Kysyimme nuorilta lääkäreiltä, miltä poikkeuksellinen alkukevät heidän näkökulmastaan näytti. Jutun haastattelut on tehty vappuviikolla 2020.
Jere Reijula, erikoistuva lääkäri
Meilahden keuhko-osasto, Helsinki
“Epidemian alku oli aika pelottava. Nähtiin mediasta Italian ja Kiinan tilannetta ja odotettiin, että jotain tapahtuisi. Sitten tulivat ensimmäiset potilaat ja hyvin nopeasti isompi potilasmäärä ja osastot täyttyivät. Muutama ensimmäinen päivä oli totuttelua. Se oli masentavaakin aikaa, koska potilaat menivät aluksi huonommaksi. Pelättiin, että ne uhkakuvat, joita oli maailmalta nähty, toteutuisivat Suomessakin.
Nopeasti alettiin kuitenkin oppia taudista ja nähdä, miten se käyttäytyy. Etukäteen valmistellut prosessit hioutuivat. Siitä lähtien työ on ollut oikeastaan melko tavallista. Potilaita on tullut paljon. Teholle on menty, sieltä on tultu takaisin ja toivuttu. Totta kai on valitettavasti niitä, jotka ovat menehtyneet tautiin tai menneet hyvin huonoksi, mutta he ovat kuitenkin onneksi vähemmistö. On henkisesti paljon helpompi mennä töihin, kun näkee, että selvä enemmistö toipuu.
Meillä oli varauduttu hyvin. Missään vaiheessa ei ole ollut lähelläkään sellainen tilanne, kuin miltä Italiassa alussa näytti, eli että oltaisiin käytävillä hoidettu potilaita. Vaikka on ollut vähän tavallista enemmän kiirettä, niin työ on koko ajan ollut hallittua.
Kun suomalaiset alkoivat noudattaa hallituksen ohjeistuksia, potilasmäärät alkoivat vähentyä. Tällä hetkellä (29.4.) on suvantovaihe. Hieman on jo palautettu elektiivistä toimintaakin. Toki on edelleen varauduttu sen varalta, että todennäköisesti tautihuippu on vasta edessäpäin. On hienoa, että prosessit on nyt saatu hiottua rauhassa kuntoon.
Ehkä eniten on toistaiseksi yllättänyt juuri se, miten tilanne Suomessa pysyi niin hyvin hallinnassa alkuvaiheessa. Se on tärkeää myös siksi, että tiede kehittyy jatkuvasti ja saadaan uusia keinoja, joilla tilannetta voidaan myöhemmin hallita. Hyvällä tavalla on lisäksi yllättänyt se, miten ihmiset ovat tehneet yhteistyötä alusta asti. Ei tullut paniikinomaista vastakkainasettelua, vaan kaikki alkoivat puhaltaa yhteen hiileen.
Toisaalta on yllättänyt, miten terveetkin ihmiset voivat mennä huonoksi, ja se, miten moni osasto voi olla täynnä pelkästään yhtä tautia, vaikka Suomessa luvut ovatkin toistaiseksi pysyneet maltillisina.
Koronaepäilyjen suuri määrä on ollut haaste. Hyvin laaja-alaisesti eri aloilta tulee konsultaatioita, että voiko tämä olla korona. Miten tunnistaa tavalliset flunssat ja kuumetaudit, kun tiedetään, että laboratoriokokeet eivät ole sataprosenttisia?
Haaste voi olla myös ehtiä sisäistää kaikki välttämättömät, mutta lukuisat ohjeet, jotka päivittyvät koko ajan. Erikoistuvana lääkärinä täytyy lisäksi huolehtia siitä, ettei erikoistuminen kavennu liikaa, jos tilanne pitkittyy. Tämä on onneksi järjesteltävissä ja toisaalta pääsemme oppimaan tällaisesta poikkeustilanteesta.
Lisäksi tilanteessa painavat yhteiskunnan siviilipuolen kohtaamat haasteet. Terveydenhuoltoalalla on pääosin onneksi töitä, mutta onhan tämä ihan hemmetin kova paikka niin monelle terveydenhuoltoalan ulkopuoliselle ihmiselle. Myös terveydenhuoltoalalla tiedetään, että tulee väistämättä haasteita syksyllä, koska elektiivistä toimintaa on nyt jouduttu vähentämään.
Tukea jaksamiseen on ollut tarjolla, mutta paras apu on ollut se, että kaikki ovat samassa veneessä. Puhutaan asioista ja nähdään, että joukolla selvitään. Ainakin toistaiseksi on ollut helppo lähteä töihin. Yhdessä tekemisen meininki on vahvistunut, ja työn tärkeyden on tuntenut ehkä vielä aiempaa enemmän.”
Leo Meriranta, LL
Laakson ”koronaterveysasema”, Helsinki
”Laaksossa tehdään töitä aamu- ja iltavuoroissa. Päivät täyttyvät infektiopotilaiden tk-päivystystason ongelmien selvittelyistä. Koska pienikin Covid19-mahdollisuus on syy ohjata potilas meille, näkee päivisin myös muitakin kuin flunssapotilaita. Toisaalta meille tulee lääkärin arvioon myös paljon Covid19-varmennettuja potilaita , jotka tarvitsevat toisinaan välittömästi sairaalahoitoa. Jokaiseen työpäivään kuluu lisäksi edellisen vuoron potilaiden tutkimusten – erityisesti koronatestien – läpikäyminen ja kommunikointi potilaille sekä epidemiologiseen yksikköön.
