NLY:n valtuuskunta julkaisi kannanoton nuorten lääkäreiden hakeutumisesta erikoistumaan. NLY:n 2022 valmistuville teettämän kyselyn mukaan oman vapaa-ajan arvostus, parempi palkka ja työolot mietityttävät. Tuntuma on, että pienempi osa valmistuvista lääkäreistä aikoo erikoistua jatkossa. Kannanotossa pohdittiin erikoistumisajan ainutlaatuisuutta ja positiivisten kokemusten vaikutusta siihen, millaisia erikoislääkäreitä valmistuu. On myös aika merkityksellistä, mihin erikoistumisputkesta valmistutaan. Mitä nuori erikoislääkäri toivoo työltään?
On myös merkityksellistä, mihin erikoistumisputkesta valmistutaan
Erikoistuminen on ainutlaatuisuudestaan huolimatta monesti jatkuvaa sopeutumista uuteen paikkaan, uusiin toimintatapoihin ja uusiin ihmisiin. Erikoislääkäriksi valmistumisen jälkeen moni kaipaa pysyvyyttä ja mahdollisuutta syventää osaamistaan, jos ei yhteen suppeaan alaan niin ainakin rajalliseen osaan erikoisalasta. Jos erikoistuminen on ollut jatkuvaa selviytymistä, niin voi olla tarve hengähtää ja siksi osa siirtyy esimerkiksi kokonaan yksityispuolelle vähäksi aikaa. On miettimisen arvoista, millaisia erikoislääkäreitä putkesta tulee – valmiiksi uupuneita ja kyynisiä vai innokkaita ja taitavia ammattilaisia.
Nykyisessä työllisyystilanteessa tuntuu hassulta sanoa tämä ääneen, mutta erikoislääkäri toivoo, että olisi töitä. Erikoistumisen aikana, edes sen loppuvaiheessa, ei harrasteta minkäänlaista urasuunnittelua tai ohjata erikoistuvan koulutusta niin, että siitä olisi helppo jatkaa esimerkiksi johonkin suppealle erikoisalalle. Erityisesti yliopistosairaalassa ei ole tapana luvata töitä kuin lyhyellä varoitusajalla ja vain hetkeksi kerrallaan. Osa nuorista erikoislääkäreistä palaa keskussairaalaan tai siirtyy suoraan tutkijaksi tai yksityispuolelle valmistumisensa jälkeen. Enenevästi aukeaa myös uudenlaisia urapolkuja johtajana tai konsultin työssä. Silti epävarmuus tulevaisuudesta värittää monella erikoistumisen loppumetrejä.
Erikoistumisaikana on ehditty perustaa perhe, ostaa talo ja puolisokin on kotiutunut yliopistopaikkakunnalle. Äkillinen epävarmuus ja muutaman kuukauden määräyskirjojen varassa eläminen ei varsinaisesti edistä sopeutumista kokonaan uuteen rooliin erikoislääkärinä. Sama epävarmuus saattaa jatkua vuosikausia pätkämääräysten muodossa, eikä samaa lojaaliutta ja joustoa työnantajaa kohtaan palkita kuin ehkä joskus lopulta viran muodossa. Tähän pompotteluun yhä harvempi on enää valmis, vaan rakentaa itselleen yhdistelmiä edellä mainituista mahdollisuuksista tai kerta kaikkiaan näyttää ovea sille tertiäärisairaalan suppealle huippuyksikölle.
Itse pohdin omia toiveitani erikoislääkärinä. Ne ovat aika arkisia. Olisi mukava kokea kuuluvansa ensisijaisesti työyhteisöön hyvinvointialueen massakoneiston sijasta. Olisi aivan upeaa, kun olisi oma pysyvä työpiste tai joskus jopa työhuone. Olisi mukavaa tietää, että työsuhde jatkuu varmuudella pidempään kuin muutaman kuukauden ajan. Olisi hienoa, että tuntisi oppivansa ja toisaalta voisi ammentaa oppimiaan asioita myös eteenpäin. Olisi hienoa, kun pääsisi kehittämään työyhteisöä. Olisi hienoa tuntea olevansa arvostettu ja tarpeellinen sekä tuntea ylpeyttä omasta työstään ja työyhteisöstään.
Laura Seppälä LT, Lastentautien erikoislääkäri NLY:n valtuuskunnan puheenjohtaja
