Yrittäjä Elina Seppälä kirjoittaa HS Vision kolumnissa (HS 7.8.2021) “Lääkäreille työterveyshuolto tarjoaa siistimpää ja paremmin palkattua työtä kuin terveyskeskuksissa. Asiakkaina taas ovat ne suomalaiset, jotka ovat muutenkin keskimääräistä terveempiä.” Seppälän mukaan moni yrittäjä kokee esimerkiksi liikuntasetelien tuovan paremmin lisäarvoa ennaltaehkäisyyn kuin pakollisen työterveyshuollon, joka ei kaikilta osin vastaa nykyisen tietotyön vaatimuksia. “Kärjistäen voi sanoa, että mikäli perusterveydenhuolto pystyisi hoitamaan kaikki terveydenhuoltoa tarvitsevat ihmiset hyvin, ei erillistä työterveyshuoltoa tarvitsisi”, Seppälä kirjoittaa.
Seppälä ei ole yksin ajatustensa kanssa. Olen kuullut urani varrella samansuuntaisia mietteitä myös muilta henkilöiltä, jopa kollegoilta. Ajatellaan, että mikäli perusterveydenhuollon resurssit olisivat riittävät, voisi työterveyshuollon toiminnan siirtää terveyskeskuskollegoille. Työterveyslaitoksen mukaan 90 prosenttia työnantajista järjestää työntekijöilleen vapaaehtoisia sairaanhoitopalveluja.
Erikoisalani.fi-sivustolla kuvataan työterveyshuoltoa seuraavalla tavalla: “Työterveyshuolto on työkyvyn tutkimista ja tukemista. Se tutkii työn ja terveyden välistä suhdetta ja yhdessä työpaikkojen kanssa ennaltaehkäisee työperäisten sairauksien syntymistä. Työterveyshuollolla on keskeinen tehtävä suomalaisten työurien pidentämisessä.”
Työterveyslääkärin työnkuvaan kuuluu muun muassa työpaikkaselvitykset, työterveyshuollon työpaikkakohtaisten toimintasuunnitelmien läpikäyminen, terveystarkastukset ja niiden suunnittelu, sairauspoissaoloseurantojen analysoinnit, kolmikantaneuvottelut työnantajan edustajan sekä työntekijän kanssa, työhönpaluun suunnittelu ja paljon muuta. En kannata ajatusta, että terveyskeskuskollega esimerkiksi ajaa kantakaupungin ulkopuolelle työpaikkakäynnille arvioimaan terveydellisiä riskejä ja suunnittelee näiden pohjalta tarpeelliset terveystarkastukset ja niiden toteutuksen. En myöskään kannata ajatusta, että terveyskeskuskollega on päivittäin yhteydessä työnantajan edustajien kanssa ja sopii esimerkiksi työterveysneuvotteluita viikottain. Toivon, että terveyskeskuskollegan ei tarvitse kirjoittaa lakisääteisiä sopivuuslausuntoja niin kaivostyöntekijälle, leipurille kuin yötyötä säännöllisesti tekevälle kollegallekin. Toivon myös, että terveyskeskuskollegoiden ei tarvitsisi osata epäillä kaivostyöntekijällä tärinän aiheuttamaa sairautta eikä leipurilla proteiinikosketusihottumaa saatika selvitellä miksi yötyö aiheuttaa erityistä sairastumisen vaaraa ja vaarantaako se kollegan terveyden. On myös ihan kiva, ettei terveyskeskuskollegoiden tarvitse kirjoittaa B-lausuntoa kaikille 90 päivää sairauslomalla olleille, koska 2012 tulleen sairausvakuutuslakiin tehdyn muutoksen jälkeen työntekijältä edellytetään työterveyshuollon laatiman lausunnon toimittamista Kelalle viimeistään, kun sairauspäivärahaa on maksettu 90 arkipäivää, muutoin päivärahan maksaminen keskeytetään.
Yhden sairauspoissaolopäivän hinnaksi työnantajalle on arvioitu keskimäärin 300–400 euroa. Tuntemalla työnantajan tilanteen, esimerkiksi työskentelyolosuhteet ja työn muokkausmahdollisuudet, voidaan välttää sairauspoissaoloja ilman terveydellisen riskin muodostumista.
