Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan tekoälystä ja mainitsee tekoälyn tulevan paremmaksi tekemään diagnooseja kuin lääkärin, käyttäen hyväksi bayesilaista todennäköisyyslaskentaa ja oppimalla lääkäreiltä. Kirjoituksessa pohditaan töitä, joita tekoäly tulee korvaamaan, lääkärin ja juristin työt esimerkkinä mainiten.
Ruokakunnassamme aihe saikin kaksi lääkäriä pohtimaan, mitä oikeastaan on lääkärin työ. Miksi ajattelemme, että se on niin korvaamatonta? Lääkärin työssä on useita osa-alueita, jotka tyypillisimmin jaetaan osiin diagnostiikka, hoito sekä tieteen teko. Tekoälyllä on, ja tulee olemaan varmasti keskeinen osa diagnostiikassa ja varmasti se osaa ehdottaa hoitojakin, mutta onko siinä kaikki?
Lääkärin työ on paljon muutakin. Keskusteluja potilaiden ja omaisten kanssa, pienten nyanssien huomaamista, habituksen arviointia. Huomaatko sinäkin kadulla ihmisten joukosta vieroitusoireisen, bulimikon hampaat, kaupan kassan viiltelyarvet, tai lapsen jolla on vuorovaikutusongelmia? Osaatko työssä havaita, kun potilas ei puhu totta, kun perheen väliset suhteet ovat pielessä, kun tilanteessa on jotakin kummallista. On vaikea kuvitella, miten tekoälylle opetetaan tämä, ihmisen lukemisen ja tuntemisen taito.
Iso osa lääkärin työtä on myös potilaan motivoiminen. Potilas tekee suuren osan hoidostaan itse, eikä potilaan roolia missään nimessä sovi vähätellä. Ilman potilaan omaa halua parantua hän harvemmin niin tekee. Vaikka tekoäly osaisi hakea youtubesta kaikkein parhaan motivaatiopuheen, miten se osaa sovittaa sen potilaan elämäntilanteeseen, hänen persoonaansa ja elämäntilanteeseensa? Esimerkiksi sairaalloisen lihavalle perheelliselle 40-vuotiaalle miehelle tulisi varmasti pidettyä hieman erilainen puhe kuin sinkkumiehelle.
Lisäksi lääkärillä pitää olla pelisilmää: Joskus potilaan hoitoa toteutetaan osissa: On helpompi saada aikaan yksi pieni muutos kerrallaan kuin saada aikaan vastareaktio liian voimakkailla muutosehdotuksilla. Joskus pitää myös osata odottaa tai hyväksyä vaihtoehto, että potilas ei haluakaan hoitoa. Miten tekoäly hoitaa nämä tilanteet, vai onko sairaanhoitaja-paralla jatkossa varsin suuret saappaat?
Kolmas keskeinen asia on tieteen teko. Lääkärin tulee kehittää hoitoja ja diagnostiikkaa koko ajan, etsiä uutta ja luoda sekä kyseenalaistaa nykyisiä toimintamalleja. Uteliaisuus ja harkittu riskinotto niin arkipäivän hoitotilanteissa kuin uusien hoitojen luomisessa kuuluvat keskeisesti jokaisen lääkärin työhön ja niin vaikeaa algoritmiä on mahdoton kuvitella tekoälyn oivaltavan, vaikka se varmasti viisas tulevaisuudessa onkin.
Jos tulevaisuudessa tekoäly korvaa lääkärin työtä sairaanhoitajan avustuksella, ottaako hoidosta vastuun sairaanhoitaja, robotin valmistanut firma vai kenties potilas itse?
Parinkymmenen vuoden päästä näille näkemyksille voidaan naureskella: vähänpä silloin tiedettiin. Tämänhetkisen tiedon ja kokemuksen valossa näyttää kuitenkin siltä, että lääkärille on jatkossakin paikkansa.
Tässä tekstissä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Katsoen asiaa tässä valossa ei voi kuin nostaa hattua tulevaisuuden lääkäreitä kouluttaville. Ei ole helppo tehtävä ennustaa tulevaisuutta. Onneksi lääketieteen koulutukseen panostetaan ja sitä kehitetään jatkuvasti. Tänä vuonna uusimpia tuulia koulutuksesta haistellaan Helsingissä AMEE-konferenssissa elokuun lopulla. Konferenssiin kokoontuu lähes 4000 lääketieteen koulutuksen ammattilaista. Tuosta joukosta lähes 400 on suomalaisia. https://amee.org/conferences/amee-2017
Laura Seppälä
Kirjoittaja on NLY:n koulutusvaliokunnan ja AMEE Local Organizing Committeen jäsen