Esa Jämsenin, ura geriatrian parissa on edennyt vauhdilla. Hänet valittiin noin vuosi sitten Helsingin yliopiston geriatrian professoriksi. Helsinkiin Jämsen siirtyi Tampereelta, jossa hän toimi geriatrian tenure track -professorina noin kolmen vuoden ajan. Hän on valmistunut Tampereelta lääketieteen lisensiaatiksi ja tohtoriksi keväällä 2009 sekä myöhemmin myös geriatrian erikoislääkäriksi. Helsingin yliopistoon hän intoutui hakemaan professori Timo Strandbergin jäätyä eläkkeelle, ja tähän myös kollegat kannustivat.
Jämsenin suuntautuminen geriatriaan ei ollut heti selvää opintojen alkuvaiheessa, vaan hän päätyi ensin tekemään tutkimusta ortopedialle: aluksi syventävän tutkielman ja sitten myös väitöskirjan. Ajatus geriatriaan erikoistumisesta nousi esiin vasta myöhemmässä vaiheessa opintoja. Väitöskirjan aihe liittyi tekonivelkirurgiaan, jonka parissa oli mahdollista jatkaa myös geriatrista tutkimusta.
Lopulta ajatus geriatriaan erikoistumisesta syntyi poissulkutaktiikalla. Jämsen kävi opiskeluaikana erikoislääkärikoulutuksen opinto-oppaan läpi yliviivaamalla: ”Sieltä jäi muistaakseni sisätaudit, fysiatria ja geriatria jäljelle.”
Toisena alavalintaan vaikuttaneena tekijänä hän nostaa esille ensimmäinen työpaikan lääkärinsijaisena geriatrisella lonkkamurtumakuntoutusosastolla Tampereella. ”Jotenkin se osui. Varsinkin siinä vaiheessa perhetilanne oli sellainen, että sisätautierikoistuminen runkoineen ja päivystämisineen ei olisi ollut helppoa”, hän muistelee.
Geriatrian hyvänä puolena hän nostaa alan esille monipuolisuuden.
Geriatrian hyvänä puolena hän nostaa alan esille monipuolisuuden. Geriatriaan sisältyy esimerkiksi paljon sisätauteja, neurologiaa, psykiatriaa sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. ”Suosikkiaiheistani aika hyvä yhdistelmä. Myös lääkelistojen läpikäyminen on ollut yksi suosikkiasioistani alusta lähtien. Se väistämättä liittyy tähän alaan”, hän kertoo.
Kun absoluuttisia totuuksia on vähemmän ja ymmärtää, mitä tekee, voi asioita tehdä perustellusti eri tavoin.
”Riittävä moninaisuus ja riittävästi haastetta. Kun absoluuttisia totuuksia on vähemmän ja ymmärtää, mitä tekee, voi asioita tehdä perustellusti eri tavoin. Sitä kautta tulee myös vaihtelua siihen, ettei kaikkia potilaita voi laittaa samaan putkeen”, Jämsen kuvailee geriatrian muita hyviä puolia.
Tutkimuksesta Jämsen kertoo olleensa kiinnostunut aina. Syventävän tutkielman tekemisen jälkeen hänestä tuntui siltä, että aiheesta voisi jatkaa pidemmällekin, kun siihen oli päässyt sisälle. Sen seurauksena hän päätyi tekemään väitöskirjaa. Väitöskirjassa aiheena oli tekonivelinfektioiden riskitekijät, ja väitöksen jälkeen hän on jatkanut tutkimusta aiheen parissa ikääntyneiden tekonivelleikkausten näkökulmasta. Hän on tutkinut esimerkiksi tekonivelleikkausten tuloksia iäkkäillä ja muistisairauden vaikutusta hoidon tuloksiin.
Akuuttigeriatria ja vanhusten suunnittelematon sairaalahoito ovat toinen kokonaisuus, jonka saralla Jämsen tekee tutkimusta. Siihen liittyen myös lääkeasiat, kuten iäkkäillä vältettävät lääkkeet, lääkehaittariskit ja kaatumisriskiä lisäävät lääkkeet ovat tulleet tutkimukseen rinnalle.
Tutkimusyhteistyö etenkin kirurgien kanssa on ollut merkittävässä osassa Jämsenin uralla.
