Viime aikoina rekrytointi-ilmoituksissa on yleistynyt termin ”hyvä tyyppi” tai ”hyvät tyypit” käyttö. Saatan olla herkkänahkainen, mutta koen sen pikemmin poissulkevana kuin luokseen kutsuvana terminä. Entäs kaikki muut? Ihmiset, jotka eivät kuulu hyviin tyyppeihin.
En pidä ihmisten jaottelusta eri kategorioihin, vaikka se taitaakin olla vääjäämätöntä – osin aikamme ilmiö, mutta toisaalta pala pitkää jatkumoa. Lennolle lähtiessä business-luokan lipusta maksaneet pääsevät niin koneeseen kuin turvatarkastukseenkin johon ohi ja runsaasti matkustavia hemmotellaan lounge-edulla. Kaupoilla on ystävämyyntejä ja parturiinkin pääsee rahalla jonon ohi.
Työpaikalle tai yliopistoon ihmisten jakaminen eri kategorioihin ei kuitenkaan kuulu. Ensimmäisen opiskeluvuoden edetessä luonnostaankin toisista muodostuu parempia ystäviä kuin toisista, mutta myöhemmässäkin opintojen vaiheessa tai työelämässä on tärkeää pitää kaikki mukana. Kurssin yhteiset tapahtumat ovat mukavia yhteen kokoavia, ikimuistoisia hetkiä. Työporukan yhteinen virkistyspäivä tai vapaa-ajan tapahtuma rakentaa mukavasti yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kollegasta huolen pitäminen on ystävällistä ja tasapuolista kohtelua sekä silmien auki pitämistä. Kohtelias kuulumisten kysyminen piristää mieltä. Ei tarvitse olla sydänystävä, voidakseen kysyä viattomasti, mitä kollegalle kuuluu. Toki joskus vastaus saattaa yllättää ja silloin pitää osata vähintään kuunnella, lausua rohkaisevia sanoja, sekä tarvittaessa neuvoa, mistä saisi lisäapua. Onko kollegalla läheisiä, joiden kanssa jutella omista huolistaan? Myös lääkärin täytyy voida kertoa omasta elämästään ja omista huolistaan.
Lääkäriyden ja kollegiaalisuuden hienoimpia puolia on pyrkiminen yhdessä kohti tehokkaampia hoitoja, suurempaa terveyshyötyä ja parempaa maailmaa. Kollegan osaaminen, kehittyminen, eteneminen ja menestys eivät ole minulta pois. Vilpitön onnellisuus toisen menestyksestä nostaa omaakin mielialaa. Toisaalta täytyy myös ymmärtää, etteivät kaikki halua edetä urallaan jatkuvin harppauksin, eikä työntekijän ihmisarvon tulisikaan määrittyä CV:n loistokkuuden mukaan.
Terveydenhuollossa ihmiset tuntevat toisensa. Varsinkin puhuttaessa oman erikoisalan kollegoista, tuntevat ihmiset yllättävänkin hyvin oman spesialiteettinsa ammattilaiset. Rekrytointitilanteissa ja työtehtäviä jaettaessa tulee kaikkia kohdella tasapuolisesti, irrottautua omista ennakkoasenteista ja aiemmista käsityksistä. Työyhteisö on paljon rikkaampi, kun siihen kuuluu erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista – ei pelkästään hyviä tyyppejä tai kavereita uran aiemmilta vuosilta. Kollegiaalisuus on inklusiivista eli kaikkien mukaan ottamista, ei eksklusiivista eli toisten poissulkemista.
Pidetään kaikki mukana niin työelämän kuin opintojenkin pyörteissä. Työpaikalla tai opinnoissa kollegoita ei onneksi tarvitse kategorisoida eri tason tyyppeihin. Muistetaan kysyä, mitä muille kuuluu ja osoitetaan aitoa kiinnostusta muiden elämää, ajatuksia ja huolia kohtaan. Välittäminen on kollegiaalisuutta aidoimmillaan.