Sana kollegiaalisuus on lähtöisin antiikin Roomasta, jossa se tarkoitti hallinnon samanarvoisten virkamiesten sopuisaa vastuunjakoa, jottei kukaan yksilö saisi liian suurta valtaa itselleen. Siihen kuului toisen itsenäisyyden ja autonomian kunnioittaminen, mutta samalla luottamus siihen, etteivät toisen tekemiset riko yhteistä sanatonta koodia. Kollegiaalisuus, tuo sanaton koodi, liitetään usein lääkäreiden välisiin kanssakäymisiin. Miten Facebookin Lääkärit-ryhmä edistää lääkäreiden kollegiaalisuutta? Pohdimme tätä terveyskeskuslääkäri, LT, Sirkku Vuorman kanssa, joka perusti ryhmän vuonna 2012 ja vastaanotti viime syksynä Lääkäriliiton kollegiaalisuuspalkinnon sen tiimoilta.
Ryhmä tuli perustetuksi oikeastaan vahingossa. Loin ryhmän ja kutsuin jäseniksi lääkäriystäviäni. Ajattelin, että olisi kiva pohtia ammattiin liittyviä asioita heidän kanssaan. Asetuksissa meni ilmeisesti jokin vikaan, koska joku onnistui liittämään ryhmään myös muita lääkäriystäviä. Ajattelin, että eipä tuosta haittaa ole, muistelee Vuorma ryhmän perustamisen hetkiä.
Nettikeskustelu omilla nimillä mitä moninaisimmista aiheista ei ole lääkäripiirissä uusi ilmiö, sillä Lääkäriliiton Fimnet-palsta on toiminut jo reilun parin vuosikymmenen ajan. Sen aktiivisimmalla keskustelualueella keskustelutaululla on liki 600 000 viestiä.
Olin itsekin aktiivinen Fimnetissä, mutta siellä oli muutama kollega, jotka tuhosivat kaikki keskustelut. Halusin foorumin, jossa aiheet rajataan ammattiaiheisiin ja keskustelun pitää olla asiallista, Vuorma kuvaa ryhmän keskustelun filosofiaa.
Ryhmän ohjeissa todetaankin, ettei mielipiteitä, joita ei kehtaisi sanoa ääneen lääkäripäivien isolla lavalla, kannata sanoa täälläkään.
Keskustelu paljastaa.
Keskustelunavaukset ryhmässä ovat rohkeita ja paljastavia. Mutta palkinnoksi omille pohdinnoilleen saattaa saada jopa tuhansien kommenttien dialogin. Kollegiaalisuuden sanatonta koodia puretaan ja punnitaan jatkuvasti, joten herkkänahkaisuuteen ei parane syyllistyä. Jos oma mielipide tulee lynkatuksi, niin sen saa aina pois sieltä, Vuorma rauhoittelee.
Vaikka lääkärit ovat hyviä keskustelijoita, nettikeskustelun rajoitteet ovat läsnä. Pitäisi osata lukea sopivasti riviltä, mutta myös rivien väleistä.
Joillakin ollut näsäviisastelun tarve on jo laantunut ja yhteinen linja löytynyt paremmin. Keskustelu auttaa puolin ja toisin ymmärtämään toisenlaisia näkökulmia. Ymmärrettävää, että toisinaan menee yli äyräiden. Kirjallinen viestintä antaa aina tulkinnan mahdollisuuden, kun on vain se näppäimistö. Toinen saattaa tulkita sen huutamisena.
Pohdin, onko ryhmä enemmän kollegakunnan kollektiivisen ymmärryksen tarjoava ”painekattila” vai voisiko sydämensä avaaminen jopa haavoittaa kollegiaalisuutta?
Vaikea nähdä, että asiallinen keskustelu olisi negatiivista.
Epäkohdista saa puhua, mutta hengen on oltava rakentava. Ei saa haukkua kollegaa, toimipistettä tai toimintasektoria, summaa Vuorma. Keskustelun on pyrittävä viemään käsiteltävää asiaa eteenpäin.
On erinomaisen hienoa, että kollegakunta voi tällä tavoin kokoontua saman leiritulen äärelle keskustelemaan vaikeistakin asioista. Järjestöaktiivini näkee tässä myös paljon potentiaalia vaikuttamiselle, ja pohdinkin ryhmän suhdetta lääkärijärjestöihin. Aktiivinen jäsenistö on nimittäin jotain, mistä jokainen lääkärijärjestö haaveilee. Ryhmän keskustelusta voisi helposti poimia ainakin ajankohtaisia virtauksia tai toisaalta herätellä keskustelua valittujen aiheiden ympärillä.
Vuorma kertoo, että lääkärijärjestöistä on lähestytty häntä myös virallisemmin ja pyydetty lupaa ryhmän keskustelujen seuraamiseen. Tätä ei ole hellinnyt. Ryhmä on vain lääkäreille ja epävirallinen. Toki mikään ei estä järjestöjen kollegoita osallistumasta aktiivisesti keskusteluun, Vuorma muistuttaa. Näin myös järjestöjen nokkahenkilöt ovat enemmän ja vähemmän tehneet.
Maailma paranee yksi keskustelu kerrallaan.
Se, että ryhmässä vaihdetaan ajatuksia niin aktiivisesti, kertoo kollegiaalisuuden tunteesta. Tiedetään, että oma viiteryhmä on siellä olemassa. Monet ovat sanoneet, että Facebookin mielenkiintoisimmat keskustelut ovat lääkäriryhmissä. Näissä syntyy oikeita keskusteluita, kun yleensä vain päivitetään kuulumisia.
Lääkäreillä on paljon keskusteltavaa ja miksei olisi, onhan työ ja arki monelta suunnalta voimakkaassa muutoksessa. Monimutkaistuvassa ja monikasvoistuvassa terveydenhuollossa kollegiaalisuudelle on suuri tarve. Vaikka sanatonta koodia voidaan päivittää, sitä ei saa unohtaa.
On virkistävää, kun joku kirjoittaa jonkin havainnon ympäriltä, jonka voi täysin allekirjoittaa. Oman kokemusmaailman jakaminen kollegan kanssa on tärkeä osa kollegiaalisuutta ja ehtona yhteisten päämäärien tavoittelulle.
Mutta miten tavoittaa se ydin, johon koko kollegakunta voi sitoutua vai onko se edes mielekäs tavoite?
Lääkärin työ on toimia potilaan parhaaksi. Toisaalta lääkärikoulutuksen saaneita on myös paljon muilla aloilla, joiden ydintehtävä ei olekaan potilastyö. Voihan jonkun lääkärin työ olla jopa ristiriidassa potilastyön kanssa.
Tässä riittääkin pureskeltavaa.
Palaan vielä kollegiaalisuuspalkintoon. Vuorma tähdentää, ettei tunnustus tullut pelkästään ryhmästä vaan siitä, että ryhmässä on ylläpidetty kollegiaalisuuden teemaa ja edistetty sitä. Keskustelussa on toistuvasti muistutettu kollegiaalisuudesta.
Mitä tämä tarkoittaa?
Ihan yksinkertaisesti normaaleja käyttäytymissääntöjä ja suhtautumista toiseen tietynlaisella kunnioituksella.
Sirkku Vuorma
LT, Terveyskeskuslääkäri