Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Jesper Perälä
Etusivu > Jesper Perälä

Jesper Perälä

NLY:n hallituksen uusi puheenjohtaja haluaa panostaa työviihtyvyyteen niin NLY:ssä kuin nuorten lääkärien työpaikoillakin. 

NLY:n uuden puheenjohtajan, Jesper Perälän, tavoitteena on kehittää NLY:stä yhdistys, joka saavuttaa edunvalvonnallisia tavoitteita ja joka tarjoaa hyvät puitteet tehdä tärkeää aktiivista vapaaehtoistyötä. ”Meillä on paljon aktiiveja, jotka tekevät suurella palolla rkeitä hommia oman työnsä ohella. Haluan järjestää edellytyksiä sille, että se ei ole kuormitus vaan miellyttävä harrastus heille”, Perälä sanoo.  

Osan viikosta Perälä toimii yhdistyksen puheenjohtajana. Muutoin hän on osa-aikaisena sotilaslääkärinä Ilmavoimissa, jossa hän muun muassa tekee lentokelpoisuusarvioita. ”Tein syventäviä opintoja Puolustusvoimille ja päädyin sitä kautta sinne töihin. Ensin vapautui paikka sijaiselle ja myöhemmin sain pidempiaikaisen paikan”, Perälä kertoo ja jatkaa: ”Katsotaan nyt imaiseeko ilmailulääketiede mukaansa, toistaiseksi se on ollut hyvin mielenkiintoista!” 

Järjestötoiminta on Perälälle hyvin tuttua. ”Vietin opiskeluaikani erilaisissa kokouksissa eri puolilla maata ja tehden korvaavia tehtäviä poissaoloissa”, Perälä muistelee ja kiittelee samalla opettajien ymmärtäväisyyttä. ”Kyllä kuitenkin suoriuduin opinnoista kunnialla.” Perälä oli alusta asti aktiivina Tampereen kandiseurassa ja lopulta opiskelujen loppuvaiheessa Medisiinariliiton puheenjohtajana. Medisiinariliiton kautta hän tutustui NLY:hyn, ovathan yhdistykset hyvin läheiset. ”Kun opiskelu jäi, niin jäi myös opiskelijaliike, mutta jatkoin NLY:n puolella hommissa. Sillä tiellä ollaan”, Perälä kertaa.  

”NLY on hirvittävän siisti yhdistys!” Perälä sanoo. NLY:ssä hän on saanut tehdä asioita, jotka hyödyttävät paljon muita ihmisiä, kollegoja. Perälä on toiminut ennen puheenjohtajuuttaan vaikuttajaviestinnän sektorilla ja ollut myös mukana erikoislääkärikoulutuksen uudistuksessa vielä Medisiinariliitossa toimiessaan.  

Erikoislääkärikoulutuksen kokonaisuudistus on ollut NLY:n agendalla jo pitkään. ”On tärkeää, että olemme ajan hermolla ja että asiat tapahtuvat osittain meidän ehdoillamme”, Perälä sanoo ja myöntää prosessin vievän vielä aikaa: ”Varmaankin vielä vuosia sitä uudistusta kasaillaan eri puolilta.” Perälän mukaan tärkeimpiä muutosten kohteita olisivat muun muassa osaamisperustaisuus, seurantajärjestelmät ja arviointiin liittyvät asiat. ”Ne pitää uudistaa isosti”, hän toteaa. 

Muitakin tulevaisuuden haasteita on Perälän mukaan osattava tunnistaa. Kuntatalouden kurjistamat työnantajat ovat alkaneet säästää lääkärien täydennyskoulutuksesta. ”Tämän näen täysin hölmöläisen peiton jatkamisena, sillä hyvä koulutus hentää aiheettomia tutkimuksia ja haittatapahtumia, joten lopulta se hillitsee terveydenhuollon kustannuksia ja parantaa potilaan hoitoa”, Perälä pohtii ja jatkaa: ”Täydennyskoulutuksesta säästäminen on lyhytkatseista, ja NLY:n on aktiivisesti muistutettava koulutuksen tärkeydestä.” 

