Helsingin yliopiston terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori, tekniikan tohtori Paulus Torkki toivoo nuorten lääkärien puuttuvan aktiivisesti työpaikoilla oudoilta vaikuttaviin toimintamalleihin sekä ideoivan rohkeasti uusia toimintamalleja terveydenhuoltoon.
Nordic Healthcare Groupin eli NHG:n Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevan toimiston aulassa käy vilinä. Ohi kiitää innostuneen oloisia, hymyileviä ja siististi pukeutuneita nuoria naisia ja miehiä läppärit käsissään.
Hetken päästä Paulus Torkki, Helsingin yliopiston apulaisprofessori ja NHG:n kehitysjohtaja, tervehtii allekirjoittanutta kättään ojentaen. Kuljemme läpi toimiston, ja ohi vilahtavien kokoushuoneiden näytöillä välkkyvät Powerpoint-diat sekä Excel-taulukot. Täällä suunnitellaan Suomeen entistä vaikuttavampaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. NHG:n työntekijöistä valtaosa ei itse ole terveydenhuollon ammattilaisia, vaan terveydenhuollosta kiinnostuneita muiden alojen ammattilaisia, esimerkiksi diplomi-insinöörejä tai kauppatieteilijöitä.
Sattuman kautta terveydenhuoltoon
Torkki itsekin päätyi terveydenhuollon pariin täysin sattumalta, vaikka lähisuvussa lääkäreitä onkin. “2000-luvun alussa etsimme kolmen opiskelijan porukalla kurssia varten harjoitustyötä ja edellinen toimeksiantaja perui jo sovitun työn viime hetkellä. Päätin soittaa veljelleni Töölön sairaalaan ja kysyin, olisiko siellä jotain tarjolla.”, Torkki muistelee, “Seuraavana aamuna kävimme allekirjoittamassa sitoumuspaperit Töölön sairaalan kahviossa.”
Harjoitustyön aiheena oli traumapotilaan hoitoprosessi. Tarkoituksena oli sujuvoittaa päivystyspotilaiden leikkausprosessia ja lonkkamurtumapotilaiden hoitoketjua. Ongelmana oli, että kyseiset potilaat saattoivat odottaa leikkausta osastolla päiväkausia. Töölön sairaalassa otettiin käyttöön tuolloin leikkausten kiireellisyysjärjestelmä: punainen – keltainen – vihreä, josta tuli myöhemmin standardi moneen paikkaan, joskin pieniä viilauksia on vuosien varrella tehty.
Torkin kohdalla harjoitusta seurasi myös diplomityön tekeminen Töölön sairaalalle, minkä jälkeen ala vei mukanaan. Tekniikan tohtorin väitöskirja käsitteli kirurgian tuottavuuseroja sairaaloiden välillä, ja loppu onkin historiaa. Alkuperäisestä harjoitustyöporukasta myös toinen jäsen teki väitöskirjan terveydenhuoltoalalle ja kolmas on edelleen töissä NHG:lla. “Siitä tulikin sitten hieman pidempi harjoitustyö. Nyt takana on jo hieman yli 15 vuotta tutkimus- ja kehitystyötä”, Torkki naurahtaa.
Vuonna 2017 Torkki valittiin Helsingin yliopistoon terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessoriksi. Kyseessä on Sakari Alhopuron lahjoittama professuuri Helsingin yliopistolle. “Siihen aikaan olin NHG:llä mielenkiintoisissa tehtävissä ja mietinkin, mitä kannattaisi tehdä. Tämä oli kuitenkin ns. once-in-a-lifetime mahdollisuus, eikä tällaista professuuria ole missään muualla Suomessa, minkä vuoksi päätin lopulta hakea”, Torkki kertoo. ”Sitten kävi hirveä tuuri ja tulin valituksi.”
Nykyään Torkki työskentelee päätoimisesti yliopistolla. Apulaisprofessorin työpäivät ja viikot ovat vähintäänkin vaihtelevia. Työssä toteutuu koko akateemisen työn skaala rahoituksen hausta luennointiin, tohtorikoulutettavien ohjaukseen ja ulkomaan konferensseihin.
