkon kanssa projekti, jossa tutkittiin väestötasolla eri mikrobien käyttäytymistä pandemian aikana lapsiväestössä. Molemmista projekteista kertyi yli 20 julkaisua ja molemmissa ryhmissä Ilari pääsi osallistumaan väitöskirjatyön ohjaamiseen. Kolmanneksi projektiksi hän kertoo bonganneensa Twitteristä (nykyinen X) professori Kari Tikkisen Suomeen tuoman ja WHO:n johtama Solidarity -koronalääketutkimuksen.
”Olin tuolloin pandemian alkuvaiheessa sijoitettuna aikuisten koronaosastolle, ja ajattelin, että sitä tutkimusta voisi siellä hyödyntää”, Ilari kertoo ja harmittelee projektin alun viivästymistä, tietysti byrokratian takia. Hän kuitenkin jatkoi projektissa, vaikka siirtyi lastentaudeille ja Mikkelistäkin saatiin potilaita mukaan tutkimukseen. ”Projektin suurin oppi oli nähdä se, millä tavalla professori Tikkinen taisteli projektin alkuun ja johti sitä, sekä puolusti näyttöön perustuvaa lääketiedettä toistuvasti – respect Karille!”, Ilari hehkuttaa.
Selvästi myös kotimaassa voi rakentaa monipuolista ja vauhdikasta tutkimusuraa väitöksen jälkeen
Selvästi siis myös kotimaassa voi rakentaa monipuolista ja vauhdikasta tutkimusuraa väitöksen jälkeen, vaikka monesti kunnianhimoisia tutkijoita patistellaan ja kannustetaan lähtemään ulkomaille post dociin. Ilarikin kertoo useasti jaksoa miettineensä, miten ja missä toteuttaisi. ”Tällä hetkellä kuitenkin perhe-elämä 1- ja 3- vuotiaiden poikien kanssa on mahtavaa Suomessa ja en näe nyt realistiseksi työskentelyä ulkomailla”, hän toteaa. Lisäksi lastentautien erikoistuminen on kääntymässä loppusuoralle ja se on halu tehdä nyt valmiiksi.
Hetkinen kelataan vähän, siis millä ajalla tämä dosentti ja perheenisä on tehnyt kaiken tutkimustyön? ”Teen tutkimusta töissä aina, kun kliiniset työt sen mahdollistaa ja yleensä joka päivä ehtii jotenkin tutkimusta edistämään”, Ilari kuvailee ja jatkaa: ”Lisäksi päivystysaikana hyödynnän hiljaiset hetket tutkimuksen tekemiseen.”
Projektien vaatiessa kone saattaa aueta iltaisin, mutta hommat pyritään saamaan aina valmiiksi puoleen yöhön mennessä
Tällä tavoin hän on saanut vähennettyä kotona tutkimukseen käytettyä aikaa ja lähtökohtaisesti ei tee tutkimusta lasten ollessa hereillä. Projektien vaatiessa kone saattaa aueta iltaisin, mutta hommat pyritään saamaan aina valmiiksi puoleen yöhön mennessä. ”Ennen lapsia saattoi hyvin tehdä aamuyöllekin, mutta nyt aikaiset aamut pakottavat ajoissa nukkumaan”, Ilari naurahtaa.
Projektit etenevät, kun niitä tekee koko ajan vähän eteenpäin
Hän on valmistumisen jälkeen pari kuukautta työskennellyt päätoimisena tutkijana, mutta kertoo ettei ole lähtökohtaisesti kaivannut täyttä tutkimusaikaa. ”Projektit etenevät, kun niitä tekee koko ajan vähän eteenpäin”, Ilari kuvaa ja pohtii, ”Ehkä optimaalisinta olisi se, että viikosta olisi päivä tai kaksi varattuna tutkimukselle.” Toistaiseksi kliininen työ on ollut hänestä myös niin mukavaa ja saanut oppia uutta koko ajan, niin ei sieltä ole malttanut olla pois tutkimusta varten.
Tutkimus on kulkenut harrastuksenomaisesti mukana nuoren kliinisen tutkijan uran varrella
Tutkimus on siis kulkenut harrastuksenomaisesti mukana nuoren kliinisen tutkijan uran varrella ja vastaavia palkintojakin se hänestä tarjoaa. ”Ryhmätyö ja ystävyyssuhteet, mitkä on saanut tutkimuksen kautta, uuden löytäminen/keksiminen”, Ilari listaa tutkimustyön palkitsevia puolia ja jatkaa, ”Se, kun miettii kliinisessä työssä, että onkohan tässä mitään järkeä mitä tekee, ja löytää siihen vastauksen katsauksessa.”
Tutkimuksessa motivoi projektien etenemisen ja valmistumisen lisäksi nuorempien tutkijoiden ohjaaminen. ”On palkitsevaa nähdä ohjattavien itsenäistymistä, ajattelun ja taitojen huimaa kehittymistä”, Ilari kuvaa.
Vastapainona on toki turhauttaviakin tekijöitä, joista ykkösenä – lupabyrokratia. ”Toisiolain aiheuttamat typerät muutokset ja lupaprosessien hankaloituminen”, Ilari puhisee. Lisäksi tieteellisten lehtien toiminta ärsyttää ja koko julkaisusysteemi tuntuu tällä hetkellä rikkinäiseltä. ”Yliopistot maksavat valtavia summia Open Access- maksuista ja vertaisarvioinnin laatu on todella vaihtelevaa ja ajoittain turhauttavaa”, Ilari harmittelee.
Kaikessa tekemisessä on puolensa ja puolensa, mutta mitä vinkkejä konkarilta irtoaisi kliinisestä tutkimuksesta kiinnostuneille keltanokille? ”Ensimmäisenä kannattaa miettiä, että onko omassa elämässä tilaa tutkimukselle ja jaksamista, sillä tutkimus vaatii pienimuotoisestikin tehtynä sitoutumista”, Ilari aloittaa ja jatkaa, ”Toisekseen pitää miettiä, mikä olisi sellainen aihe, mistä jaksaa lukea ja etsiä uutta tietoa.”
Tämän pohdinnan jälkeen voi kontaktoida muita ja kysellä kokemuksia eri ryhmistä ja ohjaajista sekä lopulta ottaa näihin rohkeasti yhteyttä, että olisiko tilaa ja minkälaisia projekteja on menossa.
Tutkimuksen tekeminen on antanut valtavasti lisää näkemystä kliiniseen työhön
Oman tutkijapolkunsa ja hyvin vinkkien jakamisen jälkeen annetaan palkitulle päätöspuheenvuoro:
”Loppuun haluan vielä sanoa kaikille, että tutkimuksen tekeminen on itselleni antanut valtavasti lisää näkemystä kliiniseen työhön, jota en varmasti olisi saanut ilman tutkimusta. Kannustan kaikkia kokeilemaan tutkimusta, jos vain vähäänkään kiinnostaa. Tekemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, ja tärkeää on löytää ryhmä, missä tutkimuksen tekeminen on innostavaa.”
Teksti: Sara Kaartinen
NLYn tutkimusryhmän johtaja (NLYlläkin on projekteja tarjolla 😉 )
