Katsantokannasta riippuen olosuhteet Lääkäriliiton puheenjohtajan haastatteluun ovat joko haastavat tai optimaaliset. Mukanani on 8 viikon ikäinen tyttäreni. Eikä hän ole ajankohtaisesti tyytyväinen. Tuula Rajaniemi lunastaa kuitenkin odotukset toteamalla hyväntuulisesti: ”Olen ollut 29 vuotta äiti. Haluatko, että otan välillä syliin?” Tasapainoilu nuoren, perheellisen lääkärin arjessa on Rajaniemellä vielä hyvässä muistissa. Rajaniemi itse aloitti äitiyslomalta palatessaan yliopistopalvelut. Hän muistelee edelleen hieman päätään puistellen, miten tullessa kysyttiin ”Mitä et osaa?” ja juoksutettiin ensimmäisenä ne alueet läpi. Ja niin heinäkuu kului vastaten neuroanestesiasta, josta hänellä ei ollut ennen kesäkuuta kokemusta. ”Se oli sitä aikaa”, Rajaniemi muistelee.
Nuori Lääkäri
Oulun lääninsairaalan teho-osasto on 10-vuotiaan Tuulan muistikuvissa ensimmäinen potilashuone. Isä oli jäänyt eläkkeelle neljä vuotta aikaisemmin sydäninfarktin vuoksi, ja sairaalassa käytiin usein. Tuolloin Tuula oli jo päättänyt, että hänestä tulee lääkäri. Hetki on jäänyt vankasti mieleen. Rajaniemi muistelee pian ensimmäisen sydänkohtauksen jälkeen olleensa uusittamassa isän reseptejä vastaanotolla äidin kanssa. Vastaanottotilassa istui väkeä odottamassa, jonotus oli pitkä. Kotiin päästyään Tuula juoksi sisään ja julisti isälleen: ”Minusta tulee isona lääkäri. Sitten ei tarvitse mummojen ja pappojen odottaa.”
Rajaniemi pääsikin opiskelemaan ensi yrittämällä. Vauhtia hän haki valmennuskurssilta, jota varten piti muuttaa kevääksi Ouluun. Säät olivat poikkeuksellisen kylmät, ja Rajaniemen mieleen on jäänyt muisto siitä, miten hän äidin lähettämällä maksumääräyksellä osti kevääksi päällystakin.
B-suunnitelmana oli tekninen kemia. ”Kai se vastaisi nykyistä biokemiaa”, pohtii Rajaniemi.
Opintoja leimasi isän menehtyminen toisena opiskeluvuonna. Rajaniemi pohtii, että tultua ensin tutuksi sairastamisen ja sitten kuoleman kanssa oli luontevaa kohdata näitä tilanteita myös potilaiden kanssa. Kandiajat kuluivatkin töissä. ”Piti tulla sisätautilääkäri tai keuhkolääkäri”, Rajaniemi muistelee. Kävi kuitenkin toisin. Rajaniemi meni suorittamaan sen aikaista orientoivaa vaihetta anestesiologialle päästäkseen yli toimenpiteisiin liittyvästä pelosta. Anestesiologia vei mukanaan. ”Sopii luonteelle, tulee homma hoidetuksi”, toteaa Rajaniemi.
Rajaniemen valmistuessa lama koetteli nuoria lääkäreitä. Moni suoritti erikoistumistaan toisiaan seuraavina sijaisuuksina. Rajaniemi muistaa kuulleensa, että jollain oli jopa 52 määräyskirjaa vuodessa – viikon pätkinä siis. Rajaniemi itse oli onnekkaampi ja sai erikoistua virassa. Valmistumisen jälkeen edessä olivat kuitenkin määräaikaisuudet. Nuorta perhettä painoivat lainojen korkeat korot. Perhe palasi takaisin Kokkolaan puolison töiden perässä, ja sinne on elämä asettunut. ”Vähän vahingossa”, muistelee Rajaniemi virkansa vakinaistamista. ”Hoitajia vakinaistettaessa huomattiin, että täällähän on yksi lääkärikin ilman virkaa. Itselle tieto saapui, kun vakinaistamiskirje kolahti postiluukusta.”
Mukaan järjestömaailmaan
Järjestöaktiiviksi Rajaniemi kokee kasvaneensa vasta myöhemmin, vaikka kokeekin, että vaikuttamisen perintö tulee kotoa: ”Ei voi purnata, jos ei ole valmis lähtemään tekemään.” Ja toimi Rajaniemi tosin kouluaikanakin koulun johtokunnassa, partiossa ja seurakunnan aktiviteeteissä. Ja oli hänestä tulla opiskeluaikana kurssin isäntä, vaikka toinen sitten valittiin. ”Kerran olin SML:n kokouksessa majoittajana”, muistaa Rajaniemi. ”Ja NLY:n Oulun paikallisosastoa olin perustamassa.”
Varsinaisesti matka Lääkäriliitossa käynnistyi kuitenkin Kokkolassa. Leikkaussalin ovesta kävi käsky: ”Tänään on paikallisosaston kokous. Sinne tarvitaan sihteeri.” Ja ovi heilahti takaisin kiinni.
Sihteerin paikalta Rajaniemen matka eteni paikallisosaston puheenjohtajaksi ja NLY:n valtuuskuntaan, tuli luottamusmiestehtäviä ja edelleen pääluottamusmiehen tehtävä sekä Suomen Erikoislääkäriyhdistyksen eli SELY:n hallituspaikka. Vuonna 2001 Rajaniemi toimi lakkopäällikkönä. Se oli jonkinlainen lähtölaukaus vakavampaan edunvalvontaan. ”Tuolloin tulin valituksi anestesiologien alaosaston puheenjohtajaksi.” 2011 Rajaniemi aloitti Lääkäriliiton hallituksessa. ”Tarvittiin keskussairaalan edustajaa”, hän muistelee.