“Työpäivät ovat erittäin mielenkiintoisia, eikä niistä voi tehdä mitään yleistyksiä. Tällä hetkellä esimerkiksi vedän luentokurssia ja lisäksi syksyllä aloitti neljä väitöskirjatyöntekijää, keväällä varmaan saman verran lisää. Huomenna taas esitellään ministeriön kanssa meidän tutkimusraporttimme (“Reittiopas vaikuttavuuteen – Vaikuttavuusperustainen ohjaus sote- ja työllisyyspalveluissa”)”, Torkki luettelee.
Osittain työn monipuolisuutta selittää se, että ala on uusi, eikä vastaavaa opetusta ole aiemmin ollut lääketieteellisessä tiedekunnassa: “Olen perustanut kurssit nollasta. Tällä hetkellä on kolme viiden opintopisteen kurssia. Kaksi niistä on Aalto–yliopiston ja Lääkiksen yhteisiä, lisäksi on yksi kurssi Valtsikassa viime vuonna startanneelle sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelmalle, mutta sekin on tarkoitus laajentaa ensi vuonna lääkikseen“, Torkki kuvaa.
Lääkäreille eväitä tulevaisuuden työtehtäviin
Terveydenhuollon tuotantotaloutta Torkki pitää erityisen tärkeänä oppiaineena lääkäriksi opiskeleville kolmesta syystä.
Ensimmäinen liittyy kustannusten ymmärrykseen – kynä on lääkärin kallein instrumentti emeritusprofessori Martti Kekomäen mukaan. Torkki vahvistaa tämän näkemyksen: ”Lääkärit, psykologit, sosiaalialan toimijat ja muut ammattilaiset määrittävät meidän systeemissämme kustannukset ja ohjaavat palvelutuotantoa hoitoja määräämällä. Silloin olisi tietysti tärkeää ymmärtää palvelutuotannon logiikka ja mitkä siitä aiheutuvat kustannukset ovat, eli mitä muuta hoitopäätöksestä aiheutuu, kuin varsinainen medisiina.”
Toisena syynä on se, että suurin osa lääkäreistä päätyy johtamistehtäviin jossain vaiheessa uraansa, tai vähintäänkin osallistuu kehitystoimintaan. Torkki arvioikin, että myös tulevaisuudessa suurin osa terveydenhuollon johtajista on taustaltaan terveydenhuollon ammattilaisia, jolloin terveystaloustieteen taidot tulevat tarpeeseen.
Kolmantena syynä on innostaa lääkäreitä yrittäjyyteen, siihen liittyviin prosesseihin ja talouteen opetuksen kautta. ”Ehkä tämä on vielä ns. long-shot, mutta medtech on nopeiten kasvava vientiala Suomessa, ja siihen tulisi satsata enemmän. Suomella on hyvät valmiudet mm. tekoälyn ja etälääketieteen sovellutusten kehittämiseen. Siellä on paljon lupaavia yrityksiä ja tarvetta lääketieteelliselle osaamiselle. Ehkäpä se (medtech) voisi olla jopa ns. seuraava Nokia”, Torkki visioi.
NHG:n kehitysjohtajan roolissa Torkki toimii yliopistotyön ohella osa-aikaisesti. Tehtäviin kuuluu muun muassa uusien tuotteiden ja palveluiden sekä liiketoimintojen konseptointia. Käytännössä se tarkoittaa ideoimista, miten NHG voisi palvella sote-toimijoita aiempaa monipuolisemmin, esimerkiksi vaikuttavuusperustaisuuden edistämisessä.
NHG on näkyvä konsulttiyritys suomalaisessa julkisessa terveydenhuoltokentässä. Asiakassuhteet ovat Torkin mukaan pitkäkestoisia, mutta valtaosa projekteista on lyhyitä ja rajattuja, yleensä laajuudeltaan 50-100 päivää. NHG voi esimerkiksi auttaa sote-toimijoita sairaalasuunnittelussa tai tiettyjen potilasryhmien hoitoketjujen parantamisessa palvelumuotoilun keinoin sekä esimerkiksi hahmotella jonkin erikoisalan toiminnan uudelleen organisointia ja optimointia tai suunnitella, miten kahden pienen sairaalan palveluja voitaisiin sovittaa yhteen toimintojen keskittyessä. Toisessa ääripäässä taas ovat vuosia kestävät kumppanuussuhteet, joissa kehitystyötä tehdään pitkäjänteisesti.
