Mitään muuta päivää en ole odottanut näin paljon kuin tätä. Tänään minun piti vannoa lääkärinvala yhdessä kurssini kanssa.
Maailmassa kuitenkin tapahtuu ja juhlallinen tilaisuus yliopistolla läheisten, ystävien ja arkkiatrin kanssa vaihtui tapaamiseen kurssikavereiden kanssa Zoomissa, jotta voimme edes poksauttaa kuohuvat yhdessä. Vala vannotaan joskus hamassa tulevaisuudessa, samalla valmistujaiset – juhlat, jota on odotettu 6 vuotta ja järjestetty reilu vuosi – siirtyivät jonnekkin tulevaisuuteen. On tämä hieno päivä edelleen, mutta sopeutuminen tilanteeseen on vaikeaa. Kotisohvalta päivä tuntuu perjantailta muiden joukossa.
“Aloitat urasi eriskummallisessa tilanteessa.”
Näin sanoi tulevan työpaikkani apulaisylilääkäri. Tämän päivän jälkeen suunnitelmissa oli rentoutua ja nauttia keväästä, ekaa kertaa vuosiin pitää hieman omaa lomaa. Harrastaa ja tavata ystäviä, joita en ollut tavannut aikoihin sekä elää muutama viikko ilman aikatauluja. Tässä maailmantilanteessa alkoi kumminkin tuntumaan siltä, etten voinut jäädä sohvan pohjalle murehtimaan menetettyä kevättäni vaan ilmoitin, että voin aloittaa työt aiemmin. (Toki se työmääräyskin olisi ehkä piakkoin tavoittanut). Tässä sitä ollaan – aloitan maanantaina terveyskeskuslääkärin työt. Toisin kuin kesällä, nämä työt eivät lopukaan 10 viikon päästä vaan tässä oravanpyörässä ollaan toistaiseksi ainakin vuosi. Pyörä tuleekin nopeammin vastaan kuin olin varautunut.
Nykyinen maailmantilanne vaatii meiltä kaikilta joustoja ja uhrauksia, erilaisia, eri kokoisia. Jollekin voi olla pieni kolhaus perua suunnitellut lomat tai valmistujaiset – jollekin tämä kolhaus voi tuntua massiiviselta, ylitsepääsemättömältä. Itse ajattelin alkuun, että ketuttaa, mutta ei tässä mitään, eteenpäin vaan! Kuitenkin lähiviikkoina pelkästään ajatus tästä päivästä on saattanut aiheuttaa spontaanin itkun. Tuntuukin paljon pahemmalta kuin osasin odottaa. Valapäivän merkitys identiteetille olikin ehkä suurempi kuin ajattelin.
Nämä tunteet meidän täytyy joka tapauksessa itsellemme sallia. Tilanne on haastava, ja se saa meidän tunteisiin vaikuttaa. Se ei tee meistä heikkoja, eikä meidän pidä lähteä ajatusmalliin mukaan, jossa ajatellaan että vapaa-ajan uhraukset ovat pieniä vallitsevaan maailmaan nähden. Saa sattua, ahdistaa ja ketuttaa. Annetaan kaikkien tunteiden kukkia.
“Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne.” – Tasavallan presidentti, Sauli Niinistö
Oman stressin ja ahdistuksen vallitessa pitäisi pystyä ottamaan myös muut huomioon ja antaa tilaa muidenkin tunteille. Työyhteisössä me emme välttämättä tiedä, kenellä on minkäkinlaiset elämäntilanteet; lapset voivat olla kotona kaikki päivät, puoliso jatkuvasti töissä, huoli läheisistä voi olla kova sekä perutut suunnitelmat ja lomat sekä fyysisen etäisyyden ottaminen voivat ahdistaa. Vaaditaan ymmärrystä muita kohtaan. Muiden huomioimisen lisäksi, nyt on erityisen tärkeää pitää omasta jaksamisesta ja mielestä huolta; kaikkea ei pidä kantaa yksin, vaan tuntemuksista tulee puhua ääneen ja tukea kannattaa hakea, niin läheisistä kuin työpaikaltakin. Työnohjaajat, seniorit ja kollegat ovat varmasti käytettävissäsi.
Meidät untuvikot toivottavasti pystytään perehdyttämään ja ottamaan osaksi yhteisöä kuten ennenkin. Kesän kynnyksellä töihin tulevat kandit aloittavat myös uriansa eriskummallisissa tilanteissa. Yliopistot ovat vakuuttaneet, että opetus saadaan järjestettyä niin, että kandiluvat saadaan ja voidaan antaa. Moni kandi tulee töihin pitkän eristäytymisen jälkeen, etäopetusten maailmasta. Tämä vaatii ohjaajilta sopeutumista – kaikki ei ehkä hoidu samoin tavoin kuin aikaisempina kesinä. Pystyisitkö sinä auttamaan kandeja tai ohjaajia tänä kesänä enemmän?
Edessä on viikkojen ja kuukausien mittainen poikkeustila. Yrittäkäämme yhdessä parhaamme; suo myötätuntoa ja ymmärrystä kollegoille, itsellesi ja läheisillesi. Minä ainakin yritän parhaani. Ja vaikka vala jäi vannomatta, on Valviran laillistus matkalla. Maanantaina työt aloittaa upouusi lääkäri, eriskummallisessa tilanteessa.
Nea Välimäki, LL