”Niihin lähden, mihin halutaan ja tarvitaan”, kommentoi Rajaniemi säilynyttä intoa yhdistystoimintaan. Järjestötoiminta on tuonut myös tärkeää vastapainoa kliiniselle työlle ja antanut tietynlaista helikopteriperspektiiviä. Rajaniemi on kokenut, että työnantajat ovat pääsääntöisesti arvostaneet ja tukeneet myös muussa aktiivisuudessa. Järjestötyö onkin kantanut hedelmää kauas. ”Kun antaa, saa myös itse”, Rajaniemi summaa. Järjestötoiminta on tuonut mukanaan verkostoja, joista on löytynyt läheisiä ystäviä ja apua yllättävissäkin tilanteissa.
Puheenjohtajaksi
”No onhan ne työhansikkaat tuntuneet tutulle käteen!” vastaa Rajaniemi naurahtaen kysymykseen.
Rajaniemi toimi ensimmäisen kauden Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtajana 2014-2015. Tuolloin väsymyskin oli välillä lähellä. Aiemmasta on sen verran opittu, että kliininen työ on tällä kertaa pääosin jäänyt pois. Päätös puheenjohtajan tehtävän vastaanottamisesta oli kuitenkin helppo: ”Jos pyydetään, niin kyllä minä olen ajatellut, että täytyyhän sitä, ja mielelläni lähden. Haluan tehdä tätä työtä lääkärien hyväksi.”
”Mutta aika on kuitenkin erilainen. Vauhti kiihtyy, ja tarvitaan koko ajan enemmän reaktiivisuutta.” Tällä Rajaniemi viittaa muun muassa uuteen lainsäädäntöön ja työmarkkinatilanteeseen. Tulevaisuudessa liiton juristiosaamista tullee vahvistaa, pohtii Rajaniemi. Näyttää luultavalta, että paikallinen sopiminen tulee lisääntymään, ja lainvalmistelua tulee seurata tarkasti. Rajaniemi myös katsoo, että Lääkäriliiton omaa tutkimustoimintaa tulisi entisestään korostaa työkaluna vaikuttavaan edunvalvontaan.
Vaikuttamistyön Rajaniemi näkeekin pitkän linjan toimijuutena. On tärkeää, että Lääkäriliitossa on toimivat verkostot keskeisiin toimijoihin. ”Lääkäriliitossa tulee olla jatkossakin lääkäreitä töissä.” Liitossa on lähivuosina suuria muutoksia edessä keskeisten toimihenkilöiden eläköityessä. Toisaalta tarjoutuu mahdollisuus tarkastella toiminnan rakenteita uudella tavalla. Tämä kulkee käsi kädessä strategisen kehitystyön kanssa: ”Mitä jäsenet Lääkäriliitolta tarvitsevat?”
Lopuksi: ”Tämä on inhimillinen ammatti ja sen sietäminen voi olla todella vaikeaa”
Rajaniemi toivoo, että työnohjaus tulisi mahdolliseksi kaikille lääkäreille. Hän kokee itse saaneensa tukea erinomaisilta esimiehiltä. Kollegoille, erityisesti nuorille, tuen järjestäminen on ollut Rajaniemelle tärkeää. Omalla työpaikallaan Rajaniemi kertoo nuorempien kollegojen saavan valita tutorin, sellaisen, jonka kanssa puretaan. Tärkeinä taitoina oman jaksamisen ylläpidossa Rajaniemi nostaa esiin päätöksentekokyvyn ja toisaalta sen, että sietää tehdä riittävän hyvää.
Paljon päivystänyt Rajaniemi muistuttaa myös vanhasta viisaudesta ”aamu on aina yötä viisaampi”. Oma pohdinta on hyvä kirjata päätöksen tueksi, jotta voi itsekin palata pohtimaan omaa päätöksentekoa. ”Siitä oma päätöksenteko kehittyy”.
Nuorten kollegojen ohjaamisesta Rajaniemi nauttii. Lääkintätaito kehittyy kollegiaalisessa tuutoroinnissa siinä, miten johdatellaan vastausten äärellä ja herätellään: ”Hoksasitko mitä teit?” Ja kuljetaan rinnalla, jos virheitä sattuu tulemaan. Siihen Rajaniemi kannustaa kaikkia varautumaan. ”Miten minä käyttäydyn sitten, kun se virhe tulee omalle kohdalle? Epävarmuus on aina läsnä, mutta myös tämän ammatin suola on yllättävissä tilanteissa”, Rajaniemi päättää.
Tuula Rajaniemi otti vastaan Lääkäriliiton puheenjohtajan tehtävän vuodenvaihteessa toista kertaa. Hän on toiminut liiton puheenjohtajana myös 2014-2015.
Rajaniemi on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, minkä lisäksi hän on suorittanut eMBA-tutkinnon.
Kliinisessä työssä Rajaniemi on ennen puheenjohtajan tehtävää toiminut Kokkolan keskussairaalassa. Ilokseen Rajaniemi on menossa Kokkolaan ”kesätöihin” ihan tavalliseksi anestesiologiksi – ”Pääsevät toiset lomalle”, Rajaniemi myhäilee.
Teksti: Sara Launio
Kuva: Maria Ilcheva