Vaikuttavuusperustaisuus sote-palvelujen ohjaajana
Vaikuttavuus-termi on tullut ryminällä mukaan julkiseen sote-keskusteluun ja terveydenhuoltoyksiköiden kahvipöytiin, ja syystäkin. Jo aiemminkin liitoksistaan repeilevän perusterveydenhuollon ruuveja kiristellään ympäri maata. Samaan aikaan velvoitteita, esimerkiksi hoitotakuuta, pyritään tiukentamaan.
Onkin syytä miettiä, mihin rajalliset resurssit kannattaa käyttää. Lokakuussa järjestettyjen Nuorilääkäripäivienkin teemakin oli ajan henkeen sopivasti “Vaikuttava nuori lääkäri”.
Vaikuttavuusperustaisen terveydenhuollon keskiössä ovat systemaattinen tiedon kerääminen hoitojen terveyshyödyistä, toiminnan integrointi potilassegmenttien ja sairauksien ympärille koko hoitoketjun pituudelta sekä vaikuttavuuteen perustuvien kannustinjärjestelmien käyttö. Vaikuttavuusarvioinnin tärkeänä osana ovat hoidon ja hoitoketjujen aiheuttamat kustannukset, jolloin puhutaan kustannusvaikuttavuudesta.
Torkki itse kuvaa konseptia seuraavasti: ”Vaikuttavuusperustainen sote tarkoittaa, että keskiössä pitäisi olla ihmisten terveys, hyvinvointi ja toimintakyky, joiden mukaan kehitetään ja ohjataan toimintaa.”
Vaikuttavuus ei siis ole sama asia kuin tuotannollinen tehokkuus, joka mittaa suoritteiden tuottamista resurssia kohti. ”Tuotannollisella tehokkuudella ei välttämättä ole mitään tekemistä vaikuttavuuden kanssa”, Torkki toteaa.
Torkki näkee vaikuttavuusperustaisuuden kuitenkin olevan looginen jatkumo aiempien vuosien trendeille, kuten tehokkuudelle, näyttöön perustuvalle hoidolle ja leanille. ”Ensin alettiin puhua tehokkuudesta, kun resurssit alkoivat olla tiukilla. Kun tehokkuus saatiin kuntoon, alettiin seuraavaksi tarkastella toiminnan laatua ja potilasturvallisuutta.”
”Sen jälkeen taas on ymmärretty, ettei tehokkaiden ja laadukkaiden suoritteiden tekeminen oikeastaan vielä riitä, vaan keskeistä on, kohdentuvatko ne oikein terveyshyödyn kannalta. Onko olemassa niitä potilasryhmiä, jotka eivät saa tarpeeksi palveluita, ja toisaalta niitä, joita palvellaan tarpeettoman paljon suhteessa aitoon tarpeeseen? Leaniin kuuluva jatkuvan kehityksen toimintamalli taas on hyvä tapa implementoida vaikuttavuutta ja juurruttaa ajattelua organisaatioon.”
Vaikuttavuus ei sinänsä ole uusi konsepti. Potilas on aina ollut lääketieteen keskiössä. Esimerkiksi hoitomenetelmiltä, kuten lääkkeiltä, on jo pitkään vaadittu tieteellistä näyttöä niiden tehokkuudesta ennen niiden kliinistä käyttöönottoa.
Vasta viime vuosien teknologinen kehitys on kuitenkin mahdollistanut vaikuttavuustiedon realistisen hyödyntämisen. ”Ihmisillä on esimerkiksi mobiililaitteet, joilla voi helposti raportoida terveydentilaa, sensorit ovat lisääntyneet ja mittausteknologia halventunut. Lisäksi tietokannat ja analytiikka ovat kehittyneet merkittävästi”, Torkki selittää. Kansainvälisestikin vertaillen Suomella on poikkeuksellisen hyvä tilanne, joka pitäisi pystyä hyödyntämään.
Kysymys kuuluukin, miksei vaikuttavuutta todellisuudessa hyödynnetä päätöksenteossa? Torkki näkee tässä kaksi tärkeää ongelmakohtaa.
”Asia ei ole yksinkertainen, ja helpompi on olla muuttamatta mitään. Vaikuttavuusperustaisuus vaatisi sitä, että jokaiselta potilaalta mitattaisiin relevantteja asioita. Jotkut erikoisalat mittaavat paremmin, mutta dataa hyödynnetään kuitenkin pääasiassa vain ammattilaistasolla, ja rahoitus tulee suoritteiden tai budjetin perusteella. Mikä tässä luo motivaatiota mitata vaikuttavuutta? Toinen syy on erityisesti se, että kunnissa talouden kanssa ollaan tiukilla, eli mistä löytyvät rahat uusiin investointeihin?”