Tutkimusyhteistyö etenkin kirurgien kanssa on ollut merkittävässä osassa Jämsenin uralla. Ortopedian lisäksi yhteistyötä on ollut esimerkiksi iäkkäiden syöpäkirurgian ja muun gastrokirugian kanssa. Jämsen on toiminut mielellään geriatriasiantuntijana, kun kirurgit ovat olleet kiinnostuneita ikääntyneistä ihmisistä. Hän kokee, että yhteistyöprojektit ovat hyviä tilaisuuksia, joissa voi vaikuttaa laajasti. Niissä pääsee opettamaan tiimiä ja voi tuoda esille näkökulmia, joita siellä ei välttämättä muuten tulisi ajatelleeksi.
”Pelkistäen, katsokaa, minkä kuntoinen 85-vuotias on ennen leikkausta, vaikka Clinical Frailty Scalella tai vastaavalla karkeallakin mittarilla”, hän mainitsee esimerkkinä kirurgeille.
Aikanaan Tampereen alueella ei ollut juurikaan tutkimusta tekeviä tohtoritasoisia geriatreja Jämsenin lisäksi, ja siksi hän koki osittain myös velvollisuudekseen lähteä mukaan tutkimusprojekteihin, joissa tarvittiin geriatria. Nykyään on myös muita eikä hän lähde enää aivan kaikkiin projekteihin mukaan. ”Olen jossain määrin oppinut sanomaan ei ja säätelemään sitä, kuinka paljon mihinkin asiaan sekaantuu.”
Geriatrian ja geriatrien tulevaisuus
Kysyttäessä, miltä näyttää geriatrian tulevaisuus, Jämsen viittaa vasta ilmestyneeseen raporttiin erikoislääkärikoulutuksen tarpeesta vuoteen 2035 mennessä. Raportissa geriatria mainitaan alana, jossa erikoislääkärien määrä on kasvanut selkeästi: yli 70 % vuosien 2010–2020 aikana. Tällä hetkellä geriatreja on Suomessa noin 340, mutta tarvearvion mukaan väestön vanhenemisen takia geriatreja tarvittaisiin vuonna 2035 noin 500. Tämä edellyttäisi geriatrien määrän merkittävää kasvua, jonka saavuttamiseksi vuosittainen koulutustarve on noin 20 geriatria. Vaikka tavoite toteutuisikin, suhteutettuna yli 75-vuotiaiden määrään geriatreja olisi kuitenkin vuonna 2035 vähemmän kuin tällä hetkellä.
”Ei ole realistista, että saataisiin koko tarvetta täytettyä. Sen takia täytyy opettaa geriatriaan liittyviä asioita myös muille, jotta asiat tulee hoidettua eikä geriatria tarvitse joka paikkaan. Geriatrien täytyy miettiä, minne heidän kannattaa sijoittua”, Jämsen arvioi.
Jämsenin mielestä geriatrian fokusta olisi syytä siirtää varhaisempaan ja akuutimpaan suuntaan.
Ikääntyneiden palvelut ovat laaja kenttä, ja geriatreja tarvitaan monissa erilaisissa paikoissa. Suomessa geriatrit ovat perinteisesti olleet perusterveydenhuollossa ja hoivakotimaailmassa. Jämsenin mielestä geriatrian fokusta olisi syytä siirtää varhaisempaan ja akuutimpaan suuntaan.
Tiedetään, että esimerkiksi lonkkamurtumakuntoutus geriatrisella osastolla parantaa hoitotuloksia, ennustetta ja lyhentää hoitoaikaa
”On tiettyjä tehtäviä, joissa tulisi olla geriatri, kuten esimerkiksi geriatrian konsultti yliopisto- tai keskussairaalassa. Tiedetään, että esimerkiksi lonkkamurtumakuntoutus geriatrisella osastolla parantaa hoitotuloksia, ennustetta ja lyhentää hoitoaikaa. Samoin akuutin sairaalahoidon yhteydessä, subakuutissa vaiheessa, tulokset ovat parempia, jos geriatri on käytettävissä. Esimerkiksi päivystysosastoilla pitäisi olla geriatreja tekemässä geriatrin töitä”, Jämsen täydentää.
Monissa paikoissa, joissa hoidetaan vanhuspotilaita, voisi riittää, että geriatri olisi saatavilla. Esimerkiksi terveyskeskusosastoilla ja hoivakodeissa geriatri voisi Jämsenin mukaan olla johtamassa toimintaa ja konsultoitavissa. Perustoimintaa puolestaan voisivat hoitaa muutkin lääkärit.
