Ruska enteili tuloaan, kun olimme eräänä syyskuisena viikonloppuna Tuohilampi-seminaaria viettämässä. Tällä kertaa tapahtuman luennot järjestettiin koronan takia etänä, joten paikalla oli vain liiton hallitus ja kandiseurojen puheenjohtajat. Illan laskeutuessa iloisen seurustelun äänet täyttivät kartanon, kunnes eräänä hetkenä saunaan laskeutui huolestunut hiljaisuus. Puhuttiin lääkärikoulutuksen sisäänottomäärien kasvusta. Huoli riittävän laadukkaasta koulutuksesta on suuri.
Kun puhutaan lääkärikoulutuspaikkojen lisäämisestä, asiaan on yleensä kaksi lähestymistapaa: työvoimapoliittinen ja koulutuspoliittinen näkökulma. Lääkäripula on työvoimapoliittisessa keskustelussa lääkärimäärien nostoa kannattavien nuolenkärki, valomiekka ja kiitojuna. Kuitenkin tilastoista tiedetään, että Suomessa työskentelevien laillistettujen lääkärien määrä kasvaa joka vuosi noin kolmella sadalla, eläköitymiset huomioiden. (1) Tämä on seurausta vuodesta 2013 alkaen tehdyistä koulutusmäärien nostoista sekä siitä, että ulkomailla lääkäriksi opiskelevien suomalaisten määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut miltei tuhannella. (2) Kyselyn mukaan suurin osa heistä aikoo palata Suomeen työelämään. (3) Työvoimapoliittisiin ongelmiin on varmasti löydettävissä muitakin ratkaisuja kuin koulutusmäärien nostaminen. Ennen kaikkea koulutusmääriä ei tulisi nostaa ilman resurssien kasvattamista.
Kyseessä näyttääkin olevan vahvasti koulutuspoliittinen kysymys. Suomen hallituksella on tavoite, että puolet suomen nuorista aikuisista olisivat korkeakoulutettuja vuoteen 2030 mennessä. (4) Toisaalta koulutuksesta ja tieteestä on leikattu rajuin ottein. Yliopiston rahoitusjärjestelmä kannustaa yliopistoja siihen, että sieltä valmistuisi mahdollisimman paljon väkeä mahdollisimman vähillä resursseilla. Tästä seuraa se, että niille aloille pyritään lisäämään aloituspaikkoja, joista valmistuu eniten ihmisiä suhteessa aloittaviin – mieluusti mahdollisimman halvalla. Lääkärikoulutuksen paikkamääriä nostettaessa ei olla otettu huomioon resurssien tarvetta, eikä opetussairaaloiden rajallisuutta tilojen, henkilökunnan tai potilasväestön suhteen.
Vuosikurssien ja pienryhmien koot ovat jo nyt saavuttaneet äärirajansa. Itse olin vapaaehtoisena pienryhmäni pulssistatusopetuksessa. Kahdeksan opiskelukaveriani tarttui joka puolelta kiinni ja koittivat tunnustella pulssiani. Kyseinen tilanne oli hieman erikoinen mutta hassu. Kutitti ja nauratti. Ympärillä oli kuitenkin tutut kaverit joita koitin parhaani mukaan neuvoa ja tilanteesta jäi hyvä fiilis. Opetuspotilaiden kanssa on kuitenkin eri tilanne, kun tutkimuksissa saatetaan mennä hyvin intiimeille epämukavuusalueille ja kahdeksan opiskelijaa on tilanteeseen liikaa. Koulutusmääristä päättävien tahojen olisikin syytä muistaa, että potilaskontaktit ja käytännön harjoittelu ovat tärkeä osa ammattiin oppimista. Potilasopetukseen liittyvä resursointi vaatii riittävän potilaspopulaation sekä riittävästi yliopistollisen sairaalan henkilökunnan aikaa ja panostusta. Tälläisen opetuksen järjestäminen muuttuu opiskelijoiden määrän kasvaessa haastavammaksi.
Lääkisopiskelijat ympäri Suomen ovat omilta vaikuttamispaikoiltaan yrittäneet tuoda esille sitä, ettei koulutusmääriä voida kasvattaa ilman resurssien kasvattamista. Välillä tuntuu, että opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan huolet sivuutetaan täysin.
Oulun yliopiston rehtorin suusta sai nyt syksyllä kuulla mainittavan, kuinka Opetus- ja kulttuuriministeriöltä tulee kovaa painetta yliopistolle. Herää kysymys, ovatko yliopistot menettäneet autonomiansa? Kuten ainakin Tartossa opiskelevat kollegat varmasti jo tietävät, sana ”halpa” tarkoittaa viroksi huonoa. Tässä piilee viisaus. Halvalla ei saa hyvää ja laadukasta opetusta, joka valmistaisi opiskelijoita riittävästi lääkärin työhön. Opiskelijoiden siirtyminen työelämään muuttuu raskaammaksi, jos ammattitaitoa ei opeteta riittävästi yliopiston puolella. Tällöin työpaikoilla menee enemmän resursseja nuorten lääkäreiden opettamiseen, mikä on sitten pois potilaiden hoitamisesta ja lisää terveydenhuollon yksiköissä työntekijöiden työmäärää ja uupumista. Hyvillä valmiuksilla varustettu opiskelija pärjää paremmin työelämässä, uupuu epätodennäköisemmin ja pysyy alalla varmemmin.
Peräänkuuluttaisinkin nyt yliopistoilta selkärankaa sille, että huolehdittaisiin riittävästi opetuksen laadusta eikä sokeasti nostettaisi koulutuspaikkojen määrää. Opiskelijoita ja opetushenkilökuntaa tulisi kuulla siinä, minkälaisia tarpeita milläkin koulutusalalla on. Koulutusmäärien nostot vaativat rinnalleen asianmukaiset resurssit.
Anni Vakkuri
LK, Suomen medisiinariliiton hallituksen jäsen
NLY:n tavoitteita peruskoulutuksessa on taata jokaiselle opiskelijalle riittävät mahdollisuudet päästä opettelemaan lääkärille olennaisia taitoja, mikä vaatii sen, että sisäänottomäärät ovat tasapainossa resurssien kanssa. Lääkärikoulutuksen tulee olla laadukasta ja monipuolista.
Ole se muutos, jota lääkärin työ tarvitsee. Anna Lääkäriliiton vaalissa äänesi Nuorelle Lääkärille.
Lue lisää: nly.fi/vaalit
Lue myös: Ulkoistetaanko kandiopetusta työelämään?
Lähteet:
- https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007575423.html
- https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/latvia-nousi-suosituimmaksi-maaksi/?public=f78488e16bdee90c3a27a6549a58bbc9
- https://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/5219/ulkomailla_opiskelevat_2020_paluuaikeet_suomeen_verkkoon.pdf
- https://minedu.fi/koulutusselonteko/korkeakoulut