Mediassa käsiteltyyn terveydenhuollon lääkäripulaan tarjotaan usein ratkaisuksi jopa kansanedustajien tahoilta pakollista useamman vuoden terveyskeskusjaksoa valmistuville lääkäreille. ”Olemme aktiivisesti perustelemassa, että se ei ole paras tapa ratkaista asiaa eikä sillä saada pitkiä hoitosuhteita”, Perälä sanoo ja jatkaa: ”Nuorten lääkärien työoloihin panostaminen on paras apu, mitä perusterveydenhuollon lääkäripulaan voi antaa nyt, kun lääkärikoulusta on tulossa suuri määrä lisää työvoimaa.” 

Lääkärien koulutusmäärien lisääminen tuo Perälän mukaan jatkossa uusia haasteita. Kasvava nuorten lääkärien määrä on jo aiheuttanut joissakin Pohjoismaissa ikäviä lieveilmiöitä. ”Erikoistuvat lääkärit, jotka ovat lääkärikunnassa helpoimmin uhrattavissa muihin tehtäviin, ovat siellä joutuneet tekemään muiden ammattiryhmien töitä ison osan työajastaan”, Perälä sanoo. ”Jos koulutetaan lääkäriksi, niin tulisi tehdä lääkärin työhön liittyviä tehtäviä”, hän muistuttaa. 

Perälän nimissä jätetty aloite Lääkäriliiton osallistumisesta Helsinki Prideen hyväksyttiin liiton valtuuskunnassa viime vuoden lopussa. Aloitetta valmisteli joukko nuoria valtuutettuja ja NLY:n aktiiveja. Perälän mukaan muitakin keskustelunavauksia niin Lääkäriliittoon kuin yhteiskunnallisen keskusteluun on syytä tehdä. 

”Koulutuspaikkakysely on itsessään jo iso keskustelunavaus: kuinka nuoria lääkäreitä työpaikalla kohdellaan ja kuinka koulutus järjestyy. Lääkärien raskaussyrjintä on myös ollut keskustelunavaus, jossa nuoret ovat olleet aktiivisia”, Perälä kertoo. ”Ehkä jatkossa keskustellaan siitä, kuinka työaikaa pitäisi käyttää ja minkä mittaisia työvuoroja on kohtuullista tehdä”, hän jatkaa. Päivystyksen järjestämisestä tulevaisuudessa olisi Perälän mukaan myös syytä keskustella, koska se koskee erityisesti erikoistuvia lääkäreitä.  

Perälän puheesta kuuluu into nuorten lääkärien edunvalvonnallisiin asioihin. Sen voi todeta myös seuraamalla hänen Twitterissä käymiään keskusteluja. Perälä haluaa omalla panoksellaan varmistaa, että yhdistys näkyy ja kuuluu sekä nuorten lääkärien asioita edistetään. Toisessa vaakakupissa hänellä on kiinnostus terveydenhuollon johtamis- ja kehittämistehtäviin. ”Tämä puheenjohtajuus on myös ammatillinen kehittymistehtävä”, Perälä sanoo. 

 

Kolme nopeaa puheenjohtajalle 

Jesper Perälä on 27-vuotias lääkäri, joka toimii sotilaslääkärinä Ilmavoimissa ja tekee osan viikosta puheenjohtajan luottamustehtävää NLY:lle. 

 Millainen johtaja olet?
”Kehittyvä.” 

 Entä millainen lääkäri?
”Nuori.” 

Teitkö uuden vuoden lupauksia?
”Kysyin Twitterissä, miten ottaa potilas huomioon ja sain hirvittävän määrän vastauksia. Ehkä uuden vuoden lupaukseni ovat siis potilaiden toiveet: kuuntele, ole läsnä ja pidä vaseliini lämpimässä.” 

 

Kirjoittanut:
Onni Jaskari