Toistaiseksi kuitenkin esimerkiksi geriatrit akuuttiosastoilla ovat vasta tuloillaan. Jämsen huomauttaa, että laajempi muutos vaatii myös ajatusmaailman muutosta esimerkiksi sen suhteen, kuinka erikoisalaleimattuja päivystysosastot ovat vai voisiko päivystysosastoilla olla töissä useamman erikoisalan lääkäreitä. Tämän lisäksi sairaalatyöstä kiinnostuneita geriatreja tarvitaan lisää. Jämsen uskoo, että tämänkaltaiset työnkuvat voisivat osaltaan myös lisätä geriatrian houkuttelevuutta.
Miksi vanhukset päätyvät päivystykseen?
Vanhukset kuormittavat enenevissä määrin päivystyspisteitä, ja asian syistä ja ratkaisuista on paljon erilaisia näkemyksiä. Mikä on geriatrian professorin näkemys asiasta?
Ei kai päivystys ole nuoria ja terveitä ihmisiä varten?
”Väestörakenne on sellainen, että päivystyksissä on paljon vanhoja ihmisiä ja määrä tulee vielä kasvamaan. Ei kai päivystys ole nuoria ja terveitä ihmisiä varten? Ymmärrän kuitenkin päivystyksessä toimivien kollegoiden tuskan, kun he näkevät paljon asioita, jotka ovat pielessä, ilman mahdollisuutta tehdä niille jotain. Potilaan asioista jonkinlainen siivu olisi paremmin hoidettavissa muualla”, Jämsen vastaa.
Hoitoketjun ongelmat osaltaan vaikuttavat siihen, että iäkkäitä päätyy päivystyksiin. Jämsen huomauttaa, että isolla osalla yleistilan laskun vuoksi hoitoon tulevista potilaista on akuutteja, viimeistään seuraavana päivänä, puuttumista vaativia asioita. Esimerkiksi kotihoidon lääkärikonsultaatiomahdollisuuksien parantaminen ja parempi mahdollisuus puuttua akuuttitilanteisiin voisi kuitenkin auttaa välttämään osan päivystyskäynneistä.
”Esimerkiksi Espoossa on liikkuva sairaala, jolla voidaan hoitaa hoivakodissa asuvia niin, että viedään nesteet tai iv-antibiootti sinne ilman, että tarvitsee tuoda ihmistä päivystykseen. Toinen tärkeä asia on, että jos potilaan kunto alkaa mennä huonommaksi, joku miettii sitä asiaa huomenna eikä niin, että kuluu viisi päivää ja sitten potilas on päivystyksessä”, Jämsen täydentää.
Jämsen painottaa varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Hänen mielestään olisi myös paljon tehtävää siinä, etteivät potilaat päätyisi niin huonokuntoisiksi ja päivystykseen. ”Hoivakodeista ja niiden henkilöstömitoituksesta puhutaan paljon. Jos sinne vedetään kaikki resurssit, niin sitten joukko päätyy sinne kasvavalla tahdilla sen sijaan, että me voisimme estää ympärivuorokautisen hoidon tarvetta.”
Kuinka tukea iäkkäiden terveyttä?
Millaisilla toimilla voitaisiin edistää iäkkäiden pärjäämistä kotona? Jämsen nostaa esille yhtenä asiana terveydenhuollon ammattilaisten geriatrisen osaamisen edistämisen. Parantamisen varaa olisi kaikissa ammattiryhmissä.
”Paljon on asioita, joissa geriatri näkee puuttumisen paikkoja, mutta mitään ei tehdä, vaan katsellaan ja tilanne menee huonommaksi. Osa on ymmärtämättömyyttä tai sitä, ettei tunnisteta ongelmia”, Jämsen kertoo.
Toinen ongelma kuntoutuksen laiminlyönti. Jämsenin mukaan iso osa potilaista tarvitsisi kuntoutusta sairaalahoitojakson jälkeen. Potilaan lihasvoimien kehittämisen tarve ei välttämättä näy päällepäin, mutta sen voin havaita esimerkiksi tuolilta ylösnousuajan tai kävelynopeuden hidastumisena.
”Jos alaraajojen lihasvoimia ei ole ja tulee huonompi päivä, niin ei pääse nousemaan tuolilta ylös. Eihän silloin pärjää kotona. Siihen me voimme vaikuttaa. Miten se järjestetään, on hyvä kysymys”, Jämsen huomauttaa.
Jämsen kaipaisi kansanvalistusta, jotta ikääntyneet ja heidän läheisensä ymmärtäisivät lihasvoimien ja kuntoutuksen merkityksen.
Jämsen kaipaisi kansanvalistusta, jotta ikääntyneet ja heidän läheisensä ymmärtäisivät lihasvoimien ja kuntoutuksen merkityksen. Lihasvoimaharjoittelun aloittaminen voi kuulostaa kohtalaisen isolta askeleelta kahdeksankymmentävuotiaalle ja läheisetkin saattavat toppuutella. Sairaalaympäristössä vuodelevossa lihasvoimia menettää nopeasti.
