Lääkiksessä jaetaan tunnetun suomalaisen lääkefirman sponsoroima stetoskooppi jokaiselle opintonsa aloittaneelle lääketieteen ylioppilaalle jo ensimmäisenä syksynä. Viimeistään kevään koittaessa otetaan haparoivat ensiaskeleet kohti potilaiden tutkimista. Klinikkaan siirryttäessä nämä lääkefirmalta saadut stetoskoopit ovat vaihtuneet sateenkaaren väreissä loistaviin, toinen toistaan hienompiin Littmannin cardio 3 -stetareihin. Tällöin sydämestä pitäisikin jo kuulla lisälyöntejä, sivuääniä ja galoppeja. Suurin osa kandeista nyökyttelee ryhmäopetusten auskultaatioharjoituksissa tietäväisen näköisinä, mutta varmasti yksi jos toinenkin miettii mielessään, mitäköhän sieltä nyt oikeasti kuului. Minä ainakin mietin.
Uran edetessä ja sydämiä auskultoidessa jokainen lääkäri varmasti oppii erottamaan graavin sivuäänen, selkeän eteisvärinän ja ehkä jopa ”Kentucky” ja ”Tennessee” osuvat joskus korviin. Tarkalla auskultaatiolla voi löytää oireettoman eteisvärinän tai huomaamatta jääneen sydämen väliseinän aukon, joilla molemmilla voi olla jopa potilaan elinajanennusteeseen keskeinen merkitys. Mutta jääkö meiltä silti jotain kuulematta?
Sain jo pikkutyttönä viisaalta äidiltäni neuvon: kuuntele sydäntäsi, se kyllä kertoo miten pitää toimia. Lääkiksessä ja vielä työelämässäkin olen kovasti keskittynyt kuuntelemaan sivuääniä ja bongaamaan oireettomia flimmereitä. Kuitenkaan yhdelläkään sivuäänellä tai galopilla ei yksinään tehdä diagnoosia. Lääkiksessä kyllästymiseen asti toistettu mantra – ”anamneesi on tärkein osa diagnoosia” – taitaa sittenkin pitää paikkansa. Ei vain mekaaninen suljettujen kysymysten tulva, vaan se, mitä potilaalla oikeasti on sydämellään, siellä syvässä sydämessä. Markkinoiden parasta stetoskooppia arvokkaampaa onkin rauhallinen mieli ja kuulevat korvat, jotta voimme oikeasti kuulla mitä potilaan sydän kertoo ja päätellä kuinka toimia.
Lääkäri joka kuuntelee ja kuulee potilaan sydäntä sekä stetoskoopilla, että rauhallisin mielin ja kuulevin korvin, pystyy tarjoamaan potilaalle diagnoosin lisäksi turvallisuuden tunnetta, ymmärrystä ja kokemuksen, siitä että potilaan ongelma otetaan vakavasti. Tällainen lääkäri on ainakin minun mielestäni hyvä lääkäri. Jotta hyvänä, tai edes kohtalaisen hyvänä, lääkärinä jaksaa työskennellä 40 (tai 50, jos eläkeiät jatkavat nousuaan) vuotta, täytyy lääkärin muistaa kuunnella myös ikiomaa sydäntään tarpeeksi usein. Onko perhe, uni, liikunta, ystävät tai oma vapaa-aika jääneet paitsioon? Kunhan vain pysähtyy kuuntelemaan, niin sydän kyllä kertoo mitä pitää tehdä. Kannustakin nyt jokaista pysähtymään hetkeksi ja kuuntelemaan mitä sydän sanoo.
Enni Sanmark
Erikoistuva lääkäri, joka ei meinaa aina muistaa pysähtyä kuuntelemaan potilaiden saatikka omaa sydäntään kunnolla.