Ongelmat näkyvät Torkin mukaan jo kansalliselta tasolla. Vaikuttavuus esiintyy sairaanhoitopiirien strategioissa korulauseissa, mutta konkreettiset tavoitteet puuttuvat. Strategioissa pitäisi määritellä rajallinen määrä kehitystoimenpiteitä ja viedä toimintaa systemaattisesti niiden suuntaan. Toistaiseksi tätä ei ole nähty tarpeeksi tärkeänä. THL:n laaturekisterihanketta Torkki pitää kuitenkin askeleena oikeaan suuntaan.
Yksittäisen potilaan kohdalla lääkärin on helppo miettiä vaikuttavinta hoitoa. Torkin mukaan se ei kuitenkaan riitä: ”Sehän on sitten sattuman kauppaa, miten resurssit jakautuvat erikoisaloille ja onko esimerkiksi ammattilais-potilas-tasapaino kunnossa. Siksi ei riitä, että jokainen ammattilainen toimii mahdollisimman hyvin, vaan heille pitää myös kohdistua oikeat potilaat oikeissa paikoissa.”
Vaikuttavuus auttaa arvovalintojen tekemisessä
Suomen potilaskirjo on muuttunut merkittävästi viime vuosina. Yhä suurempi osa potilaista on moniongelmaisia tai kroonisesti sairastavia. Sen vuoksi koko hoitoketjun pitää toimia rasvatusti, jotta hoito on todella vaikuttavaa. Torkki peräänkuuluttaakin potilaskohtaisten tulosten ja kustannusten mittaamista koko hoitoketjun yli: ”Siitä se lähtee. Tavoitellaan esimerkiksi, että meidän potilaamme ovat hyvässä hoitotasapainossa ja heillä on hyvä elämänlaatu. Määritetään sopivat mittarit näille tavoitteille ja mitataan eurot koko hoitoketjun yli yksilötasolla.”
Torkin mukaan näin toimimalla nähdään, mitä erilaisilla panostuksilla saadaan oikeasti. Se voi olla kullanarvoista rajallisten resurssien jakamisessa.
”Ei se matematiikka kerro suoraa vastausta, mutta tällä tavalla meillä on tarpeeksi pohjaa arvovalintojen tekoon. Eihän me esimerkiksi tällä hetkellä tiedetä, kumpi on vaikuttavampi interventio, 1000 uutta lääkäriä perusterveydenhuoltoon vai 0,7 hoitajamitoitus vanhusten hoivaan, etenkään jos vaikuttavuuden mittaamista siinä yhteydessä ei edellytetä.”
Perusterveydenhuollon kriisistä ja lääkäreiden kuormittuneisuudesta on keskusteltu paljon viime aikoina. Vaikuttavuus ei sinänsä ota huomioon työhyvinvointia tai työpaikan sisäistä toimintaa, vaikka esimerkiksi erikoistuvien koulutuksen laatu todennäköisesti suoraan korreloikin hoidon laadun kanssa, kuten Iivo Hetemäki hiljattaisessa Lääkärilehdessä argumentoi.
Torkki näkee kuitenkin selkeitä syitä lääkärien uupumiselle: ”Priorisoinnista ei puhuta, eikä palveluita rajata. Tämä aiheuttaa ylikysyntää, jonka luoma paine kohdistuu lopulta ammattilaisiin. Hoitamatta jättäminen voi johtaa merkittäviin negatiivisiin yksilötason seurauksiin ammattilaiselle, ja ylihoidolla taas ei lähtökohtaisesti ole mitään seurauksia. Insentiivi lääkärillä on siis yrittää hoitaa mahdollisimman paljon, mikä voi johtaa riittämättömyyden tunteeseen”, Torkki pohtii.
”Toinen ongelma on se, että velvoitteet tulevat eri suunnasta – esimerkiksi valtiolta tai Valviralta – kuin rahoitus, joka tulee kunnilta. Minun mielestäni sen, joka rahoittaa palvelut, tulisi saada päättää hoidon puitteista ja käytännöistä, jotta rahoitus kohtaa sen, mitä palveluilta odotetaan.”