”Kaikki ovat tottuneet siihen, että pitää levätä, kun on sairas, mutta vanhukselle se on vaarallista. Täytyisi saada myös läheiset osaltaan auttamaan ja kannustamaan liikkeelle tai ainakin välttämään passaamista, koska se aiheuttaa enemmän vahinkoa”, Jämsen sanoo.
Mitkä sitten ovat asioita, jotka menevät lääkäreiltä ohi iäkkäiden potilaiden kanssa? Jämsenin mukaan kolme tyypillistä tällaista asiaa ovat masennus, vajaaravitsemus sekä sarkopenia ja gerastenia.
Geriatrin työn suolaa on se, että löytää asioita, joihin voi vaikuttaa.
”Masennus voi olla somaattisesti eri tavoin oirehtivaa eikä sitä ole välttämättä tunnistettu. Sarkopenia puolestaan ei tule näkyväksi, jos sitä ei testata. Jos testattaisiin, voitaisiin havaita, mistä on kyse ja miettiä, mitä tehdä”, hän kuvailee. ”Geriatrin työn suolaa on se, että löytää asioita, joihin voi vaikuttaa. Asiat saavat selityksen ja niille päästään tekemään jotakin.”
Jämsen kertoo, että vajaaravitsemusta ei aina osata huomioida riittävästi toimenpiteiden yhteydessä yliopistosairaaloissa. ”Turhauttavaa on, että tehdään raskasta, kallista ja hienoa kirurgiaa, mutta kukaan ei tule miettineeksi, onko potilaan ravitsemustila sellainen, että hän toipuu.”
Geriatrin läsnäolosta kirurgisilla osastoilla on positiivisia kokemuksia esimerkiksi Töölön sairaalassa Helsingissä ja Taysin kirurgisilla osastoilla.
Geriatrin läsnäolosta kirurgisilla osastoilla on positiivisia kokemuksia esimerkiksi Töölön sairaalassa Helsingissä ja Taysin kirurgisilla osastoilla. Jämsenin mukaan geriatri on ollut tervetullut mukaan haastavien potilaiden hoitoon, eikä ole yllättävää, että hoitotulokset ovat parempia, kun kirurgit ja geriatrit hoitavat kumpikin potilaasta ne asiat, jotka parhaiten osaavat.
Vinkkejä nuorille lääkäreille
Geriatriset potilaat voivat olla monimutkaisia, eikä aina ole selkeää, mistä kannattaa aloittaa. Jämsen neuvoo, että kannattaa käydä systemaattisesti läpi tietyt asiat, kuten mistä potilas tulee ja mikä on potilaan toimintakyky ja kognitio. Myös deliriumin mahdollisuus sekä aiemmin esiin nostetut masennus, vajaaravitsemus ja sarkopenia on tärkeää huomioida.
”Vanhuspotilas saattaa olla vyyhti, josta ei saa otetta. Kun katsoo tilannetta systemaattisesti, todennäköisesti löytyy kuitenkin jotain, mistä saa kiinni. Karkea geriatrinen arviointi auttaa siinä”, Jämsen tiivistää.
Pelkästään sillä, että tunnistaa asioita, on merkitystä.
Välillä saattaa myös tuntua, että asioita, joihin pitää puuttua, on liikaa. Jämsen huomauttaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä kerralla tai itse. ”Pelkästään sillä, että tunnistaa asioita, on merkitystä. Kaikkea ei tarvitse itse ratkaista, kunhan saa ohjattua potilaan jonnekin muualle. Esimerkiksi päivystys on paikka, jossa on kiire, mutta osastolla on enemmän aikaa. Kaikki asiat eivät aina selviä ensi tilanteessa.”
Lopuksi Jämsen haluaa muistuttaa, että lääketieteen perusopintojen aikana lähtökohtaisesti tarjotaan uusin ja paras tieto, minkä takia nuorilla lääkäreillä ja kandeilla voi olla parempaa tietoa kuin kentällä. ”On esimerkiksi paljon ihmisiä, jotka määräävät virtsatieinfektioon antibioottia, vaikka potilaalla ei olisi oireita. Sellaisiin juttuihin ei pidä lähteä mukaan. Kaikki vanhat koirat eivät opi uusia temppuja, mutta itse ei kannata tehdä niin. Levittäkää ilosanomaa.”
Teksti: Anssi Mykkänen
Kuvat: Taavi Kaartinen
