Miten onnistuu erikoistumisen ja vapaa-ajan yhdistäminen tutkimustyön kanssa? Mallia elämänhallintaan voi hakea ainakin Oulussa lastentauteihin erikoistuvalta ja väitöskirjaa tekevältä Saara Lehtirannalta. Suurin osa vapaa-ajasta hänellä menee telemarkin parissa, mutta Rukan (ja naapurimaidenkin rinteiden) ollessa lumettomina harrastuksia riittää. Vapaa-aika kuluu juosten, kiipeillen, maastopyöräillen tai sitten matkustellen tai kavereiden kanssa viiniä juoden. Joskus tutkimusta tehden.
Tutkimusta Saara ei harrastanut vielä opiskeluaikana, vaikka kiinnostusta sitä kohtaan jo oli. Vuonna 2014 valmistuessaan hän oli käynyt läpi Turun tutkijalinjan, joka käytännössä tarkoittaa tohtorin tutkintoon kuuluvien teoriaopintojen suorittamista. Jo tuolloin vallalla ollut ”väikkäripaniikki” ei kuitenkaan onneksi realisoitunut epäkiinnostavan projektin valitsemisena, kun tutkijalinjalaiselle ei vielä ollut valjennut syvemmän kiinnostuksensa kohde.
Suunnitelmanaan erikoistua yleis- tai akuuttilääketieteeseen Saara suuntasi pian valmistumisensa jälkeen Rovaniemelle, mutta lastentaudeilla töissä ollessaan suunnitelmat erikoisalan suhteen muuttuivat nopeasti. Erikoisalan löytymisen ohella Lapin keskussairaalasta tarttui mukaan lisää kiinnostusta tutkimuksentekoa kohtaan, missä suuri merkitys oli tutkimusmyönteisellä ylilääkäri Pekka Valmarilla. Lapissa on pitkät perinteet innovatiivisuudella ja tutkimusmyönteisyydellä: hoitoa on aina kehitetty ja kehitetään edelleen järkevästi, potilaan parhaaksi.
Jo Rovaniemellä ollessaan Saara oli yhteydessä Terhi Tapiaiseen. Muiden tarjolla olleiden projektien joukossa oli nestehoitoon liittyvä aihe, jonka kiinnostavuutta ei kauaa tarvinnut punnita. Olihan töitä tehdessä lasten nestehoito tuntunut vaikealta, sillä aiheesta tiedetään lopulta yllättävän vähän ja Suomen eri päissä vannottiin eri käytäntöjen nimeen. Käytetäänkö iso- vai hypotonisia nesteitä; mikä on pelätyn hyponatremian todellinen riski ja aiheutuuko se ennemmin itse sairaudesta, kuin nesteytyksestä?
Käytännön työtä lähellä oleva kliininen aihe oli mielekäs ja työ alkoikin jo ennen yliopistosairaalaan siirtymistä. Sairaalapalveluiden välissä Saara oli töissä Kuusamon terveyskeskuksessa ja Lahden Akuutti24:ssä. Rukan ollessa kiinni lupahakemuksia ja muuta pohjatyötä ehti hyvin tehdä, vaikka siihen jonkin verran vapaa-aikaa kuluikin. Tutkimuspalavereissa käyminen toi kaivattua vastapainoa terveyskeskustyölle. Apua oli myös hyvin valitusta kämppäkaverista, joka osasi omasta kokemuksestaan auttaa hakemusten ja muiden lappusten täyttämisessä. Vuoden 2017 Ouluun muuton jälkeenkin tukea on riittänyt. Tapiaisen ohella toiselta ohjaajalta Minna Honkilalta pystyy eteen tulevista ongelmista aina kysymään ja vertaistukea tulee haettua oman tutkimusryhmän lisäksi kurssikavereilta, joiden kanssa ajatuksia on mukava vaihtaa.
OYS:ssa Saaran tutkimustyö painottuu tutkijaviikoille. Viikon tutkimusvapaat jaksottuvat useimmiten kuukauden mittaisten työjaksojen väliin, minkä hän on kokenut hyväksi rytmiksi siinä missä joku muu suosii pidempiä jaksoja. Tutkimusvapaalla päivätöistä ollaan virkavapaalla ja korvausta työstä saa apurahoina, joita Saara on saanut Snellmanin ja Lastentautien tutkimussäätiöiltä. Tutkijaviikot tuovat ajoittain hektiseen ja työntäyteiseen yliopistosairaalan klinikka-arkeen mukavaa vaihtelua. Tutkiessa harvoin on kiire ja töitä voi tehdä liukuvasti.
Tutkimusvapaiden jälkeen projektin ollessa hyvässä vauhdissa, tulee sitä jatkettua yleensä seuraavina arki-iltoina. Viikonloput Saara pyrkii pääosin pyhittämään harrastuksille ja pitääkin tärkeänä vapaa-ajan arvostamista ja työn kanssa tasopainottamista. Osalle sopii paremmin tutkimuksen tekeminen laajemmin myös iltaisin ja toisaalta erityisesti perheellisille tutkimus pääasiassa sillä varatulla ajalla toimii usein hyvin.
Vaikka tutkijaviikot ovat lähtökohtaisesti rentouttavampia, ovat tutkimustyön karikot omiaan aiheuttamaan stressiä. Välillä tuntuu, että ”kaikki tiedetään jo” ja oma tutkimus on täysin hyödytöntä. Toisaalta Saara on nähnyt myös läheltä, miten tuttavien erittäin hyviäkään juttuja ei ole ollut helppoa saada julkaistuksi: helpottaa tietää, ettei ole ainoa ongelmien kanssa painiva.
Väitöskirjaprojekti Saaralla on vielä pahasti kesken, mutta erikoistumispalvelut loppusuoralla paluun Rovaniemelle jo häämöttäessä. Tätä hän ei pidä kuitenkaan ongelmana, vaan uskoo tutkimuksen jatkamisen onnistuvan sujuvasti myös Rovaniemeltä käsin. Tulevaisuudessa väitöskirjan tultua valmiiksi, hänellä ei ainakaan tällä hetkellä ole tarkoitus heittää hanskoja suoraan naulaan (tai hattua ylähyllylle), vaan näkee tohtorikoulun ennemmin peruskoulutuksena tutkimukseen ja lopettamisen väitöstilaisuuteen käyttämättä jäävältä tutkinnolta. Haaveena olisi jatkossa konkreettisesti onnistua parantamaan lappilaisen potilaan hoitoa.
Saara näkisi mielellään, että tutkimustyötä tehtäisiin nykyistä enemmän perustasolla terveyskeskuksista alkaen. Tähän voisi kannustaa ja samalla pyrkiä välttämään tutkimuksen muodostumista pakkopullaksi esimerkiksi tuoreen valintamenettelyuudistuksen myötä. Motivaatio tekemiselle pitäisi kuitenkin pääosin kummuta itsensä ja potilaiden iloksi tutkimisesta, eikä ankeasta pisteytysjärjestelmästä.
Ville Lindholm
LL