Kustannusvaikuttavuustieto helpottaisi suoraan myös ammattilaisten työtä. ”Kustannusvaikuttavuustieto mahdollistaisi päätökset siitä, miten panostuksia lisätään tai vähennetään ja minkälaisia linjauksia tehdään organisaation johtotasolla ja mitä ammattilaistasolla. Ammattilaisilla olisi siten vahva noja, johon tukeutua kliinisissä päätöksissä. Se vähentäisi ammattilaisten huonoa oloa.”
Torkki allekirjoittaa myös työn organisoinnin ja toimivien johtamisprosessien merkityksen työpaikoilla: ”Hyvissä työpaikoissa ammattilainen voi luottaa siihen, että kun hoidan oman ruutuni, niin saan tukea työlleni, oli se sitten seniorin, kollegoiden tai johdon tukea. Keskeistä on, että systeemi on selkeä.”
Tieteellinen näyttö kasvaa vauhdilla:
Viime vuosina näyttö vaikuttavuusperustaisuudesta on kasvanut eksponentiaalisesti ja siinä mielessä kyse on trendistä tai ”ismistä”. Konsepti on lähtenyt maailmalta erikoissairaanhoidosta, etenkin USA:sta ja Hollannista, josta näyttö enimmäkseen tuleekin. Paljon onnistuneita tapausselostuksia on toiminnoista, joissa on olemassa näyttöön perustuva hoitomuoto ja -prosessi, kuten vaikkapa tekonivel- tai syöpäpotilaiden hoitoketjut.
”Suomessa esimerkiksi Pohjola-Sairaala pystyi nopeuttamaan potilaiden töihin paluuta 30% vaikuttavuusperustaisella ajattelutavalla, kun työkyky otettiin keskeiseksi toiminnan mittariksi.”, Torkki mainitsee.
Alustavaa näyttöä vaikuttavuusperustaisuudesta on myös kroonisten sairauksien, kuten diabeteksen hoidosta. Sen sijaan näyttöä ei juurikaan ole sosiaalipuolen ja paljon palveluita tarvitsevien potilaiden hoidoista, jotka käyttävät leijonanosan resursseista. Suomessa haasteena onkin konseptin soveltaminen julkisesti rahoitettuun järjestelmään ja juuri järjestelmän kuormitusta aiheuttaviin potilasryhmiin.
”Vaikuttavuusperustaisuuden soveltamiseen pitää myös suhtautua kriittisesti. Esimerkiksi monisairaiden kohdalla tai fluktuoivassa sairaudessa hoitoepisodin yli mittaaminen on vaikeaa. Kirjallisuutta kannattaa aina katsoa, ettei tule tehtyä samoja virheitä. Jos vaikuttavuustietoa lähdetään hyödyntämään esimerkiksi kannustimien suunnittelussa, on virheiden riski iso.”
Lisäksi haasteena on ammattilaisten kouluttaminen siihen, miten kehitystyötä voi tehdä puutteellisilla mittareilla. Kliinisesti pyritään yleensä kuvaamaan ja diagnosoimaan potilaan terveysongelma mahdollisimman tarkasti eri näkökulmista. Vaikuttavuusperustaisuudessa kuitenkin kaivataan Torkin mukaan hieman erilaista lähestymistapaa.
”Johtamistieto ei koskaan ole täydellistä. Jos mittareita on liikaa, homma leviää nopeasti käsiin. Kannattaisi lähteä liikkeelle vaikka vain yhdestä mittarista, esimerkiksi kysyttäisiin potilaan kokemaa hyötyä hoitointerventiosta standardoidulla mittarilla. Seuraavassa vaiheessa mittareita voidaan täydentää, jos halutaan pureutua tarkemmin johonkin tiettyyn aspektiin. Tiedonkeruun pitäisi olla mahdollisimman kevyttä suhteessa siitä saatavaan hyötyyn,” Torkki selventää.
Asenne on kunnossa ja valmiuksia löytyy
Ajatus vaikuttavuusperustaisuudesta on otettu Torkin mukaan erittäin hyvin vastaan terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa: ”Tätä ei ole ollut vaikea myydä, harva kiistää vaikuttavuusperustaisuuden perusajatusta. Asenne ja valmiudet ovat kohdillaan.”