Eläketurvakeskuksen mukaan Suomessa maksettiin työkyvyttömyyseläkkeitä yhteensä 2,4 miljardia euroa vuonna 2020 ja työkyvyttömyyseläkettä sai 5,7 prosenttia 16–64-vuotiaasta väestöstä eli 192 000 henkilöä. Vuonna 2019 mielenterveysperusteiset eläkkeet nousivat yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyksi.
Sosiaali- ja terveysministeriön Masto-hankkeen (2008–2011) loppuraportista selviää, että puolet ihmisistä, jotka ovat masennuksen vuoksi pois töistä yli kuuden kuukauden ajan eivät palaa enää takaisin töihin. Sairauspoissaolon kestäessä yli vuoden töihin palaa enää neljännes. Kaikki työhön paluuta tukevat keinot siis kannattaa ottaa käyttöön. Tarvitaan erikoisosaamista tunnistaa työkykyä uhkaavat tilanteet ja tehdä toimenpiteitä työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi.
Tekoälyä hyödyntäviä työkykyriskiä tunnistavia järjestelmiä on enenevässä määrin käytössä työterveyshuolloissa. Kuntoutukseen ohjaus ja työhönpaluun suunnittelu jo osatyökykyisenä on arkipäivää. Työterveyslääkärin perusvalikoimaan kuuluu osatyökykyisen työntekijän kohdalla tilanteen mukaan esimerkiksi osasairauspäiväraha, työkokeilu ammatillisena kuntoutuksena, osakuntoutustuki- tai osatyökyvyttömyyseläke. Työterveyslaitoksen tekemien tutkimusten perusteella osasairauspäivärahan käyttö täyden sairauspäivärahan sijaan edistää työhön osallistumista ja samalla säästää sosiaaliturvakustannuksia. Vielä työnantajanäkökulmasta haluaisin nostaa esiin sen, että työntekijän jääminen työkyvyttömyyseläkkeelle tuo monessa tilanteessa myös työnantajalle merkittäviä lisäkustannuksia. Työkyvyttömyyseläkekustannus yksityissektorilla vaihtelee 0,12–6,6 % kokonaispalkoista. Maksuluokka muodostuu yksinkertaistettuna sen perusteella, kuinka paljon keskimääräiseen verrattuna työnantajalta työntekijöitä on jäänyt joko osatyökyvyttömyys tai työkyvyttömyyseläkkeille.
Erilaisia prosesseja luodaan työterveyshuollon ja muiden terveydenhuollon yksiköiden välille. Esimerkiksi useissa sairaanhoitopiireissä on käytäntö, että tekonivelleikkauksen jälkeen ei enää kirjoiteta erikoissairaanhoidon puolelta pitkää sairauslomaa, vaan sen sijaan ohjataan potilas työterveyteen työhönpaluun suunnittelua varten. Tällöin erikoissairaanhoidon kollegoiden ei tarvitse esimerkiksi käyttää aikaa B-lausunnon kirjoittamista varten tai muutoinkaan tuntea potilaan työskentelyolosuhteita. Työntekijän ohjaamisella työterveyshuoltoon pystytään myös kiinnittämään varhaisessa vaiheessa huomiota mahdolliseen työkykyriskiin ja aloittaa toimenpiteet sen suhteen. Työterveyshuolto pystyy suunnittelemaan sairausloman tarpeen realistisemmin jo alkuvaiheessa.
Työterveyshuollossa on valtavasti erityisosaamista terveyden ja työkyvyn ylläpitämiseen. Rapauttamisen sijaan suosittelen pohtimaan jopa kansainvälisesti ainutlaatuisen työterveyshuollon mahdollisuuksia potilaiden, työnantajien ja yhteiskunnan kannalta. Työterveyshuolto tarvitsee tiivistä yhteistyötä muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoiden kanssa. Aloitteita kannattaa tehdä kaikista suunnista yhteistyön tiivistämiseksi. Miksi odottaa, että liekit valtaavat rakennuksen, jos voi estää palon tai sammuttaa sen jo alkuvaiheessa?
Marjukka Jussila
Työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri
NLY:n terveyspoliittisen valiokunnan jäsen