Infektioasema perustettiin pikavauhtia ja aluksi toimintatavat muokkautuivat sitä mukaa, kun kehitettävää tai puutteita huomattiin. Esimerkiksi aivan aluksi meillä ei ollut saatavilla röntgeniä tai ekg:tä. Nämä kaikki saatiin nopeasti pystytettyä, ja nykyään meillä on käytettävissä kattavasti vierianalytiikkaa päätöksenteon tueksi. Kaiken kaikkiaan infektioasematoiminnan sisäänajo sujui mielestäni yllättävän hyvin.
Toimintakäytännöt ovat muovautuneet epidemian vaiheiden mukana. Päivittyvä tieto taudista muuttaa myös toimintamallejamme suoraan. Meillä on esimerkiksi alettu antaa riskipotilaiden pistosopetusta tukosprofylaksiaa varten heti, kun tieto tukosriskeistä kävi ilmi. Resursointi on ollut riittävää ja tunnelma töissä on ollut rauhallinen ja hyvä.
Meillä on hyvä työyhteisö, jonka kanssa pidämme case-meetingejä, käymme läpi Covid-taudin päivittyvää tietoa ja kevennämme tunnelmaa. Poikkeusaikojen poikimien ongelmatilanteiden ratkomiseenkin on saanut hyvin vertaistukea.
Tulevaisuudessa on jännä nähdä, osaavatko ihmiset pelätä tautia enää, jos/kun toinen aalto tulee. En usko, että itse kättelen ketään vähään aikaan.”
Juuso Rusanen, LL
Tekee tutkimusta Helsingin yliopiston virologian osastolla
”Olen väitöskirjaprojektissani kehittänyt uudenlaisia nopeita menetelmiä vasta-aineiden määrittämiseen potilasnäytteistä. Aiemmat julkaisuni käsittelevät näiden soveltamista myyräkuumeen ja keliakian diagnostiikkaan. Tältä pohjalta oli luontevaa pyrkiä soveltamaan uusia menetelmiämme SARS-CoV-2:n vasta-ainediagnostiikkaan.
Tavoitteenamme on vasta-ainetesti, joka olisi nopeampi ja yksinkertaisempi kuin nykyiset keskuslaboratoriotestit, mutta luotettavampi kuin nykyiset pikatestit.
Saamme toivottavasti menetelmän ensi version pystyyn siten, että pääsisimme testaamaan näytteitä toukokuun aikana. Jos menetelmä näyttää näissä testeissä soveltuvan virukselle, tarvinnee sitä vielä hioa ennen kuin arvioidaan testin herkkyyttä ja tarkkuutta suuremmalla näytepaneelilla. Parhaassa tapauksessa testi toimii ensi yrityksellä, jolloin se voisi olla teknisesti valmis alle kuukaudessa, tai sitten sitä ei saada lainkaan toimimaan. Jos testistä saadaan hyvä, markkinoille tuonti vie lisäksi aikansa.
Kiirettä on ollut jonkin verran enemmän kuin normaalisti. Toisaalta aikaa on myös vapautunut laboratoriotyöskentelyyn esimerkiksi konferenssien peruuntumisen vuoksi. Osa käynnissä olleista tutkimusprojekteista on tauotettu tai niiden eteneminen on selvästi hidastunut samalla, kun koronaan liittyviä projekteja on priorisoitu.
On innostavaa päästä soveltamaan menetelmiämme ajankohtaiseen ongelmaan. Sitäkin enemmän tilanne rohkaisee pitkäjänteisempään työhön yhä parempien menetelmien kehittämiseksi. Näkisin tutkimuksemme suurimman vaikuttavuuden tulevan todennäköisemmin tämän pohjatyön kautta pidemmällä aikavälillä. Nyt todella nopeasti pystyyn saatujen testien osalta tällainen pohjatyö on tehty vuosikymmeniä sitten.”
Sonja Laitinen, L4 kandidaatti
Aloittamassa kliinistä työuraansa lääkärin viransijaisena Riihimäellä terveyskeskuksen sisätautisten potilaiden osastolla.
”Kyllähän tämä on jännittävää aikaa. Potilastyöhön vasta totutellessa täytyy ottaa kantaa uudenlaisiin kysymyksiin, sellaisiinkin, joihin ei välttämättä ole tiedeyhteisössä vielä löytynyt konsensusta. Seniorituen tarve korostuu tässä tilanteessa entisestään. Toivon, että me kandit pääsemme poikkeustilanteesta huolimatta kasvamaan lääkäreinä opettavaisessa ja positiivisessa työympäristössä.
Olen ollut yhteydessä kesän työnantajaani ja käynyt läpi poikkeustilanteen vaikutuksia työntekoon. Tilanne sairaaloissa ja terveyskeskuksissa kehittyy jatkuvasti, joten työskentelyssä vaaditaan joustavuutta niin kandeilta kuin työnantajiltakin.
Toistaiseksi suurin anti Covid19-potilaiden hoitamiseen valmistautumisessa on tullut yliopiston puolesta, sillä kliiniset opettajat Tampereella ovat ottaneet asiakseen ohjeistaa opiskelijoita kesälääkärinä työskentelyyn poikkeustilanteen keskellä – kiitos heille siitä!”
Johanna Suur-Uski ja Minna Lehtisalo