Suurimpana puutteena Suomessa Torkki näkee kuitenkin tavoitteiden epämääräisyyden: ”Jos tavoitteita ja suuntaa ei ole määritelty yhdessä selkeästi ja tarpeeksi konkreettisesti, mittaillaan kaikenlaista, mikä johtaa vain loputtomaan viisasteluun. Mikään yksittäinen mittari ei ole täydellinen, vaan ideana on mittariston tasapaino. Käytetyn mittariston tulisi ohjata toimintaa oikeaan suuntaan. Ammattilaisten ja systeemin tehtävä on itse määritellä mitä asiaa halutaan seurata, ja pohjata päätös esimerkiksi kansainvälisiin standardeihin.”
Suomessa, kuten muissakin länsimaissa on haasteena ikääntyvä väestö, huoltosuhteen heikkeneminen ja samaan aikaan kiristyvä kuntien talous. Synkkyyteen ei kuitenkaan Torkin mukaan ole syytä: ”Suomihan pärjää tällä hetkellä hyvin systeemitasolla. Euromääriin nähden saavutetaan hyviä hoitotuloksia. Mutta kun katsoo tulevaisuuden indikaattoreita, ei hyviä trendejä ole kovin paljoa. Sen takia jotain täytyy muuttaa, ja on vaikea nähdä millä muulla tavalla voitaisiin edetä, kuin vaikuttavuutta parantamalla”, Torkki selittää.
Elintaso Suomessa on melko korkea ja sitä on jopa mahdollisesti varaa hieman laskea, mutta Torkin mukaan hallittavuus on keskeistä palvelujen karsimisessa: ”Jos palvelujen karsiminen pohjautuu johonkin muuhun kuin kustannusvaikuttavuuteen, voidaan tahattomasti ajaa alas kriittisiä toimintoja, ja valintojen seurauksia voidaan joutua maksamaan myöhemmin sekä ihmisten pahoinvointina että euroina. Vaikuttavuusperustainen ajattelu tarjoaa yhden parhaista työkaluista palvelutarjonnan kriittiselle arvioinnille.”
Miten nuori lääkäri voi itse edistää vaikuttavuutta?
Torkin omista väitöskirjaohjattavista suurin osa on perusterveydenhuollossa toimivia nuoria lääkäreitä, joita ovat kiinnostaneet vaikuttavuusperustaisuuden työkalut. Nuorilla voi Torkin mukaan olla arvokasta näkemystä etenkin potilaiden segmentoinnissa ja räätälöidyn palvelutarjonnan kehityksessä.
”Aika suunnittelematonta se edelleen monissa paikoissa on. Miksi vastaus terveysongelmaan on aina 20 minuutin lääkäriaika? Monien kohdalla asian voi hoitaa jollain tehokkaammalla tavalla, jolloin lääkäriresurssia vapautuu niille, jotka tarvitsevat enemmän palvelua.”
Nuoria lääkäreitä Torkki kannustaa aktiivisesti innovoimaan uusia toimintamalleja etenkin, kun hierarkiaa nykysysteemissä ei enää ole entiseen tapaan. Seniorit voivat oppia uutta junioreiltakin. ”Esimerkiksi täällä meillä (NHG:llä) kannustan uusia työntekijöitä puuttumaan kaikkeen mikä näyttää oudolta tai on erilaista kuin vanhassa työpaikassa. Meillä on toteutettu useita kymmeniä muutoksia näiden ehdotusten pohjalta”, Torkki kertoo ja hymähtää:
”Parhaiden käytäntöjen kopiointihan on yleensä halvin tapa kehittää toimintaa.”
Kuka: Paulus Torkki
Tutkinto: Tuotantotalouden diplomi-insinööri (TKK), tekniikan tohtori (Aalto-yliopisto)
Titteli: Apulaisprofessori, terveydenhuollon tuotantotalous, Helsingin yliopisto & Kehitysjohtaja, Nordic Healthcare Group
Miksi terveydenhuollon tuotantotalous on tärkeää:
1. Lääkäreiden tietoisuuden lisääminen hoitopäätösten kustannuksista
2. Lääkäreiden valmistaminen tuleviin johto- ja kehitystehtäviin
3. Lääkäreiden innostaminen yritysmaailmaan, mm. medtech-sektorille, ja siihen liittyviin prosesseihin
Mihin vapaa-aika kuluu: Perhe, monipuolinen urheilu ml. salibandy ja hiihto, pianon ja urkujen soitto, mökkeily, kalastus…
Kirjoittaja: Taavi Kaartinen
Kuvat: Taavi Kaartinen