Koulutuspaikkakyselyä on toteutettu vuodesta 2017 lähtien. Kyselyn NPS-pisteisiin perustuva tähtiluokitus on saanut osakseen kritiikkiä, jota NLY:ssä on kuunneltu kaiken aikaa herkällä korvalla. Seuraava Koulutuspaikkakysely toteutetaan syksyllä 2023 ja tuolloin tähtiluokituksen rinnalla julkaistaan toimipaikkakohtaiset koulutuspisteet.
Koulutuspaikkakyselyn tähtitaulukot perustuvat monivaiheisen kyselyn päättävään kysymykseen: ”Kuinka todennäköisesti suosittelisit koulutuspaikkaasi ystävälle tai kollegalle?” Koulutuspaikan ansaitsemaan suositteluarvioon vaikuttavat koulutuksen laadun lisäksi ymmärrettävästi koulutusympäristöön liittyvät seikat. Koulutuspaikkakyselystä ja sen tuloksista sekä niihin tuloksiin johtaneista seikoista onkin tehty jo tutkimusta (1,2), työkuormituksella ja -ilmapiirillä on merkittävä osuus miten koulutuspaikan kokee.
Viisi tähteä vaatii laatua sekä koulutukselta että työoloilta. Kuten tuore koulutuspisteytys osoittaa, pelkästään koulutuksen systemaattisuudella ei välttämättä kivuta sataan NPS-pisteeseen, mutta sataa NPS-pistettä ei saavuteta ilman laadukasta koulutusta.
Kyselytulokset ovat viiden vuoden ajan herättäneet laajaa keskustelua suomalaisen erikoislääkärikoulutuksen tilasta ja kannustaneet koulutuspaikkoja kehittämään rohkeasti toimintamallejaan. Toimintamallien kehittämistyötä on ryhdytty viime vuosina tukemaan yksikkökohtaisilla koulutuspaikka-analyyseilla. Keväällä 2022 NLY kävi esittelemässä Oulun kaupungin hyvinvointipalveluille yksikkökohtaisia kyselytuloksia. NLY julkaisee Oulun kaupungin hyvinvointipalveluilta vastaanottamansa vastineen blogissaan:
Oulun kaupungin hyvinvointipalveluiden vastine Nuori Lääkäri -yhdistyksen Koulutuspaikkakyselyyn:
Nuorten Lääkärien Yhdistys (NLY) on toteuttanut Koulutuspaikkakyselyn vuodesta 2017 alkaen vuosittain. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa erikoistuvien lääkäreiden koulutusta ja ohjausta sekä yleisemmin työoloja ja työn kuormittavuutta nykyisessä koulutuspaikassaan. Kysely koostuu lukuisista eri osa-alueista, joita vastaajat arvioivat numeroarvosanalla. Myös sanallisen palautteen antaminen on mahdollista.
Kyselyyn annettujen vastausten perusteella kukin koulutuspaikka saa tähtiä yhdestä viiteen. Tähtiluokitus perustuu kyselyn kysymykseen ”Kuinka todennäköisesti suosittelisit tämänhetkistä koulutuspaikkaasi ystävälle tai kollegalle?”. Kysymykseen on mahdollista antaa numeerinen vastaus asteikolla 0-10. Vastauksista arvot 0-6 on määritelty arvostelijoiksi, arvot 7-8 neutraaleiksi ja arvot 9-10 suosittelijoiksi. Näiden perusteella lasketaan NPS-pisteet vähentämällä arvostelijoiden prosentuaalinen määrä suosittelijoiden prosenttimäärästä. Koulutuspaikan saamat tähdet määräytyvät NPS-pisteiden perusteella.
Oulun kaupungissa toimii viisi hyvinvointikeskusta, jotka saivat tähtiä yhdestä neljään. Huomioiden, että Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen tähdet putosivat neljästä tähdestä yhteen, halusimme NLY:ltä tarkemman analyysin Koulutuspaikkakyselyn tuloksista. Havaitsimme, että vaikkakin tähdet olivat laskeneet aiemmasta, Kontinkankaan hyvinvointikeskus pärjäsi hyvin useammassa kyselyn osa-alueessa, jota myös sisäisesti tehty kysely tuki. Kaikki kyselyyn vastanneet 14 henkilöä olivat täysin tai melko samaa mieltä siitä, että konsultaatiokynnys on matala, konsultoiminen koettiin helpoksi ja erikoistuvilla oli lähes aina tieto, ketä konsultoida. 78,6% vastaajista koki, että ohjaustunnit toteutuivat säännöllisesti ja 71,4% koki toimipaikkakoulutuksen laadukkaaksi.
Haluamme kiinnittää huomiota siihen, että vaikka Nuori Lääkäri Yhdistyksen Koulutuspaikkakyselyssä kartoitetaan laaja-alaisesti erikoistuvien lääkäreiden kokemuksia nykyisistä koulutuspaikoista, varsinainen kyselyn ulospäin näkyvä tulos, tähtiluokitus, perustuu yhteen ainoaan kysymykseen. Luonnollisesti erikoistuvan lääkärin työhyvinvointiin ja koulutuspaikan mahdolliseen suositteluun tai arvosteluun vaikuttaa toimipaikkakoulutuksen ja ohjauksen lisäksi työkuorma. Kuitenkin on selvää, että työpaikassa, jossa työkuorma on eri syistä suurta, voi olla laadukasta toimipaikkakoulutusta, asianmukaisesti toteutettu erikoistuvien lääkäreiden ohjaus ja koulutusmyönteinen ilmapiiri. Yksittäisen kysymyksen suuri painoarvo vääristää tuloksia eri osa-alueiden osalta. Tulevissa Koulutuspaikkakyselyissä olisikin tärkeää nostaa esille myös erikoistuvien lääkäreiden antamat arviot koulutuspaikan tarjoamaan koulutukseen ja ohjaukseen liittyen, jotta hyvä erikoistuvien koulutus tulisi näkyväksi myös tähtiluokituksessa.
Oulun Kaupunki on sittemmin tehnyt muutoksia nuorten lääkärien työnkuvaan työkuorman helpottamiseksi muun muassa pidentämällä vastaanottoaikoja ja varmistaen riittävä toimistotyöaika.
Jussi Piuva
Ylilääkäri
Oulun Kaupunki
Marjo Pasanen
Koulutusapulaisylilääkäri
Oulun Kaupunki
Lähteet
1. Hetemäki, I.; Saastamoinen, P.; Heistaro, S.; Kaartinen, S. Mikä saa erikoistuvan suosittelemaan koulutuspaikkaansa? Suom Lääkäril 2021;136:1895–900.
2. Kökkö, K.; Kaartinen, S. Mikä saa suosittelemaan tai arvostelemaan omaa koulutuspaikkaa? Nuori Lääkäril 2021:1. https://nly.fi/mika-saa-suosittelemaan-tai-arvostelemaan-omaa-koulutuspaikkaa/